« Fantastista feikkiä? | Mestarin eväät »
Aihe F1, 1.8.2012 21:55, heikki.kulta
F1-kaudesta on 11 kisaa takana. Nyt otetaan happea jokunen viikko. Tein Hungaroringillä hikoillessa rankkauksen parhaista kilpa-autoista. Keräsin aika laajan asiantuntijapiirin mielenpiteet ja jännä oli huomata, kuinka paljon mielipiteet vaihtelivat.
Olin ennen kisaa Sauberin illallisilla ja oli kiva nähdä, miten ylpeitä sveitsiläistiimissä oltiin omasta C31-autosta. Suorastaan kunnianosoituksena otettiin, että jopa Adrian Newey oli käynyt hakemassa vaikutteita Red Bullin uuteen pakoputkistoon Sauberin jo talvitesteissä esittelemistä ratkaisuista.
Lotus on toinen tiimi, joka voi olla rinta rottingilla oman autonsa vahvuuksista. E20 on toiminut kaikilla radoilla ja ollut vieläkin kilpailukykyisempi kuin Sauber.
Oma rankinglistani olisi tällainen: 1) Lotus, 2) McLaren, 3) Red Bull, 4) Ferrari, 5) Sauber, 6) Williams.
Mutta mennäänpä asiaan. Tässä isompien asiantuntijoiden vastaukset kysymykseeni, kenellä on tämän hetken paras F1-auto:
Giorgio Piola, tekniikan erikoistoimittaja:
– Tänä vuonna autojen rankkaaminen on poikkeuksellisen hankalaa rengastilanteen vuoksi. Siksi ei oikein voi täysin ymmärtää, mikä on paras auto. Alkukaudella kaikki ajattelivat, että se on varmasti McLaren, mutta aika nopeaan he menettivät asemansa rengaspuolella, kun eivät tienneet, miten ne saa lämpiämään parhaiten.
– Red Bull on mielestäni tämän hetken paras auto. Ja McLaren on sitten aivan perässä, melkein samalla tasolla.
– Red Bullin konsepti on loppupeleissä kuitenkin kaikkein edistyksellisin. Se menee kaikkein eniten limitille nykysäännöillä, ehkä vähän niiden ylikin.
– Lotus on mielestäni neljänneksi paras auto. Siinä heti Ferrarin jälkeen. Kisaesitys näillä renkailla on autolla aivan huippua, mutta taktisesti siellä ei olla ihan kärjen tasolla. Ja myös kuljettajat – erityisesti Grosjean – tekevät liikaa virheitä.
– Kimi on välillä vetänyt liian kovaa ja tuhonnut siten renkaat. Hänelle on kuitenkin helppo antaa se anteeksi, koska hän ei ajanut näillä renkailla viime vuonna ja antaa siten kaikille muille tietyn tasoituksen. Hän tottui Bridgestoneen ja niillä pystyi vetämään kovempaa. Ne saattoivat antaa periksi, mutta sitten suorituskyky palasi. Pirellillä ei sama onnistu. Näitä täytyy ajaa eri lailla, Piola arvioi.
Will Buxton, Speed-tv:
– Vaikeaa on rankata näitä autoja, mikä vaan todistaa, miten kiehtovaa kautta elämme. Jos pistän autot järjestykseen, lähden liikkeelle tasaisuudesta ja kun katsoo, miten ne ajavat kisat maaliin, ykkönen on Lotus. Se ei ehkä ole paras auto siinä mielessä, kun ei ole voittanut kisoja, mutta se on ainoana joka kerta ihan siinä kärkitasolla.
– Sauber on samalla lailla erittäin hyvä kisa-auto. Se oli hyvin tasaisen vahva joka paikassa alkukaudella.
– Nyttemmin tilanne tuntuu vaihtelevan yhä vinhemmin. Unkarissa McLaren näytti olevan nopein auto sekä aika-ajossa että kisassa. Hieno päivitys Saksaan alkoi toimia. Sivuponttoonit ja muut uutuudet antavat edistysaskeleen, mitä haettiinkin.
– Kaksi kisaa sitten olisin vielä sanonut, että Red Bull on paras auto. Ehkä se olikin vaan paras moottorikartoitus, ei auto…
– Lotus on loistoauto. Kun heidän uusi DRS-siipensä saadaan toimimaan, sen vauhti vain kasvaa, Buxton innostuu.
TV-kommentaattoriksi vaihtanut Gary Anderson on entinen Jordanin tekninen johtaja:
– Autojen paremmuuteen on kaksi mittaria – aika-ajo ja kisa. Nopein auto puhtaalla yhden kierroksen vauhdillaan on McLaren. Se hukkasi alkukauden nopeuttaan, mutta on takaisin kärjessä. Toiseksi nopein on luultavasti Red Bull, kunhan saa kaiken kohdalleen, mutta se tuntuu olevan heille vaikeaa. Lotus on viime kisoissa tullut siihen sitten kolmanneksi.
– Kaiken kaikkiaan paras paketti yleisnopeudessa on Lewis Hamilton ja McLaren.
– Eihän se näin tiukkaa ole ollut koskaan. Mielestäni juuri tällaista kilpa-ajamisen maailman huipulla pitäisikin olla. Oli vuosien ajan helposti aavisteltavissa, miten käy. Nyt jokainen tulee tiivisti yhteen. Eikä kukaan voi olla varma, miten käy. Huipputiimit tietävät olevansa kilpailukykyisiä, mutta eivät, miten vahvoja ne ovat milläkin radalla.
– Kun tänä päivänä tekee pienenkin virheen, siitä maksaa isosti. Renkaiden kanssa niitä virheitä tulee edelleen, vaikka kiistatta tiimit ovat oppineet jo aika tarkkaan, miten ne kestävät ja milloin pitää tulla rengasvaihtoon.
– MM-sarja on täysin hengissä. Jokainen joutuu satsaamaan autokehitykseen myös syksyllä, joten paremmuus voi muuttua vielä aika lailla Anderson kiittelee.
Martin Brundle, Sky Sports:
– Ihmettelen, ettei Ferraria vieläkään arvosteta. Se on nopea auto kaikilla radoilla ja kaikissa olosuhteissa. Ei nopein, mutta nostaisin sen kyllä tämän hetken ykkösautoksi. Sen jälkeen tulevat McLaren ja Red Bull.
– Lotus on ihan hyvä auto, mutta olen odottanut siltä enemmän, kun aina perjantaisin pitkissä vedoissa se tuntuu olevan kaikkien kilpailukykyisin. Kisoissa sitten sama vauhti tulee kuitenkin esiin vasta kisan loppuvaiheissa ja vain viimeisen neljänneksen tai viidenneksen kisasta Lotus on nopein auto.
– Merkittävää on, että nyt 11. kisassa huipputallit alkavat vihdoin olla sinut rengaskulutuksen kanssa. Kun jokainen tietää, milloin pitää vaihtamaan renkaat, jotta vauhti säilyy optimissa, Lotuksen kyky säilyttää renkaat pidempään ei ole enää samanlainen etu kuin alkukaudella.
Michael Schmidt, Auto, Motor und Sport:
– Ferrari on paras auto. Se toimii kaikilla radoilla ja kaikissa oloissa niin, että Alonso on aina hyvissä asemissa. Ei ole väliä, mikä on nopein aika-ajossa, mikä kisapituudessa. Tällä Ferrarilla on aina vahvoilla. Sitten tulevat McLaren, Red Bull ja Lotus.
David Coulthard, BBC:
– On hyvin hankalaa pistää näitä autoja paremmuusjärjestykseen. Tuntuu, että järjestys muuttuu jokaisena viikonloppuna. Nähdäkseni McLaren ja Red Bull ovat pystyneet tasaisimmin pitämään hieman muita parempaa vauhtia. Oudointa on, kun Fernando Alonso johtaa Ferrarilla sarjaa. Ferrari onkin tämän kauden aikana kaikkein kehittynein auto.
– Ykköseksi nostaisin tällä hetkellä McLarenin.
Mika Salo, Maikkari:
– Lotus on minusta ykkönen, kun otetaan huomioon kaikki osa-alueet. Kun ne lasketaan yhteen, Lotus on paras. Sen jälkeen on vaikea sanoa. Veikkaisin, että sen jälkeen tulee Red Bull, sitten McLaren ja neljäntenä Ferrari. Sauber on viides.
– Ferrari on kärjessä MM-pisteissä, koska Alonso saa sen näyttämään niin hyvältä. Kun olen nähnyt niiden dataa, Alonso ajaa kyllä parhaillaan ihan hiton hienosti.
Kenellä on paras auto – sanopa sinä!
Lärvi: 2.8.2012 kello 8:52
Tänä vuonna ei taida olla mahdollista tehdä viime vuoden kaltaisia listauksia, koska voimasuhteet heittelevät aika vahvasti. Sanoisin kuitenkin että Red Bull on nopein ja kilpailukykyisin kokonaisuus, sillä se on tasaisen nopea millä tahansa kelillä ja sekä aika-ajossa että kisassa. Sitten heti perässä tulevat McLaren ja Lotus, joista McLaren on nopein auto aika-ajoissa ja Lotus taas kisassa. Ferrari tulee näiden jälkeen, koska se on hidas aika-ajoissa mutta toisaalta Lotuksen jälkeen toiseksi paras kisa-auto. Alonson kakkossija Silverstonessa ja voitto Saksassa irtosivat pelkästään sen takia että sateessa Ferrari oli niin nopea että sillä pystyi ajamaan paalulle, kun kuivassa kelissä siihen ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia.
AleJ: 2.8.2012 kello 22:48
Kukaan ei mainitse mersua ? kyllä mielestäni mersullakin on hyviä kisoja kauden alkupuolella. Mersulla on sentään voitettu yksi kisakin, toisin kuin Lotuksella, josta kaikki puhuu. Ihmiset eivät kuitenkaan puhu Lotuksesta turhaan, sillä se todella on paras auto tällä hetkellä. Belgiassa nähdään kun Kimi ottaa ekan voiton Lotukselle!
Kohto: 3.8.2012 kello 13:31
Ehkä voisi sanoa, että paras auto on Lewis Hamiltonin McLaren tai Alonson Ferrari. Lotus on hieman itse sählännyt kisojaan, mutta kisa-autona Lotus on ollut ykkönen monessa kisassa. Esimerkiksi Unkarissa Räikkönen oli nopein mies koko kisan toisen puoliskon ja olisi luultavasti ollut myös ennen sitä, jos olisi päässyt vapaasti ajamaan. Sääli vain, että ohittaminen Unkarissa on niin hankalaa kuin on.
Olen Räikkösen otteista huomannut, että hän ajaa selvästi mestaruudesta. Yltiöpäisiä riskejä Kimi ei ota ja antaa esimerkiksi lähdössä periksi, jos homma menee arpapeliksi. Räikkönen on tosin aina ollut kuski, jolle sattuu vähän onnettomuuksia, mutta tänä vuonna tämä on ollut jotenkin korostuneempaa.
Jos Lotuksen kisanopeus pysyy Spassa samana kuin Unkarissa, on Kimi varma voittaja kisassa.