Formulablogi

« Mersun nimeen | Pistepajatsoa »

Rallista rattoa

Aihe F1, 4.12.2009 9:34, heikki.kulta

Kimi Räikkösen torstaina allekirjoittama sopimus Citroenin rallitallin kanssa julkaistiin perjantaiaamuna. Se merkitsee, että suomalainen autourheilu menettää noin pallotermeillä vakiintuneen syömähampaansa formula 1 -huipulta. Toisaalta se merkitsee rallille laajempaa huomiota niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla.
Tiedän, että Räikkösen päätös lähteä ralliin ainakin vuodeksi on iso pettymys Mercedekselle ja saksalaismerkkiä lähellä työskenteleville saksalaistoimittajille, jotka viimeiseen asti uskoivat Räikkösen sittenkin ajavan Nico Rosbergin tallikaverina.
Uutinen on uunituore. Kysytään nyt Räikkösen läheisiltä työkavereilta Steve Robertsonilta ja Riku Kuvajalta, mitä odottavat Kimiltä rallin MM-sarjasta 2010.
– Kimi tähtää aina voittoon, mutta rallissa kokemus merkitsee valtavasti. Voittaminen on varmasti hyvin, hyvin hankalaa, mutta Kimin oppimis- ja sopeutumiskyky eri autoihin on ainutlaatuisen nopea. Eiköhän Kimi jossain kisoissa aja palkintosijoista.
– Näin formulapuolelta ralliin mennessä luontaiselta tuntuisi, että Kimi on enemmän omimmillaan asvaltilla ajettavissa kisoissa, joten niissä on parhaat saumat hyviin tuloksiin, Robertson arvioi.
Asiainhoitaja Riku Kuvaja puolestaan uskoo Räikkösen pikemminkin yltävän parhaaseen vauhtiinsa lumella ja soralla.
– Kimi harjoittelee ensin Tunturissa ja iskee sitten Ruotsin lumilla, Kuvaja visioi.
Myös hän tietää, että tulokkaana rallin MM-sarjassa riittää opeteltavaa runsaasti.
– Mutta ei Kimi sinne leikkimään lähde, vaan tosissaan mennään ajamaan kilpaa. Kun se mies pistää kypärän päähän ja lähtee latomaan, niin kovaa mennään.
– Realisti täytyy kuitenkin olla. Eiköhän Kimi aja vakituisesti pistetiloista, mutta tuskin sentään podiumpaikoista, Kuvaja sanoo.
Entäpä miten näitä formulasivuja lukemaan tottunut kuluttajakunta ottaa vastaan tiedon Räikkösen siirtymisestä F1:stä ralliin.
Lisääkö se mielenkiintoa yhä suomalaisvoittoisammaksi muokkaantuvaan ralliin?

Elääkö toivo, että Räikkönen nopeasti alkaa kaivata takaisin F1-kisoihin vaikkapa Red Bullin kuljettajana vai onko tämä lopullinen hyvästi Grand Prix -sirkukselle?
Ja ennen kaikkea, millaisiin tuloksiin Räikkönen pystyy Citroenin junioritiimin autolla, joka on lähes identtinen tehdaskuskien kanssa? Kenelle peukkua pidetään pystyssä – Hirvoselle, Latvalalle, Räikköselle vai kenties Grönholmille?
Tässä vielä totutteluksi rallin MM-sarjan osakilpailut vuonna 2010:
11.-14.2. Ruotsi, 4.-7.3. Meksiko, 1.-4.4. Jordania, 15.-18.4. Turkki, 6.-9.5. Uusi Seelanti (Citroen ei mukana), 27.-30.5. Portugali, 8.-10.7. Bulgaria, 29.7.-31.7. Suomi, 19.-22.8. Saksa, 9.-12.9. Japani, 30.9.-3.10. Ranska, 21.-24.10. Espanja, 11.-14.11. Iso-Britannia.

21 Vastausta artikkeliin “Rallista rattoa”

Vesku: 4.12.2009 kello 10:44

Kyllähän sitä toivo vielä eiliseen asti että Kimi olisi mersulle mennyt. Seuraavaa suomalaisvoittoa F1:ssä joudutaan todennäköisesti odottamaan melko kauan. Jos ei sitten ihmettä tapahdu ja Kovalainen pääsee mersulle. Olisihan se hyvä jos Kimi palaisi formuloihin mutta itse en jaksa siihen uskoa. Eiköhän Räikkönen jatka rallissa ensikauden jälkeenkin. F1 menettää Kimissä kiinnostavan ja erilaisen persoonan verrattuna muihin kuskeihin.

Rallin kiinnostavuus yleisesti kasvaa melko varmasti ainakin kauden ensimmäisiin kisoihin. Mutta varmaan laantuu hiukan alkuhuuman jälkeen. Riippuen varmasti miten Räikkönen tulee menestymään. Palkintosijoihin en usko mutta hyviä pistesijoja kauden mittaan voi tulla. 10 sakkiin pääseminen tuolla autolla ja sarjan WRC-autojen määrään suhteutettuna on välttämättömyys. Muuten tulee Kimillä F1:siä ikävä. Rohkea ratkaisu kuitenkin. F1:siä tulen seuraamaan vielä kuitenkin vaikka Kimi jättääkin suuren aukon sarjaan. Rallin seuraaminen pysyy varmaan ihan samana kuin aiemmin, koska muutenkin seuraan rallia. Kaikille suomalaisille tietenkin pidetään peukkuja ja toivotaan että Kimi onnistuu loistavasti ensikaudella. Sekä tietenkin toivotaan sitä että ensikausi on todellakin vain välivuosi F1:sistä Kimiltä :D

Rane: 4.12.2009 kello 11:31

Pikkuisen hirvittää Kimi ja hänen kartturinsa puolesta. Hyppäys wrc-auton puikkoihin on melkoinen F1-mestarillekin. Rallipolkujen varrelta ei löydy formulamaailmasta tuttuja laajoja turva-alueita tai rengasvalleja törmäyksiä vaimentamaan.

Rallimaailmalle Kimin saaminen on tietysti huippujuttu. Suomalaisittain asia on vähän niin ja näin, sillä rallin puolella meillä on muutenkin riittävä edustus kun taas F1 uhkaa jäädä paitsioon. Toivottavasti muiden rallikuskien avoimuus ja hieno käytös tarttuu myös Kimiin, ettei fanien tarvitse ihmetellä samalla tavalla murjottavaa staraa kuin mitä esim. kesällä Jyväskylässä nähtiin.

Luulenpa, että Kimin formulaura on nyt paketissa. Vuodessa ei vielä rallissa kerkeä saavuttamaan mitään, ja toisaalta formuloista ei oikein vuotta pidempää taukoa pysty pitämään mikäli menestyksekästä paluuta vielä joskus mielii yrittää.

Kimi tulee varmasti saavuttamaan pistesijoja heti avauskaudella, mikäli vain maaliin pääsee. Sen verran kapea on taso rallimaailmassa. Ainakin Fordin tehdastiimin sheikki pitäisi pystyä peittoamaan saman tien. Palkintopallille nousu vaatii tuuria, voittaminen tulee olemaan silkkaa mahdottomuutta avauskaudella.

Fakta: 4.12.2009 kello 13:20

Oma uskoni Kimin F1-jatkoon hupeni Buttonin McLaren sopimuksen jälkeen. Kimin mahdolliseen Mersu-sopimukseen en uskonut ollenkaan.

Omalta osalta kiinnostus F1:sen ja rallin välillä säilynee jatkossakin vahvasti F1-painotteisena. Jotenkin tuo F1 on aina kiehtonut rallia enemmän.

Kimille toivon toki menestystä rallipoluille, mutta näin penkkiurheilijana minulle kiinnostavampaa seurattavaa on F1:sen ensi kauden taisteluparit Alonso-Massa, Button-Hamilton sekä Rosbergin mersun vauhti ja Vettelin Red Bullin siipien lento.

formulagubbe: 4.12.2009 kello 13:26

Voi itku. Tästä ei suomalaisille, tai siis suomalaisia kannattaville moottirifaneille hyvää seuraa. Olisi suutari vain pysynyt lestissään. Vaikka toisaalta taas, kukapa sitä ei kymmenen vuotta samoissa töissä olleena kaipaisi pikkuhiljaa vaihtelua, mutta kovin harvalle sellainen onni on suotu.
Joka tapauksesa, juhlat on juhlittu, molemmissa lajeissa. Kovalainen on valitettavasti osoittautunut tusinakuskiksi, eikä Kimillä ole pitkässä sarjassa mitään asiaa ralliammattilaisten vauhtiin. Ketuttaa rankasti, varsinkin se, että rallista nyt ei tekemälläkään saa mitään tv-lajia, asia, joka varmaankin vielä jossain vaiheessa valkenee myös niille sponsoreille jotka näkyvyyden toivossa pistivät rahaa palamaan oikein urakalla.
Tässä häviävät loppujen lopuksi kaikki.

BooRadley: 4.12.2009 kello 15:59

Nyt saattoi F1 menettää yhden jo vuosia lajia seuranneen ja ahkerasti kannustaneen fanin, mutta vastaavasti rallin fanimäärä ei lisäänny yhdellä.

Totta kai toivotan Kimille parasta mahdollista menestystä rallissa, ja uskon hänen jopa kun kerta kokonaisen kauden ajaa saavuttavan jonkilaista menestystä (ehkä jopa yksi-kaksi podiumia). Mutta mutta, kyllä tulee Kimiä ikävä formulaa seuratessa. Kimin persoonasta voi olla montaa mieltä, mutta omasta mielestäni se on juuri oikea. Jätetään itkeminen ja p**kan puhuminen muille ja annetaan tulosten puhua puolestaan.

Tässä näkyy karulla tavalla se fakta, että F1 on yhä vähenevissä määrin tulosurheilua. Toki jos tulosta ei tule niin kenkää tulee, mutta tuloksetkaan eivät takaa paikkaa auringossa jos ei osaa nuolla toisten takamuksia. Täytyy todelllakin toivoa että Kimi palaisi vielä ykkösiin vuoden tauon jälkeen, vaikka kaverinsa Vettelin pariksi Punaiselle Härälle, koska rallifania musta ei saa tekemälläkään ja kuitenkin kiinnostaisi nähdä Kimi ajamassa. Puhumattakaan siitä, että tässä ollaan yli kymmenen vuotta saatu nauttia suomalaisesta F1:sten jommassa kummassa huipputallissa, niin tilanne on outo! Heikki on mukava mies, mutta karu totuus on se, että ei se ajaa osaa riittävän hyvin F1-tasolle.

Mauno Ahonen: 4.12.2009 kello 16:19

Arvostan Kimin omapäistä ratkaisua. Kimi olkoon aina Kimi, ajaa hän sitten millaista kulkinetta tahansa. Tai kyläilee juopottelemassa toisen kovapäisen MM-miehen luona. Tai laulaa baarissa karaokea kavereittensa kanssa, jne.
Kimi on aina halunnut parasta. Nytkin hän valitsi Citikan, joka on ollut monet vuodet sarjan ylivoimaisesti tehokkain paketti. Kaiken lisäksi hän pääsee kisaamaan vielä oikealla WRC-ralliautolla ennen kuin ensi vuonna käyttöön tulevat henkilöautot.
Kärkikamppailuun Kimiä on turha veikkailla, mutta kyllä parin kolmen kisan jälkeen pitäisi pystyä jättämään taakse arabit, argentiinalaiset ja tallipäällikön poika. Eli sijat 6 - 12 ovat mahdollisia, muiden epäonnen myötä paremmatkin.
Kovin paljon vaan on oppimista. Rallissa kun ei huipulle pääse kuin kokemuksen kautta. Asfalttitaidoista on mainittu, mutta silläkin ralliauto paiskataan mutkiin, eikä varota sladia niin kuin rata-autoilla.
Luulen että kausi muden rallikuskien parissa tekee Kimin luonteelle pelkkää hyvää. Ilmapiiri ja puhevälit ovat aivan eri luokkaa kuin formuloissa. En lainkaan ihmettelisi, vaikka Kimi jäisi ralliin toiseksikin vuodeksi.
No, ykkösissä tulee mielenkiintoinen kausi erilaisine taistelupareineen. Ja kyllä se Kovalainenkin paikan saa kunhan palapeli Kimin päätöksen jälkeen alkaa valmistua. Minusta hän on edelleen sama kova kuski, minkä hän tulee todistamaan päästyään McLarenin täydellisestä kakkoskuskin ikeestä.
Muuten, olikohan Buttonin pikapäätöksen takana pelko jäädä kuvioista ulos, kun Kimin managementti alkoikin kiinnostua Mersusta sen jälkeen kun McLarenilta ei löytynytkään rahaa tai yhetistyöhalukkuutta.

Anssi: 5.12.2009 kello 1:45

Kimi on kova jätkä kun se menee oman päänsä mukaan ja viittaa kintaalla paskanpuhujille ja kaikenlaisten neuvojen antajille.

Kunnia siitä hänelle. Monet meistä eivät yksinkertaisesti uskalla olla samalla tavalla oman tiensä kulkijoita niinkuin Kimi Matias Räikkönen on.

Henkilökohtaisesti toivon, että Kimillä on jo vuodelle 2011 sopimus Red Bullin F1-talliin. Mielellään siten, että hän saa ajaa ralleja Citroenille - miksei sellaista sopimusta saataisi aikaan Red Bull -yhtiön tuella - se iso pomo siellä voi vähän vihjata sille tallipäällikkö Hornerille että tehdäänpä tämän kuskin kohdalla poikkeus… kun se Kimin PR-arvo on aivan valtava. Red Bull voi hyödyntää Kimin arvon molemmissa, rallissa ja F1-sarjassa! Jos he saisivat sellaisen diilin tehtyä, niin olen melko varma että myös Kimi olisi siihen tyytyväinen. Mies sanoi moneen kertaan erittäin selvästi tänä vuonna että haluaa voittaa lisää F1-kisoja ja F1-mestaruuksia. En usko, että se nälkä ihan heti katoaa, vaikka muutaman rallin käykin ajamassa. Kimi nimittäin ehtii ihan hyvin ajaa rallia 2010, sitten takaisin F1-sarjaan 2011, ajaa muutaman vuoden F1-sarjaa, sitten takaisin ralliin, ja Kimi on vieläkin niin nuori että kilpakuskin uraa on vielä paljon jäljellä, jos vain mies itse niin haluaa. Ja eikö se siitä ajamisesta nimenomaan nauti tosi paljon, niin miksi se siitä haluaisi luopua, jos pysyy kunnossa.

Onnea Kimille uusiin koitoksiin, minä pysyn faninasi oli sarja mikä tahansa!

'ukko': 5.12.2009 kello 16:03

täytyy vähän kehaista itseään vaikkei se ihan terveen miehen hommaa olekaan…heh
sanoin joskus, että ferrari saattaa tuhota kimin ykkös-uran ja niinhän siinä kävi
sitten sanoin, että mersu tai brawn ottaa kimin ja olisi ottanutkin…
mutta kimi sanoi kiitos ei, tämä pojat ei käy näin…
ja vielä: joskus povasin, että kimistä ehkä tulee sekä ykkösten että rallin mestari…
se jää nähtäväksi mutta ainakin se on nyt mahdollista
ralli on sellainen laji, että kimi tuskin palaa takaisin ympyrää vetämään ja ralli on paljon vaativampi laji: siinähän ei liikuta auton kanssa vain vaakatasossa vaan myös pystytasossa eli ajamisen luonne on erilainen kun liikutaan paljon myös ilmassa ja se tekee siitä paljon ykköstä vaativamman
– tuskin kimi siitä malttaa tai haluaa vaihtaa takaisin helpompaan…en usko

vieras: 5.12.2009 kello 18:00

Muut tekee mitä osaa, Kimi tekee mitä haluaa!

Speedy Gonzales: 5.12.2009 kello 21:50

Säälittävää sekoilua. Pärjätäkseen millä alalla tahansa on keskityttävä, määriteltävä tarkkaan mihin pyrkii ja pidettävä kiinni siitä. Vahinko, ettei sympaattisella kaverilla ja huippulahjakkuudella yläpää kestänyt. Parhaita vuosia ei ole tuhlattavaksi. - Asia on kuitenkin aivan toinen, jos tarkoituksena on vain pitää hauskaa - silloin ei ylläsanottu päde.

Pertti-Olavi: 6.12.2009 kello 14:17

citroen käyttää Räikkösen mainosarvoa hyvin hyväkseen.Tuskin hekään odottaa mitään häikäisevää tulosta. Veikkaan että ei pistettäkään tule. jos keskeytyksiä ei ainakin 3:n keulilta satu.Miksi ei nopeaksi kehutun kuskin F1 ura sitten enää kiinnosta. Vaatimuksena oli voittaja-auto, mikä Mclaren varmasti on. Mutta kun vaara oli se että Hamilton olisi nöyryttänyt Kimiä mennen tullen niin kuin Massa teki.Ross Brawn osaa varmasti tehdä Mersusta voittajan. Vaarana vain että nyt Rosbergkin olisi näyttänyt kaapin paikan. Olisi myös luullut että Ferrarin potkujen myötä halu näyttää ja sisukkuus,suomalaiseen tapaan,olisi tullut esiin. Rallin seuraaminen varmaan lisääntyy. Voitosta ajavat samat kuin tänäkin vuonna,lisäjännitystä siinä että millä EK:lla Kimi ajaa ulos.

Talli Määräys: 6.12.2009 kello 20:06

Ferrari on ehdottomasti voittaja-auto, tosin silläkin tulee välillä vuosien pituisia taukoja voittoihin mutta aina se on noussut. Se että jos haluaa heti voittaja-auton alleen on samaa kuin pelaisi jotain, -kaikki tai ei mitään, yleensä ei mitään.

Yleensä auto kehitellään voittajaksi vuosi vuodelta, poikkeuksena Brawn joka sai auton heti voittajaksi, ja kuulemma vielä huonolla kuskilla. Ferraria on pari vuotta sitten kehuttu “maasta taivaaseen” ja nyt haukuttu surutta, liekkö potkuilla jotain tekemistä asian kanssa.

Joka tapauksessa McLarenin varastukset ja 100milj. sakot ovat unohtuneet. Nyt tuntuu että ralli on in formula palstoillakin. Ralli tulee saamaan kovaa nostetta, mutta ehkä vain kotimaassa. F-1 tulee silti olemaan kuninkuusluokka, ajoivat siellä ketkä tahansa.

Vaatimus kaikki mulle heti, ei toimi moottoriurheilussakaan, “tyvestä puuhun noustaan” tänäkin päivänä.

asus: 6.12.2009 kello 20:52

Hmmm…kovin kriittiseen sävyyn otetaan asia näemmä.Olisin myös kovin toivonut,että Kimi olisi Mersun syöttiin tarttunut,mutta se asia taisi tulla esille vasta kun päätös oli tehty.
Varma asia on,että top kolmoseen ei ajamalla ole mitään asiaa ensi vuonna paitsi jos ihan kärjessä käy todellinen kato.Ja silti sieltä löytyy vielä Ogier ja molemmat Sohlbergin veljekset,joilta löytyy MM-sarjasta kokemusta niin paljon ettei Kimi niistä ohi ajamalla pääse.
Rallissa kokemus ratkaisee järkyttävän paljon ja tietuntemus.
Kimillä on aina ollut taito oppia uudet formularadat nopeasti.Suomen MM-rallin ek-aikoja seurailin ja pistin merkille,että kun aamun ek:t ajettiin iltapäivällä uudestaan niin Kimi rypisti ajasta sen verran pois,että oli monesti Alenia nopeampi,jolla on kuitenkin ko.rallista muutamien vuosien kokemus erilaisilla autoilla.
Tältä pohjalta veikkailisin,että ajaa sijoista 5-8.Muutama yllätyskin voidaan kyllä nähdä ja veikkaan,että yksi niistä tapahtuu heti Ruotsin MM-rallissa!

Jukka: 6.12.2009 kello 21:48

Jos Kimi nyt sitten päättäisi palata formuloihin 2011 niin hän olisi kauden alussa ilman muuta se kaikkein puhutuin ja seuratuin mies, näkyvyydessä mitattuna siis arvokkain. Robertsoneille varmasti keplaisi sellainen vaihtoehto. Mutta asia taitaa olla cielä aidosti auki.

Hieno homma, että uskaltaa ottaa riskiä ja kokeilla rallia, respektiä siitä!

ajk: 7.12.2009 kello 11:34

Vähän outoa, että Kimi ei tarttunut Mersun täkyyn, koska oli jo päätöksensä tehnyt. Kaikki päätökset ovat pyörrettävissä jos ei ole jo nimi jossain muussa paperissa. Joko Kimillä oli jo soppari Ctiroenin kanssa (miksei sitä julkistettu jos kerran oli?) niin sittenhän tilanne oli jo lukossa, jos ei ollut kyse kuin tehdystä periaatepäätöksestä niin se kertoo mielestäni paljon Kimin halusta palata F1:iin.

Mielestäni Mersun täkyn sivuuttaminen tuntuu järjen köyhyydeltä jos halua F1:iin kerran oli. Jos ei ollut, niin sittenhän päätös oli Kimin itsensä kannalta ihan oikea.

'ukko': 7.12.2009 kello 14:28

muutama kommentti kavereille
Re: speedy gonzales::: ssälittävää sekoilua ehkä enemmän sinulta… kirjoitat ottamatta huomioon, mitä kimi ajattelee
silloin ei kannata puhua ’säälittävästä sekoilusta’ jos asia vain sinusta tuntuu sellaiselta…heh
re:pertti olavi::: kimi ei koskaan ole asettanut ehtoja kenen kanssa ajaa koska se on huippukuskille aina samantekevä asia jos talli vain toimii reilusti…
re:asus::: mistä tiedät miksi kimi vaihtoi ralliin ja mitä hän odottaa?
oletat, että hän lähtisi ajamaan heti voitoista mutta se on vain omaa spekulointiasi
itse luulen, että hän kyllä tietää mihin lähti ja mitä on edessä eli ei kannata olla maalla viisaampia kun merellä seilataan…
kimi on nöyrä kaveri ja tunnustaa tosiasiat joten hän menee tyvestä puuhun ja siinä kiipeämisessähän se viehätys juuri piileekin…heh
moni ei vain sitä tajua

asus: 8.12.2009 kello 17:08

Ukolle…
En minä väitäkään,että tietäisin miksi Kimi vaihtoi ralliin.
Ja vaikka kuinka tuota aiempaa tekstiäni luen niin en mielestäni MISSÄÄN mainitse,että Kimi ajaisi voitoista.Päinvastoin ajallisesti tulee minuuttitolkulla eroa kun on kaikki pätkät ajettu (kokemuksen ja tietuntemuksen puute).
Yllätyksenä ja nappisuorituksena ajattelin lähinnä neljättä sijaa.
Toivottavasti täällä ei tarinat mene samalle tasolle kuin iltalehden formulapalstalla,jolla kaikki provosoi ja haukkuu toisiaan minkä ehtii.

'ukko': 8.12.2009 kello 20:07

re:asus
ok, ei ole tarkoitus revittää…ehkä luin vähän huonosti
samoilla linjoilla ollaan eli tyvestä puuhun mutta kimiltä tuo nousu voi onnistua hyvinkin nopeesti…

asus: 8.12.2009 kello 21:44

Totta turiset…rattimieshän tuo Kimi on parhaasta päästä.

'ukko': 9.12.2009 kello 17:21

re:asus
vielä, terävä havinto tuo kimin ajo jyskälässä…että oli aleenia nopeempi kun ajettiin toista kertaa
kertoo kyllä paljon sellaiselle joka jotain ymmärtää
lienee aika selvää, ettei kimi palaa ykkösiin, josta varmaan saanut tarpeekseen
rallipuolella ihmiset ovat terveempiä, rennompia ja hyvällä tavalla jätkämäisiä…
ykkösen puolella on eneempi kipeempää väkeä, tiukkapipoisia matadoreja ja psykopaatteja… härskiys kukoistaa kuten nähdään suutaristakin…
aika helppo ymmärtää, ettei siellä terve mies viihdy…heh

Guy Sandford: 19.5.2011 kello 22:34

Thanks for ones marvelous posting! I quite enjoyed reading it, you’re a great author.I will be sure to bookmark your blog and will come back in the future. I want to encourage one to continue your great job, have a nice weekend!

Kommentoi

Heikki Kulta

  • Heikki Kulta on TS:n formulatoimittaja, joka kirjoitti ensimmäisen F1-juttunsa 1978 ja on tehnyt juttuja ja haastatteluja Suomen kaikista F1-kuljettajista Leo Kinnusesta Valtteri Bottakseen. Hän on raportoinut paikan päältä liki 300 Grand Prix -kisaa mm. Mika Häkkisen ja Kimi Räikkösen ratkaisevat mestaruuskisoista. Ensimmäisen kerran Kulta toimi varikolla median edustajana San Marinon GP-kisassa Imolassa 1983.

Blogi-arkisto

Aiheet

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle