Hulluu touhuu

« Kissa puussa | Bruce Willis ilmestyi harjoituksiin »

Lapsen mieli on teatterin kieli

Aihe Yleinen, 5.5.2014 19:43, Tapio Kankaanpää

Näyttelijät ovat erityinen rotu. He ovat valmiita tekemään näyttämöllä melkein mitä tahansa, kunhan asia on hyvin perusteltu ja kytköksissä esityksen sisältöön.

Kuuntelin aamujunassa matkalla harjoituksiin äidin ja pikkupojan välistä dialogia.
- Äiti kato, tuolla kasvaa maasta isoja taloja, sanoo pikkupoika.
- Mmm, vastaa äiti.
- Onks noi talot aluksi ihan pieniä ja kasvaako ne sitten vasta isoiksi niinku kukkaset, jatkaa poika.
Äiti ei juuri kiinnitä huomiota poikaan vaan mumisee jotain epämääräistä (= selailee facebookia kännykästään). Pikkupoika on nero ja näkee maailman ilman rajoja ja tappavan tylsiä normeja (= facebookia tms.).

Olen kuullut sanottavan, että lapsi kävelee oikein, hänelle ei ole vielä kehittynyt virheitä ryhtiinsä tai kävelytapaansa. Voisiko ajatella, että lapsi myös ajattelee oikein, hänelle ei ole vielä kehittynyt iän ja kokemuksen mukanaan tuomaa kyynisyyttä (tai miksi tätä itse kukin haluaa kutsua)?

Samana harjoituspäivänä kuulen yllättäen näyttelijän suusta lauseen: ”Tää tuntuu hyvältä tää tällainen lapsenomainen leikki.” Nyt ollaan oikeilla jäljillä!!!


Lapsen mieli on siitä kiinnostava, että se ei moralisoi tai rajoitu yhdentekeviin yksityiskohtiin. Koskaan ei voi tietää, mitä se seuravaaksi keksii.


Teatteria tehdessämme emme pyri laskeutumaan lapsen tasolle vaan nousemaan edes puoliksi yhtä kiinnostaviin havaintoihin maailmasta. Ja näyttelijä jos joku siihen kykenee (käsikirjoittajat ja ohjaajat ovat lähes poikkeuksetta omasta mielestään liian vakavasti otettavia tällaiseen). :)

Kommentoi

Jukka Vehmanen

  • Näkökulmia suomalaisuuteen tarjoavat Emmateatterin kesän 2014 työryhmä (muun muassa näyttelijät Miia Nuutila ja Markku Toikka sekä ohjaajat Tapio Kankaanpää ja Kai Tanner). Blogissa tutustutaan SUOMI – hulluu touhuu! -esityksen harjoitusprosessiin. Esitys on riemukas läpileikkaus nykypäivän Suomesta ja suomalaisuudesta.

Blogi-arkisto

Aiheet

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle