« Rankin ranking | Fantastista feikkiä? »
Aihe F1, 16.7.2012 10:16, heikki.kulta
Ensin varoitus: Jos ostat uuden television, älä yritä nostaa sitä yksiksesi paikalleen! Minä yritin ja oikean käden hauislihas napsahti poikki. Onneksi jo määrätystä leikkauksesta luovuttiin viime hetkessä ja nyt käsi on parantunut taas kirjoituskuntoon.
Joten olen palannut sorvin ääreen. Tällä viikolla en nostele televisioita, enkä mitään muutakaan raskasta. Tietokoneenkin pakkaan selkäreppuun, jotta mitään ylimääräistä painoa ei tule vahingossakaan tempaistuksi tuolla oikealla kädellä.
Kahden viikon tauon aikana moottorimaailmassa on ehtinyt tapahtua taas paljon. F1-puolella Mark Webberin jatkopesti Red Bullille merkitsi edelleen sen kaikkein houkuttelevimman tallipaikan täyttymistä kaudeksi 2013.
Samalla taisi Felipe Massan pahin paine hiukan helpottaa Ferrari-leirissä, sillä viime vaiheissa Webberistä kaavailtiin Maranelloon 1-2 kauden kakkoskuskia Ferrarille ennen Sebastian Vettelin kaappaamista Fernando Alonson tallikaveriksi.
Kaksipyöräisissä kesäkauden sopimusmarkkinoiden jymyuutinen on Moto2-tähti Marc Marquezin loikka maailmanmestari Casey Stonerin paikalle Hondan tehdastiimiin ensi kaudeksi. MotoGP joutuu hieman hellittämään omia pelisääntöjään, kun tulokaskuski pääsee suoraan tehdastiimiin joutumatta kierrättämään kokemusta ensin ns. satelliittitallin kautta.
Eipä tähän kohtaan muuta. Olen aloittamassa työt, katsastan Hockenheimin kelejä, joita varjostaa ennusteiden perusteella ainakin pilvisyys, kisapäivänä ehkä sadekin.
Seuraava ihan oikea blogi on luvassa sitten Hockenheimista, kunhan ehdin perille torstaina.
Mitä sitten blogijengimme odottaa Saksan Grand Prix -viikonlopusta? Kumpi on lähempänä - Red Bullin ja Sebastian Vettelin ensimmäinen täysosuma Hockenheimissa vai Lotuksen ja Saksassa aina näppejään nuolemaan jääneen Kimi Räikkösen avausvoitto tällä kaudella?
Anssi: 16.7.2012 kello 20:59
Ai jai, oi joi. Olipas ikävä loukkaantuminen. Toivottavasti paraneminen etenee hyvin.
F1-sarjan osalta odottelen Kimin voittoa. Kunhan sää on kuuma, niin se voi jopa onnistua Saksassa. Mutta aika-ajoissa pitää onnistua. Muutaman pykälän takaa kun lähtee, niin jää jo muutaman kierroksen aikana liikaa kärkimiehelle, vaikka olisikin nopein auto ja kuski. Ikävää täsä mielessä katsella hieman kuin kauden 2008 uusintaa Kimin osalta - vauhti ei riitä aika-ajoissa, mutta kisoissa sitä kyllä piisaa.
Rane: 16.7.2012 kello 21:49
Kahdesta annetusta vaihtoehdosta omat roposeni sijoittaisin Vettelin avausvoitolle Hockenheimissä. Räikkösen Lotus on ykkössijan arvoinen auto ja jossain vaiheessa se voitto varmasti tulee. Joko hienoisen onnen avustuksella tai vielä toivottavammin Kimi yhdessä tallinsa kanssa onnistuu setvimään ne pienet ongelmat, jotka estävät aivan huippusuoritukset GP-viikonloppuina. Räikkönen on kerännyt tasaisen varmasti pisteitä tähän mennessä ja pienellä tason nostolla ollaan vielä mestaruustaistossa mukana.
Rane: 16.7.2012 kello 21:51
Sen verran vielä sanoisin, että tällä kaudella jokainen on oman onnensa seppä. Ruuhkaan tai hitaimpien taakse juuttuminen ei enää ole mikään selitys. Usein varikkokäynnin jälkeen kuljettaja joutuu letkassa hitaampien ja vielä vanhoilla renkailla ajavien taakse, jolloin on kyettävä nopeisiin ohituksiin uudet renkaat hyödyntäen.
JuKu: 17.7.2012 kello 8:46
Tervetuloa takaisin sorvaushommiin.
Kyllä mieluusti näkisi Kimin keskimmäisellä pallilla. Toisaalta Grosjean on nopeudessa kyllä ollut askeleen edellä alkukauden, joten ei ole kyllä ollenkaan selvää kumpi Lotuksen avausvoiton ottaa, jos sellainen on tuloillaan tällä kaudella. Toivottavasti se on kuitenkin vaan alkukankeutta Kimillä ja tästä viikonlopusta lähtien nähdään ruosteet karistanut Kimi (jolle ei siis tallikaverit juuri vastusta tuo).
Nyt kun vielä Heikin ensi kauden tallipaikkaneuvottelut menisivät hyvin ja nähtäisiin heppu Sauberilla tai muulla potentiaalisella paikalle niin tulisi taas jännättävää enemmän.
Seppo: 17.7.2012 kello 11:05
Mukava huomata että Heikki on palannut takaisin. Olenkin jo ihmetellyt missä mies menee. Toivottavasti Kimin avausvoitto tulee jo Euroopan puolella, sillä itselläni on kuohuviinit ollut viileässä odottamassa kauden avauksesta lähtien. Olisi mukava mukava ottaa pienet sunnuntainousut päiväsaikaan, kun kisat ajetaan vielä Euroopan aikataulun mukaan. Voitto kyllä tulee viimeistään Belgiassa, jonne olen jo liput ostanut paikanpäälle.
Onko tämän palstan porukassa muita faneja joilla on merkitty pullo odottamassa Kimin voittoa? Entä miten on Heikin laita?
Kohto: 20.7.2012 kello 12:09
Ikävän kuuloinen loukkaantuminen blogi-isännällä. Onneksi paraneminen on lähtenyt mukavasti käyntiin.
Odotan Räikköseltä vahvaa panosta Saksan viikonloppuna. Toivottavasti Lotus pääsisi viimeinkin hyödyntämään auton kisapotentiaalia täysillä. Grosjean antaa tiukkaa vastusta, mutta pikkuhiljaa näyttää Kimi pääsevän aika-ajoissakin tasolleen. Kisassa en varsinaisesti usko Grosjeanin yltävän Räikkösen tasolle.
Tänä vuonna ohittaminen on selkeästi helpompaa kuin takavuosina. Vieläkin tosin hitaampien taakse voi juuttua joksikin aikaa ja sillä tavalla tuhota kisansa. Näinhän kävi Räikkösellä Silverstonen avausmutkissa. Hieman paremmalla tuurilla hän olisi voinut päästä jopa Webberin peesiin ja sitä kautta taistella kisan voitosta.
Talli Määräys: 21.7.2012 kello 10:33
Monelle tuntuu olevan tärkeätä Räikkösen menestyminen, minulle taas Lotuksen, sama kumpi sitä ajaa.
Toki on hyvä jos Räikkönen vaikka voittaisi, mutta samantekevää kumpi kuski kunhan menestystä tulee.
Lotus on menestynyt paljon paremmin kun oli alkukaudesta olettanut, voitto tälläkaudella tuntuu mahdottomalta, se voi silti tulla kun ottaa huomioon että alunperin Lotusta kaavailtiin sinne 10 huonommalle puolelle.
Pikaista paranemista blogin pitäjälle, televisiot lienevät nykyisin paljon kevyempiä kun ennen, mutta leveydet ovat kovasti kasvaneet ja se johtaa kädet ennen käyttämättömiin asentoihin.