Kajakilla

« Vatunginnokka, Kuivaniemi | Retki päättyy, Tornio, Suensaari »

Räiskön pankki, Kemi

Aihe Yleinen, 7.6.2013 21:31, ts.verkkotoimitus

Kemiin pitää tulla veneellä. Niinkuin useimpiin muihin rannikkokaupunkeihin. Kaupunki näyttää mereltä vireältä, aurinkoiselta ja valkoiselta. Tunne on ihan toinen kuin asemalta ylös kävellessä ylileveiden, hiljaisten katujen kolea tuuli ja sellutehtaan haju.

Meloin torstai-iltana Vatunginnokalta Karsikkoon tyynessä, upeassa säässä.

Meloin torstai-iltana Vatunginnokalta Karsikkoon tyynessä, upeassa säässä.

Nukuin Karsikon kalasatamassa, niemellä, minne haluttiin ydinvoimala. Voimalajuhlat kääntyivät pettymykseksi monelle, moni leikkaa kesämökkinsä nurmikkoa taas uudella innolla.

Melon Kemiin, lapsuuteni kotikaupuunkiin. Edessä höyryää Stora Enson Veitsiluodon tehdas, oikealla lokit vahtivat poikasiaan ydinvoimalatontilla, vasemmalla kaksitoista tuulivoimalla pyörii verkkaisesti aamun tuulessa.

Kaupungintalo ulottuu muita rakennuksia korkeammalle. Talo on kuin tehty majakaksi tai tykistön maalitauluksi. Lapin sodan aikana vihollinen onnistui melkein murskaamaan silloin kapeamman mutta yhtä korkean kaupungintalon.

Talon ylimmässä kerroksessa toimi kouluaikanani kaupungin taidemuseo. Kuvaamataidon opettaja järjesti joskus oppilaille näyttelykäyntejä. Panoraama kaupungin ylle saattoi olla taidettakin kiinnostavampi elämys.

Matti Lukkarila (vas.) ja Jukka-Pekka Kuusela vievät lateraaliviittoja Ajoksen väylälle.

Matti Lukkarila (vas.) ja Jukka-Pekka Kuusela vievät lateraaliviittoja Ajoksen väylälle.

Jukka-Pekka Kuusela ja Matti Lukkarila kiinnittävät vihreän lateraaliviitan ja betonipainon veneen perään. Jäät rikkovat tai siirtelevät joka talvi veneväylien viittoja. Rauman jälkeen väylämerkkejä on ollut vähän, vaikka vedet ovat kivisiä. Ehkä se johtuu siitä, että olen melonut paljon ulkomerellä tai siitä, että jäät lähtivät täältä vasta pari viikkoa sitten.

Uin ja syön Uleninrannan venesatamassa. Työväen pursiseuran leiriläisiä ajelutetaan kumiveneellä. Muutama optimistijolla jiippailee sataman ulkopuolella. Torniolainen Markku Hyttinen näyttää kartalta Tornion edustan sopivia leirirantoja ja satamia. Torniojoen tulva on pian huipussaan. Viimeiset kilometrit on melottava melkoiseen vastavirtaan.

Istun Räiskön pankin laavulla Kemijoen suistoalueen hienolla hiekkatörmällä. En tiennyt täällä asuessani, että täällä on tällaistakin. Meillä ei ollut venettä, vesialueet jäivät vieraiksi. Joen pääuoma virtaa seuraavan saaren takana. Lajittelin koulkuaikana kesätöissä tukkeja Kemijokisuulla pääuoman erottelualitoksella. Uitto päättyi vuosia sitten.

Räiskön pankin laavu Kemijoen suistoalueella.

Räiskön pankin laavu Kemijoen suistoalueella.

Joen vastarannalla asuivat isäni isovanhemmat. Monta edellistä sukupolvea on asunut täällä tai jokivarsilla Törmään ja Tervolaan asti. Kuuluisinko minäkin tänne. En enää, ainakaan ilman tehokasta, pitkäkestoista sääskiöljyä.

Huomenna retkeni päättyy. Nousen noin kello 13 maihin Tornion uuden ja vanhan sillan välistä Suensaaren puolelta, ellei vastavirta ole liian voimakas.

Ihmetelin aikanaan, miksi Laitakari voi olla kartalla niin kulmikas. Saarella on toiminut aikanaan saha. Teollisen toiminnan jälkiä on vielä näkyvillä.

Ihmetelin aikanaan, miksi Laitakari voi olla kartalla niin kulmikas. Saarella on toiminut aikanaan saha. Teollisen toiminnan jälkiä on vielä näkyvillä.

Kommentoi


Pekka Lassila

  • Nurmijärveläinen valokuvaaja ja viestintäyrittäjä Pekka Lassila meloo merikajakilla koko Suomen merenrannikon Virojoelta Tornioon. Rannikon melominen on historiasta ja tarinoista kiinnostuneen Lassilan monivuotinen haave. Matka Virojoelta Venäjän rajalta Tornioon Ruotsin rajalle on noin 1300 kilometriä. Lassila kirjoittaa blogia matkan jokaisena päivänä Turun Sanomiin ja muihin länsisuomalaisiin maakuntalehtiin. Matka alkaa maanantaina 6.5.

Blogi-arkisto

Aiheet

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS