Formulablogi

« Kyllä Kimi vielä voittaa! | Hänen majesteettinsa »

Kimi & Sebastian

Aihe F1, 15.10.2014 21:50, heikki.kulta

Paluu Venäjältä vei yhden yön ja vielä seuraavan päivänkin, kun kotilento Istanbulista Helsinkiin päättyi aluksi eristysalueelle ja sitten maanantaina iltapäivän ykkösuutiseksi aiheettomiksi onneksi osoittautuneiden Ebola-epäilyjen myötä.
Nyt on toivottu pari päivää matkaväsymyksestä ja olen kuunnellut Sotshi Autodromin varikolla kisan jälkeen tekemäni haastattelunauhat.

Vaikka Fernando Alonson lähtöä Ferrarilta ei vielä ole vahvistettu – kuten ei Sebastian Vettelin tuloa hänen paikalleen Kimi Räikkösen tallikaveriksi ensi kaudella – F1-väelle se on jo vanha uutinen.

Kun Ferrari on 21 vuoteen jäämässä ilman ensimmäistäkään voittoa, kyselin ammattiveljiltä, miten he näkevät Räikkösen ja Vettelin tallikaveruuden. Heikentyykö vai vahvistuuko Ferrari Alonson vaihtamisella Vetteliin, joka tunnetusti on kuljettaja, jonka kanssa Räikkönen viihtyy hyvin yhdessä.

Usko Ferrarin uuteen nousuun on olemassa, mutta enemmän kuin kuskivaihdos, se riippuu tietysti paremman auton – ja ennen kaikkea paremman moottorin rakentamisesta Räikkösen ja Vettelin käyttöön.

Tässä mielipiteet suoraan Venäjältä. Siis heikentyykö vai vahvistuuko Ferrari?

Martin Brundle, Sky Sports:

– Sanoisin, että muutoksen jälkeen Ferrari on aika lailla nykyisellä tasollaan. Vettel tuo luultavasti hieman uutta suuntaa, hän tuo mukanaan omia insinöörejään – ja paljon uutta energiaa. Alonsosta näkee, että hänen mittansa on täynnä, häneltä alkoi kärsivällisyys loppua. Luultavasti tällainen vaihdos tekee kaikille hyvää.

Michael Schmidt, Auto, Motor und Sport:

– Vaikea sanoa, onko se Ferrarille heikennys vai vahvistus. Ferrarin pulmahan on saada tekninen puoli oikealle tolalle. Se on tämän hetken heikoin lenkki siinä tiimissä. Vettel ja Räikkönen ovat kyllä riittävän hyviä kuljettajia ottamaan kaiken irti autosta, kunhan auto vain on hyvä. Kaikkein suurin puute on moottori. Se täytyy saada kilpailijoiden tasolle ja sen lisäksi heidän on saatava hyvä auto Kimille ja Sebastianille.
Schmidt on suoraan sanonut pitävänsä Alonsoa maailman parhaana kuljettajana. Mitä hänen lähtönsä sitten vaikuttaa Ferrariin?

– Siinä tapauksessa, että jos auto on taas kriittiisellä tasolla, ja se on hankala ajettava, siinä Fernando on paras kaikista. Jos auto on hyvä, Kimi ja Sebastian pystyvät kyllä hoitamaan hommat hyvin, kuten he näyttivät Lotuksella ja Red Bullilla. Mutta jos se on huono, Fernandon menetys on iso menetys Ferrarille.

Mika Salo, Maikkari:

– Mielestäni Kimin ja Vettelin kanssa Ferrari ottaa askeleen parempaan suuntaan. Silloin kun on hauska tehdä töitä, ja tulee toimeen kaikkien kanssa, eikä politikoida, niin silloin kaikilla on parempi olla ja on kivampi mennä töihin. Uskon, että Kimi ja Vettel saavat paljon aikaiseksi yhdessä.

– Noista kahdesta tulee parempi fiilis kaikille siinä tiimissä. Uskon, että se on hyväksi. Auto tietysti ratkaisee paljon, mutta eivätköhän Kimi ja Vettel pysty yhdessä kehittämään sitä enemmän kuin Kimi ja Alonso tällä kaudella. Kun kuljettajat pystyvät tekemään yhdessä töitä, se vie kehitystyötä sujuvasti eteenpäin. En usko, että Kimi ja Alonso pystyivät tekemään yhtään töitä yhdessä.

– Alonso on varmuudella yksi nopeimpia jätkiä koko varikolla, mutta se on aina aikamoista politikointia omaksi hyväkseen. Eikä tiimi mene sen vuoksi eteenpäin.

Jonathan Noble, Autosport:

– Uskon, että uusi kuskikaksikko vahvistaa Ferraria. Marco Mattiacci haluaa kaikkien tekevän töitä samaan suuntaan oikeista syistä tiimin hyväksi. Fernandon kohdalla hän ei katsonut näin olevan, koska Fernando alkoi olla jo suurempi kuin tiimi – samaan tapaan kuin Michael Schumacher aikanaan.
– Kimi ei koskaan sotkeennu sisäiseen politiikkaan. Hän on vain ajaakseen kilpaa. Enkä usko Vettelinkään olevan liikaa mikään poliittinen elukka. Tämä vakauttaa tiimin, kun sillä on kaksi samantapaista kuljettajaa. Kunhan Kimi saa paremman tunteen ensi vuoden autosta, hän parantaa paljon. Silloin heillä on James Allisonin johdolla rakennettu auto, moottoripuolta parannetaan ja kaksi vahvaa kuljettajaa yhdessä.
– Uskon, että Ferrarin pitäisi olla ensi vuonna vahvempi näiden kuljettajien kanssa. En näe mitään syytä, miksi niin ei olisi.

Mark Hughes, Motorsport Magazine:

– Heikentyykö vai vahvistuuko Ferrari, riippuu siitä, miten hyvän auton he pystyvät rakentamaan. Jos se on hyvä, ei kuljettajista riipu niin paljon – varsinkin Kimin kohdalla tulisi iso muutos tähän kauteen verrattuna, ja uskon, että samoin olisi myös Sebastianin laita. Hyvällä autolla ja paremmalla moottorilla sanoisin, että Ferrari on vahvempi tiimi 2015. Mutta kuljettajayhdistelmässä Ferrari mielestäni menettää todella paljon, kun Vettel tulee Alonson paikalle. Fernando on mestari ottamaan aina kaiken irti autosta kuin autosta.

Alberto Antonini, Auto Sprint:

– Vielä ei tiedä, onko suunta parempaan vai huonompaan. Mutta erilaista siitä tulee. Fernando on kuljettaja, joka on politikoinnissa kuin kotonaan. Hän osaa ohjata tiimiä haluamaansa suuntaan, omaksi hyväkseen. Se on fakta ja kuuluu osana hänen persoonallisuuteensa – ja hän on riippuvainen ihmisistä ympärillään. Varmuudella Sebastian ei ole samanlainen siinä suhteesssa. Hän on enemmän perheensä parissa, on hyvin rento tyyppi, eikä sotkeudu niin paljon tiimin politiikkaan.

– Uskoisin, että ajamistasoltaan Alonso ja Vettel ovat aika samanlaisia. Vettel on taas enemmän Räikkösen kaltainen vähäisemmällä kiinnostuksella politikointiin. En tiedä, onko se Ferrarille uusi tie menestykseen, mutta ainakin vaikuttaisi, että Mattiaccin valitsema uusi linja vaikuttaa hyvin positiiviselta: jätetään kaikki muut sivuun ja keskitytään vain itse ajamiseen.

– Tiedän sen verran Fernandon sopimusneuvotteluista, että hän tunsi tulleensa eristetyksi. Sebastian on aika taitava neuvottelemaan itse omat asiansa. Sillä hän teki Ferrariinkin vahvan vaikutuksen. Yksinkertaisilla ehdoilla neuvottelut johtivat tulokseen.

– Uskon, että Vettelin ja Räikkösen kanssa asiat tulevat paljon yksinkertaisemmiksi tiimin sisällä. Mutta toki positiivinen tulos riippuu ennen kaikkea siitä, että heillä on nopea ja kilpailukykyinen auto käytössään.

– Jos mittarina pidetään vain ajamispuolta, olen ehdottomasti sitä mieltä, että tämä vaihdos on hyväksi Ferrarille.

Entä suomalaisvinkkelistä? Mitä tekevät Räikkönen ja Vettel yhdessä Ferrarilla 2015?

3 Vastausta artikkeliin “Kimi & Sebastian”

yesyes: 16.10.2014 kello 7:40

JOS Vettel ja Räikkönen ajavat Ferrarilla, on se ilman muuta teamille loikka ylöspäin motivaation ja teamihengen puolella. Alonson kanssa on nyt yritetty ja mestaruutta ei tullut.

Ajotaitojen osalta ei varmaankaan mennä ylös- eikä alaspäin. Toivotaan kuitenkin että uusien kuskien toiveet auton säätöjen suhteen ovat lähempänä toisiaan ja siltä puolelta tulisi parannusta.

JH: 16.10.2014 kello 7:57

Nyt merkittävin asia Kimin kannalta on nähdä ensimmäistä kertaa Räikkösellä tallikaveri tallivihollisen sijasta. Ensimmäistä kertaa 14 vuoteen Kimillä saattaa olla tilanne kun tiimissä todellakin kehitetään yhteisvoimin autoa ja jaetaan tietoa ihan omastakin tahdosta. Jos mestaruudesta ajetaan niin tilanne voi olla kauden edetessä toinen mutta ei mennä vielä niin pitkälle. Yllä ulkomaiset toimittajat ruotivat muuta asiat läpikotaisin.

Kohto: 17.10.2014 kello 22:17

Ilmeisesti Alonsolla on ollut Ferrarilla etuoikeuksia tallikaveriinsa nähden. Näistä hän ei ole halunnut luopua ja siitä syystä joutuu nyt lähtemään. Ferrarilla varmasti tiedetään syvällisemmin, mistä Räikkösen ja Alonson ero oikein on johtunut.

Edelleen ihmettelen esimerkiksi sitä, miksi Räikkösen kisainssiksi tuli joku ihme harjoittelija.

Ferrarilla on varmasti paljon työntekijöitä Räikkösen edelliseltä kaudelta Ferrarilla. Siellä on ihmisiä, jotka todella tietävät hänen potentiaalinsa, kun kaikki menee hyvin ja on kunnossa. Jotenkin tuntuu siltä, että Räikkönen sai tiimissä kaiken toimimaan kunnolla vasta ensimmäisen kertansa viimeisellä kaudella 2009. Aika hassua sinänsä, että vasta silloin.

Vuosi 2008 oli Räikköselle kamala Ferrarilla. Autossa olisi ollut potentiaalia jopa maailmanmestaruuteen, mutta Räikkönen ei saanut aika-ajoja toimimaan millään. Huonoa tuuriakin oli. Lopulta Massa oli maailmanmestaruustaistossa mukana. Muistan tuolta vuodelta Räikkösen ajaneen valtavan määrän kisan nopeimpia kierroksia. Olisipa silloin olleet nämä nykysäännöt avattavine takasiipineen. Tällöin Räikkönen olisi pystynyt nousemaan aivan eri tavalla huonoilta lähtöpaikoilta kärkeen.

Kommentoi

Heikki Kulta

  • Heikki Kulta on TS:n formulatoimittaja, joka kirjoitti ensimmäisen F1-juttunsa 1978 ja on tehnyt juttuja ja haastatteluja Suomen kaikista F1-kuljettajista Leo Kinnusesta Valtteri Bottakseen. Hän on raportoinut paikan päältä liki 300 Grand Prix -kisaa mm. Mika Häkkisen ja Kimi Räikkösen ratkaisevat mestaruuskisoista. Ensimmäisen kerran Kulta toimi varikolla median edustajana San Marinon GP-kisassa Imolassa 1983.

Blogi-arkisto

Aiheet

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle