Hulluu touhuu

« Bruce Willis ilmestyi harjoituksiin | Kohti Naantalia »

Uutta vaihdetta silmään

Aihe Yleinen, 13.5.2014 20:40, Tapio Kankaanpää

Lavastus on valmis ja odottaa meitä Emmateatterissa. Ollaan saavutettu vaihe, jossa ideat joutuvat toden teolla kriittisen tarkastelun alle. Nyt käydään näytelmää läpi uutta kierrosta ja tarkennetaan kohtauksia. Tässä joutuu olemaan koko ajan hereillä, välittyykö haluttu sisältö yleisölle ja ovatko syntyneet kohtaukset kiinnostavia? Enää ei voida fiilistellä vaan on tehtävä tehokkaasti tietoisia päätöksiä.
Eihän leikki minnekään katoa, mutta toistojen myötä tajuaa esityksen herkut ja heikkoudet. Heikkouksia pyritään korjaamaan ja herkkuja nostamaan entisestään. Toisinaan tuntuu raskaalta luopua ideasta tai tyypistä, johon on ehtinyt jo rakastua.
Vajaa viikko sitten tehtiin kohtausta, jossa tilanne ja henkilöt ovat todella herkullisia. Kun näyttelijäryhmä sai kohtauksen kasaan, sen aihe ja hullunkurisuus kyllä välittyivät, mutta repliikit tuntuivat täysin vääriltä. Sanat kuulostivat kuin olisivat olleet väärien ihmisten puhumia lauseita. En uskaltanut sanoa tätä heti ääneen, mutta kotimatkalla sanat syntyivät kuin itsestään. Kirjoitin kohtauksen uusiksi (toisin sanoen kirjoitin muistiin kaiken, mitä mielessäni kuulin Miian, Maken, Ushman ja Konstan puhuvan kohtauksessa). Naureskelin tätä pään sisäistä dialogia ääneen junassa. Minua vastapäätä istunut rouva piti minua vähintään hulluna.
Seuraavana aamuna kohtaus tehtiin uusilla repliikeillä. Nyt sanat ja henkilöt kohtasivat, lopputulos oli huomattavasti parempi ja hauskempi. Koko kohtauksen välittämä ihmiskuva on tunnistettavampi. Sanalla sanoen aidompi.

Kommentoi

Jukka Vehmanen

  • Näkökulmia suomalaisuuteen tarjoavat Emmateatterin kesän 2014 työryhmä (muun muassa näyttelijät Miia Nuutila ja Markku Toikka sekä ohjaajat Tapio Kankaanpää ja Kai Tanner). Blogissa tutustutaan SUOMI – hulluu touhuu! -esityksen harjoitusprosessiin. Esitys on riemukas läpileikkaus nykypäivän Suomesta ja suomalaisuudesta.

Blogi-arkisto

Aiheet

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle