Formulablogi

« Jännempää jännitteittä | Eläköön Intia! »

Suomen mestari 2012?

Aihe F1, 27.10.2011 13:44, heikki.kulta

Tein tänään Felipe Massan haastattelun Ferrarin pyhimmässä Intian Grand Prix -varikolla. Ennen kuin ehdin kysyä mitään, Felipe sanoi, että hän aloittaa – ja kysyi minulta, tuleeko Kimi Räikkönen takaisin.
Haastattelu vastauksineen on luvassa vasta lauantain lehteen, joten ei siitä tässä sen enempää.
Mutta Räikkösen mahdollisesta comebackistä tai siitä, kuinka perätöntä on edes vihjailla sellaisesta, kohistaan Intian GP-aattona. F1 Racing -lehti on omiaan lyömään löylyä kiukaalle, joskin Anthony Peacockin tekemä haastattelu on jo viikkojen takaa Ranskan rallin yhteydestä.
Torstaina varikolla toimittajat täydensivät toisten tietoja. Osa on ihan varma, ettei mitään tapahdu. Osa on taas tietävinään, että sopimus olisi jo tehty. Ja suurin osa tyytyy vain arvailemaan, mitä mahtaa olla menossa.
Tartuin tätä härkää sarvista ja pyysin toimittajaveljiä spekuloimaan, että jos Räikkönen on ensi vuonna Williamsilla ja Heikki Kovalainen ajaa Lotuksella tai mikä ikinä tiimin nimi 2012 onkaan, kumpi on edellä?
Suomen mestaruus tuntuisi olevan menossa Räikköselle, jos näistä asetelmista lähdetään liikkeelle.
Tässä vastaukset:
Gerhard Kuntschik, Salzburger Nachrichten (Itävalta):
– Williams on ehdottomasti Lotuksen edellä ensi vuonna. Williamsilla ei ole varaa toiseen tämänkaltaiseen katastrofikauteen ja kaikki tehdään, että se vältetään. Williams ajaa ensi vuonna tiukasti kilpaa keskiryhmässä ja on ainakin samalla tasolla kuin Force India, Sauber ja Toro Rosso.
– Sekin on selvää, että Lotus parantaa tästä. Mutta heille ensi kausi on kysymys ensimmäisen MM-pisteen saavuttamisesta, kun Williams napsii pisteitä tasaisesti, Kuntschik tuumii.
Luis Fernando Ramos, Radio Band (Brasilia):
– Ei Williams enää tästä enempää romahda. Tämä auto on kerta kaikkiaan pohjanoteeraus. Se ei ole ollut nopea minkääntyylisillä radoilla – ei hitailla, ei keskinopeilla, eikä nopeilla. Mike Coughlin tekee varmasti paremman auton ja siihen tulee myös Renaultin moottori, mikä antaa suorituskykyä ja luotettavuutta.
– Ajoi Williamsilla sitten Kimi tai Rubens, eiköhän Lotus jää taakse. Lotus kyllä nostaa sekin tasoaan, mutta ei niin paljon kuin Williams.
Michael Schmidt, Auto, Motor und Sport (Saksa):
– Williams on toki Lotuksen edellä. Uudet ihmiset ovat osaavia ja varmaa on, että ensi vuonna Williamsilla ei enää koeta uudelleen tällaista pohjakosketusta. Williamsille vaihto Renaultin moottoriin auttaa enemmän kuin KERS Lotusta, jolla sama moottori oli jo nyt.
– Molemmat autot suunnitellaan Williamsin tuulitunneleissa. Siinä missä Williams käyttää uutta, Lotus on vanhemmassa tuulitunnelissa. Eiköhän uudesta tuulitunnelista tule kilpailukykyisempi autokin, Schmidt puntaroi.
Jonathan Noble, Autosport (Englanti):
– Lotus kehittyy ensi vuodeksi varmasti. Mark Smith ja KERS tuovat oman merkittävän panoksensa. Myös Heikki Kovalainen näyttää olevan liekeissä jo tälläkin autolla. On mahdollista, että Lotus pystyisi päihittämään jopa Williamsin.
– En kyllä löisi siitä vetoa. Williams on Williams ja tällaisen surkean kauden jälkeen heillä on varmasti hurja tsemppi nostaa kilpailukykyään. Jos Kimi Räikkönen ajaa Williamsilla, hän saa siitä autosta varmasti kaiken irti.
Pino Allievi, La Gazzetta dello Sport (Italia):
– Ensinnä neuvoisin kyllä Kimiä olemaan palaamatta. Maailmanmestarien paluut F1-sarjaan eivät yleensä ole onnistuneet. Mutta jos puhutaan Williamsista ja Lotuksesta, sanoisin, että kummalla on rahoitus paremmin kohdallaan, on edellä siinä kamppailussa. Jos Williams saa budjetin kootuksi, sen pitäisi olla edellä.
Dan Knutson, Speed Sport News (USA):

– Vai että Kimi ja Heikki vastakkain? Jos Kimi ajaa Williamsia ja Heikki Lotusta, Kimi on edellä. Williamsille tämä auto on niin surkea, ettei siitä alemmas ainakaan mennä. Molemmat tiimit tuovat paremmat autot, mutta Williams kyllä parantaa vähintään saman verran kuin Lotuskin.
– Mutta mitään huippuharppausta ei tule. Jos Räikkönen on Williamsilla, sijoitus on siellä 12:s, kun Kovalainen on Lotuksen kanssa 14:s, Knutson puntaroi.
Erkki Mustakari, Maikkari (Suomi):
– Ajaa Williamsilla sitten kuka tahansa, kyllä se on Lotus-Caterhamin edellä ensi vuonna. Jos kuskiksi tulee Kimi, hän ruoskii siitä autosta parhaan irti ihan samalla tavalla kuin niin huonosta Ferrarista 2009.
– Williamsilla on kaikkien aikojen heikoin kautensa. Henkilökunta on vaihdettu ja ihan satavarmaa on, että nämä uudet suunnittelijat ovat hirmumotivoituneita antamaan vahvan näytön osaamisestaan.
– Lotus nostaa tasoaan ja pääsee ajamaan kilpaa keskiryhmässä, mutta jos Kimi on Williamsilla, hän nostaa tiimin tasoa samalla lailla kuin Robert Kubica Renaultilla ja ajaa sen tiiviin keskiryhmän Force India - Sauber - Toro Rosso edellä, Mustakari miettii.
Tässäpä tätä suomalaisittain: kenestä siis Suomen mestari, jos Räikkönen tulee haastamaan Kovalaisen?

2 Vastausta artikkeliin “Suomen mestari 2012?”

Sir Frankie: 27.10.2011 kello 15:37

Kovalainen on kyllä hirmuisissa liekeissä surkealla Lotuksella. Toivottavasti myös muiden tallien päälliköt tekevät saman huomion kuin kotikatsomo.

Mutta jos vastassa on Kimi “Iceman” Räikkönen, niin kyllä suomen mestaruus on jo jaettu. Heikille jäi hopeat kouraan.

Talli Määräys: 27.10.2011 kello 22:02

Se voi olla joku kolmaskin -kuka tietää, mutta jonkinlaista viitettä antaa se kuinka he ovat menestyneet “pikkuluokissa”.

Nykyformuloissa on niin suuri tasoero että vertailu on mahdotonta, joskus oli että peräpääntallit menestyivät sadekelillä kun silloin ei tarvittu niin suurta suorituskykyä.

Viimeistään viimekesä osoitti että kärkitallit ovat kärkitalleja silloinkin. Tietenkin kärjessä ajavat tallit pyrkivät palkkaamaan myös parhaita kuljettajia.

Kommentoi

Heikki Kulta

  • Heikki Kulta on TS:n formulatoimittaja, joka kirjoitti ensimmäisen F1-juttunsa 1978 ja on tehnyt juttuja ja haastatteluja Suomen kaikista F1-kuljettajista Leo Kinnusesta Valtteri Bottakseen. Hän on raportoinut paikan päältä liki 300 Grand Prix -kisaa mm. Mika Häkkisen ja Kimi Räikkösen ratkaisevat mestaruuskisoista. Ensimmäisen kerran Kulta toimi varikolla median edustajana San Marinon GP-kisassa Imolassa 1983.

Blogi-arkisto

Aiheet

Etsi blogista

Copyright © 1996-2018 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle