Kala-apajilla

« Hirveitä lohijötköjä Ahvenanmaalta | Lastuja laineilla »

Unelmien vetouistelua

Aihe Yleinen, 17.7.2017 17:39, Jukka Vehmanen

Kiitos kysymästä, mutta ei. Tuo on se vastaus, minkä annoin ensimmäisenä loman jälkeisenä työpäivänäni useaan kertaan eri kysyjille, jotka tiedustelivat, tuliko kalaa. Sen verran usein olen saanut vastata, että parempi julkistaa kaikille pettymykseni tässä blogissa. Ei leuka kulu.

Heikkoon kalantuloon vaikutti eittämättä erityisesti se, että en juuri jaksanut kalastaa, koska sairastuin heikon kalakevään seurauksena vakavaan kalastusmasennukseen: Aamuisin en jaksanut vierähtää sängystä veneeseen, en nähnyt eroottisia unia vonkaleista, menetin kalakavereiden voittamisesta saatavan mielihyvän ja koin syvää syyllisyydentunnetta siitä, ettei olutkaan enää maistunut.

Burn outin vuoksi päätin, että minimoin kalastamisen lomallani, varsinkin kun kalustoni kanssa oli jatkuvia ongelmia, jotka alkavat nyt toivottavasti olla ohi.

Minulla oli kesälomalla parempaakin tekemistä kuin kalastaminen, kun laiturillemme ilmestyi parvi nuoria merenneitoja. (Kuvat: Jukka Vehmanen)

Sen verran tervehdyin lomani loppuvaiheessa, että aloin varovasti totutella vetouisteluun vetämällä naapurimökillä vierailleita nuoria ja kauniita neitoja vesisuksilla veneeni perässä. Enhän minä vanha mies muuten, mutta vaimo pyysi. Leidit olivat kaiken lisäksi alamittaisia tai ainakin alaikäisiä, joten jouduin soveltamaan catch & release -taktiikkaa.

Viime viikonvaihde suosi vesihiihtoa, kun meren lämpötilakin oli jo 18 asteen tietämillä, plussalla siis.

Paistoi se aurinko välillä risupartaankin. (Kuva Kristiina Jurvainen)

Katariina Jurvaisen tyylinäyte.

Kesän tullen ovat alkaneet siellä täällä väittää, että kaupoista ei ole tahtonut löytää kotimaista kalaa juuri ollenkaan. Ihmekös tuo, ettei kalaa ole ollut myytäväksi asti, kun ei sitä ole oikein tahtonut saada pyydettyä edes omaan ruokapöytään. Tämän ovat havainneet monet muutkin kalamiehet kuin minä, joka jouduin sentään jonkun kerran merelle virvelöimään haukea vieraille ruoaksi, kun ahventa tai kuhaa ei verkolla tullut kampeloista nyt puhumattakaan.

Vaimon yleisin ahvensaalis verkoilla on ollut 1 ahven tai ei yhtään. Jälkimmäisessä on se hyvä puoli, ettei ole tarvinnut syljeskellä ruotoja lintulaudallamme majailevien oravien persuksiin.

Myös Kustavin suunnan ammattikalastajat tietävät kertoa, että ahventa on jäänyt verkkoon heikosti.

Tämä hauki lienee käynyt hylkeen suussa tai sitten joku uimarinainen on sitä kesäkiihkoissaan kynsillä raapinut.

Ennen meidän mökillä koiratkin kävelevät vetten päällä kuin minä saan kalaa.

Kun merimetsot näyttävät vähentyneen ainakin Korppoon pohjoispuolella, paikalliset ovat aprikoineet syyksi sitä, että merimetsot ovat syöneet meren kalaravinnosta tyhjäksi ja lähteneet siksi paremmille apajille. Itse en oikein tuohon jaksa uskoa, vaan arvelen ja toivon, että kyse on normaalista kausivaihtelusta.

Jo keväällä siikaonkisaaliini jäivät alle puoleen viime vuodesta enkä saanut kuin yhden alamittaisen taimenen. Silakkaakaan ei kaiun mukaan ole varmoilla apajillani paljon ollut. Tänä vuonna en ole vieläkään saanut yhtään yli viisikiloista haukea. Haukien kokonaissaldoni oli viimeksi tässä vaiheessa vuotta yhtä heikolla tasolla kuin nyt vuonna 2009. Tosin sinäkin vuonna heittokalastin alkuvuonna poikkeuksellisen vähän.

Kun kalastus ei maittanut meille jäi aikaa käydä Örössä, josta vaimo hommasi tällaisen 12 tuuman tykin, jolla hän sai minut pakotettua hakemaan haukea vieraille.

Vaimolla oli järeä kalusto käytössä myös silloin kun kävimme pelaamassa Kustavissa mölkkyä. Vaimon kapulan vieressä pölkky. Sitä hän ei sentään jaksanut kantaa.

Örön retkellämme pysähdyimme Aspöhön, joka oli viime viikolla tupaten täynnä.

Meinasin pölliä epätoivoissani Aspöstä tällaista täydennystä kalastuskalustooni, mutta enhän minä edes näillä mitään saisi.

Armoitettu haukimies Niko Satto oli paennut huonoa kalavuotta Kanadaan asti, josta hän lähetteli minulle viime viikolla niin suurien kalojen kuvia, että pyysin häntä ystävällisesti ampumaan itsensä. Sanotaanko niin, että Nikon kalat olivat niin isoja, etteivät edes kuvat mahdu tässä julkaistaviksi. Tosiasiassa en julkaise niitä, koska olen kateellinen.

Kustavin kalaopas Vesa Liukkonen puolestaan vahvisti, ettei haukivuodessa ole ollut kehumista sielläkään suunnalla. Hänen mukaansa haukia tuli hyvin vain juhannusta edeltävällä viikolla. Siikaonkikausi meni hänenkin mukaansa ohi hetkessä eikä se ollut kovin hyvä.

Liukkonen muuten kuuluu Kustavin Lohimarkkinoiden puuhamiehiin. Lohimarkkinoita vietetään tänä vuonna neljättäkymmenettä kertaa. Liukkonen mainostaa, että elokuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestettävillä lohimarkkinoilla julkistettava kesäkustavilainen on tänä vuonna erityisen mielenkiintoinen.

En usko. Korppoolaisnäkökulmasta katsottuna Kustavi on saariston Tampere eikä siellä siksi voi ketään mielenkiintoista olla edes kesällä.

KALAUKKELI ON KUULLUT, ETTÄ veneilevät perunalastutehtailijat päättivät järjestää Tall Sips Racen.

2 Vastausta artikkeliin “Unelmien vetouistelua”

Niko Satto: 28.7.2017 kello 12:05

Huonoa kalavuotta? Ei mun kotimaan kalavuosikaan niin huono ole ollut ;)
Hauki: 11,0 kg
Kuha: 3,84 kg
Toutain: 4,13 kg
Turpa: 0,95 kg (PB)

Jukka Vehmanen: 28.7.2017 kello 12:28

Joo joo Niko, mutta sä oletkin pro.Onnittelut taas kympin ylityksestä ja muista saavutuksista. Pysyikö turpa kauan kiinni :) Ihalivatko naiset suoritustasi rannalla huulet töröllä?

Kommentoi


Jukka Vehmanen

  • Jukka Vehmanen on Turun Sanomien taloustoimittaja, joka on myös innokas kalamies. Hän on kirjannut 19 vuoden ajan saalistietonsa ja tehnyt niistä monipuoliset tilastot. Esimerkiksi haukia on kertynyt tuolta ajalta 7860. Avovesillä on tuona aikana kulunut 1730 päivää ja kalastustunteja 6650. Blogissa kerrotaan viimeisimmistä väsytyksistä, kommentoidaan kaikkea kalastuksesta ja vähän muustakin. Lisäksi pyritään keräämään, jakamaan ja saamaan kalastusvinkkejä sekä -kuulumisia.

Blogi-arkisto

Aiheet

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle