Formulablogi

« Hänen majesteettinsa | Kolme voittajaa »

Tekemisen meiningillä

Aihe F1, 23.12.2014 11:34, heikki.kulta

Näin jouluna ja vuodenvaihteessa tunnelma on yleensä hyvinkin harras. Niin se oli myös Maranellossa, kun Ferrari valoi median kautta uskoa kannattajiinsa lupauksilla parantaa paljon ensi kauden kilpasuorituksiaan.

Uusi johtoporras ei peitellyt, että lähtökohdat ovat mahdollisimman hankalat, kun takana on puolitoista vuotta ilman voittoja ja yksi Ferrarin huonoimmista kausista miesmuistiin.

Ymmärrän hyvin, että Sergio Marchionne on Fiat-konsernin pääjohtaja. Hänen äänensävystään kuulee rautaisen johtamiskarisman. Vaikeudet on tehty voitettavaksi ja paras tapa vanhojen takaiskujen pyyhkäisemiseen on uusia organisaatio sellaiseksi, että kaikkia yhdystää vankka tekemisen meininki.

Uusi tallipäällikkö Maurizio Arrivabene puolestaan on hoitanut oman leiviskänsä amerikkalaisen tupakkajätin markkinajohdossa aina tehokkaasti. Kun hän sai sellaisen monikansallisen tiimin toimimaan, odotukset ovat korkealla, että hän tekee saman myös kilpatiimin päämiehenä.

Marco Mattiacci tuli suoraan pystymetsästä amerikkaisilta automarkkinoilta Ferrarin tallipäälliköksi. Mikään aito kilpakuski – racer – Arrivabene ei ole samaan tapaan kuin vaikkapa Frank Williams ja Ron Dennis, mutta pitkän linjan F1-linkeillä hän on kuitenkin huomattavasti paremmin varustautunut kuin edeltäjänsä.

Kimi Räikkönen palasi Ferrarille Stefano Domenicalin toivomusten mukaan. Nyt Kimillä on sitten päällikkönä toinen vanha tuttu. Arrivabene korostikin maanantaina, mitä hänelle merkitsee se, että Räikkönen on Ferrarin maailmanmestari. Uusi tallipäällikkö on nähnyt, mihin Kimin pystyy, kunhan hän saa sellaisen auton kuin haluaakin.

Sebastian Vettelin siirto Ferrarille oli Räikköselle kuin joululahja. Lyhyessä ajassakin on Maranellon tehtaalla käynyt selväksi, että tämä kuskikaksikko voi yhdessä tehdä samanlaisia urotekoja kuin Batman ja Robin aikanaan.

Arrivabene sanoikin, että on ilo seurata, miten Kimi ja Sebastian yhdessä puskevat koko tiimiä eteenpäin.

Kutsuttua lehdistöä oli paikalla viitisenkymmentä. Siinä joukossa olivat useimmat italialaiset F1-toimittajat sekä tusina meitä ulkomaalaisia.

Oli selvää, että Marchionne ja Arrivabene eivät luvanneet kuuta taivaalta, ja korostivat koko ajan niitä vaikeuksia, joita Mercedeksen tavoittamistyössä on edessä. Kuitenkin ilmassa virisi tietty toiveikkuus.

Kyselin parilta vieruskaverilta, miten he näkevät Ferrarin mahdollisuudet nousta huipulle ensi kaudella.

Reutersin uutistoimistolle raportoiva Alan Baldwin pyöritteli päätään.
– Itsehän he sanovat, että ensi vuodesta tulee heille rankka. Koska moottoripuoli pysyy samana, vaikeaa kenenkään on taistella Mercedeksen kanssa. Jos jotain tapahtuu, Ferrari voi päästä heitä lähemmäs aikaisintaan vasta ensi kauden loppupuolella.

– Vettel on varmasti vahva. Hänellä on kyky koota tiimi ympärilleen. Veikkaan, että 2016 hän antaa sitten sellaisen näytön, joka puhuu puolestaan, Baldwin totesi.
Italialaisen Sky Sportsin varikkotoimittaja Carlo Vanzini osaa myös suhtautua varauksella liian suuriin odotuksiin.

– Ainakin siinä Ferrari aloittaa vuoden hienolla voitolla, kun moottoripuolen kehitysaikaan se onnistui hankkimaan pidennystä. Nyt voimayksikköä saa kehittää koko kauden ajan, ja sehän tässä tilanteessa on ainoa keino Mercedeksen kilpailijoille tuon etumatkan tavoittamiseen. Tietysti se on liikkuva maali, kun Mercedes pystyy samaan aikaan parantamaan omia systeemejään.

– Ferrarin nousun ratkaisee se, että se saa heti kauden alkuun hyvän auton ja ajaa heti palkintosijoista. Viime kaudella peli ratkesi heti kärkeen, kun auto ei ollut hyvä. Kuljettajat Vettel ja Räikkönen ovat niin kokeneita, että jaksavat paahtaa töitä kisa kisalta sortumatta liikaan hosumiseen tulosnälässään. Tietenkin kumpikin haluaa menestyä niin äkkiä kuin suinkin mahdollista, mutta siihen täytyy edetä askel askeleelta – eikä yrittää jättiharppausta saman tien.

– Hyvä alku olisi päästä Australiassa lähelle palkintosijoja. Siitä eteenpäin ei olisi niin pitkä matka voittotaistoon kuin oli tänä vuonna.
– Uskon, että tehdyt rajut ratkaisut tiimin uudistamisessa ovat hyväksi Ferrarille. Oli kirkastettava näkemykset tiimin johdossa ja koko tiimin sisällä. En näe mitään ihmeellistä siinä, että Ferrari palaisi menestyksen tielle. Mercedeksen esimerkki puhuu puolestaan. Ross Brawn jätti tiimin ja he voittivat saman tien mestaruudet. Brawn kyllä teki luultavasti valtaosan niistä hommista, joilla tittelit sitten voitettiin. Mercedes kirkasti tilanteensa, kun sen oli päätettävä, kuka johtaa tiimiä. Brawn, Paddy Lowe vai joku muu. Nyt siellä valtarakenteet ovat toimivat.

– Ferrarin rakennustyössä ensimmäinen etappi on nyt saavutettu, kun tiimi on rakennettu uudestaan, Vanzini jutteli.

Ferrari-fanit ympäri maailman elävät jännittäviä aikoja ennen talvitestien alkamista uusilla autoilla.

Entä meidän suomalaisvinkkelimme? Löylyttääkö Vettel Alonson tavoin Räikkösen, kuten saksalaiskaverini Michael Schmidt minulle irvaili – toivotettuaan sitä ennen hyvät joulut ja iloiset uudet vuodet.

Hyvää joulua kaikille!

4 Vastausta artikkeliin “Tekemisen meiningillä”

Pekkatee: 29.12.2014 kello 6:11

Heikki on Suomen ainoa F1-Toimittaja

Rane: 4.1.2015 kello 13:03

Ferrarille ilman muuta antaa nostetta mahdollisuus kehittää moottoria läpi kauden, mikä oli viime kaudella auton heikoin lenkki. Räikkösen edesottamuksia on hankala ennustaa. Mielestäni oleellisin asia on renkaat. Mikäli Pirelli sattuu tarjoamaan ajotyyliin sopivat renkaat, niin silloin Räikkönen ajaa kovaa. Muussa tapauksessa asiat menevät vaikeaksi, koska Räikkösellä ei ole halua, eikä kykyä muuttaa omaa ajotyliään. Räikkönen on sen aikakauden kuljettaja, kun rengasvalmistajat kilpailivat keskenään ja renkaat tehtiin huipputallien ykköskuljettajien mieltymysten mukaan. Nykyään renkaat ovat mitkä ovat, ja kuljettajan tehtävä on tulla toimeen sillä mitä on.

Anssi: 17.2.2015 kello 17:45

Vettel ja Räikkönen tulevat olemaan tasaväkisiä.

Viime kaudella Kimillä oli hyvin epänormaali tilanne, kun auto ei ollut sinne päinkään sellainen, kuin mikä hänelle sopii.

Alonsolla ja Kimillä on niin erilaiset toiveet auton suhteen, että ei heitä pitäisi laittaa samaan tiimiin ollenkaan. Arvailin tämän perusteella, että Alonso on lähdössä tiimistä pois, koska muuten tuossa kuskikaksikossa ei olisi ollut mitään järkeä. Myös Kimin rauhallisuus puhui sen puolesta, että hän jo tiesi saavansa jatkaa tiimissä seuraavallakin kaudella, ja että Alonsoa ei tarvitse murehtia.

Odotan mielenkiinnolla alkavaa kautta. Onko Ferrari kärkivauhdissa? Toivottavasti! Saako Bottas ensimmäisen voittonsa? Toivottavasti!

Kohto: 20.2.2015 kello 21:52

Räikkösen kommenttien perusteella tämän vuoden auto sopii hänelle huomattavasti paremmin kuin viime vuotinen. Ilmeisesti viime vuoden auto oli todellakin rakennettu niin, ettei sitä pystytty muuttamaan Räikkösen ajotyyliin sopivaksi.

Räikkönen on Ferrarin viimeisin maailmanmestari ja lisäksi paluunsa jälkeisillä kausilla 2012 ja 2013 Lotuksella osoittanut ilmiömäistä nopeutta ja erinomaista kisatilanteen hallintaan. Mielestäni erityisesti Räikkösen kausi 2013 oli hänen kaikkein parhaitaan ajollisesti.

Tuleva kausi näyttää miten Ferrarin käy kauden edetessä. Uskon Räikkösen kuitenkin olevan Vetteliin nähden etulyöntiasemassa. Vettel ei ehkä kuitenkaan ole niin nopea kuski, mitä hänen kuviteltiin olevan. Vastus Red Bullilla (Mark Webber) ei ollut hyvä mittari.

Kommentoi

Heikki Kulta

  • Heikki Kulta on TS:n formulatoimittaja, joka kirjoitti ensimmäisen F1-juttunsa 1978 ja on tehnyt juttuja ja haastatteluja Suomen kaikista F1-kuljettajista Leo Kinnusesta Valtteri Bottakseen. Hän on raportoinut paikan päältä liki 300 Grand Prix -kisaa mm. Mika Häkkisen ja Kimi Räikkösen ratkaisevat mestaruuskisoista. Ensimmäisen kerran Kulta toimi varikolla median edustajana San Marinon GP-kisassa Imolassa 1983.

Blogi-arkisto

Aiheet

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle