« Trillerien trilleri | Katastrofin oireet »
Aihe Uncategorized, 18.11.2008 11:34, heikki.kulta
Ensimmäiset kuvat ja mielipiteet ensi kauden F1-autoista on saatu. BMW Sauber toi Barcelonaan auton, jossa oli enää hyvin vähän jäljellä Brasiliassa sarjan päättäneestä F1.08:sta. Sen siivekkeet ovat alustavasti sennäköiset tai ainakin senkokoiset, mitä ensi vuoden F1.09 sitten tuo tullessaan.
Itse asiassa autojen uusi ulkonäkö ei tietenkään ratkaise sen kilpailukykyä.
Tärkeintä on, miten kokonaispaketti asettuu uusien sääntöpykälien mukaan. Kuinka tehokas on aerodynaamisesti heikentyvä auto pitoa lisäävien slicks-renkaiden, tehohuippuja tuovan KERS-systeemin ja kolmen kisaa kestämään rakennetun moottorin sekä neljä kisaa rääkättävän vaihteiston kanssa.
Otetaanpa ennakkoa ensi kaudesta. Kysyin parilta toimittajakollegalta, miltä vaikuttaa ensi kauden autojen ulkonäkö ja ennen kaikkea muuttuvatko voimasuhteet sääntörukkausten myötä.
Roomalaisen La Corriere dello Sport -lehden Marco Evangelisti tuskailee ensimmäistä mielikuvaansa BMW Sauberista, joka toimii kauden 2009 airutautona.
– Onhan se tavattoman ruma. Kokonaisuudesta saa vaikutelman, että uusien sääntöjen myötä nähtäväksemme tulee hyvin outo auto. Ferrarista ei vielä pysty sanomaan, mutta jään jännityksellä odottamaan, miltä tuollainen kokonaisuus näyttää punaisena.
Entä sitten voimasuhteet?
– Ferrarilla on KERS-kehityksessä McLarenia ja varsinkin BMW:tä perässä, mutta jos se onnistuu suunnittelussaan saamaan kaiken oikein uuteen autoon, tilanne on hallussa ja se pystyy keskittymään uutuuksien luotettavuuteen.
– Jos taas ensimmäinen kehitysvaihe menee pieleen, Ferrari pystyy kyllä kauden mittaan toipumaan, mutta sitten joudutaan tinkimään merkittävästi luotettavuuspuolella.
– Tiedän BMW:n aloittaneen tämän kehitystyön jo viime kauden puolivälissä, joten sillä on selvä etulyöntiasema. Onhan se tässä vaiheessa jonkinmoinen suosikki. Uskon kuitenkin, että jos Ferrari, kuten myös McLaren onnistuvat heti ensimmäisellä yrityksellä KERS:in kanssa, ne ovat ainakin alkukaudesta taas kaksi kärjessä, Evangelisti povaa.
Juuri työmatkalta Macaosta Helsingin kautta Lontooseen palaava Autosportin uutistykki Jonathan Noble sanoo myös BMW-kuvan perusteella uuden auton näyttävän lähinnä kamalalta.
– Kestää kyllä kauan ennen kuin tuonnäköisiin autoihin taas tottuu, brittitoimittaja uskoo.
Voimasuhteissa Noble ei välttämättä nostaisi BMW:tä suurimman suosikin asemaan.
– Veikkaan, että alkukaudella joku isoista talleista on selvästi muita edellä. Hyvin luultavasti se voi olla joko Ferrari tai McLaren, mutta tietysti se yksi karkulainen voi tulla myös ihan siitä huipun takaa. Vain iso talli siihen pystyy.
– Isot sääntömuutokset antavat aina tietyn edun parhaille talleille ja kun nämä kaksi olivat viime kauden lopussa parhaat, eivät tällaiset muutokset niitä mihinkään sieltä pudota.
Hondan sanotaan olevan pitkällä KERS-kehitystyössä. Noble ei kuitenkaan nostaisi Hondaa sentään suosikkien joukkoon.
– Honda alkoi satsata ensi kauteen jo hyvin aikaisin keväällä. Uskoisin sen olevan samalla tasolla, mitä silloinkin. Hondahan oli suurin piirtein Renaultin kanssa samoissa. Jos Hondalla kaikki menee putkeen, se pystyy samaan kuin Renault menneellä kaudella. Honda nousee kärkikuvioihin kauden loppuun mennessä, mutta en usko sen pystyvän ajamaan mestaruudesta, Noble pohtii.
Näin orastaa ensi kausi. Sana on vapaa. Kiinnostaako F1 näillä mausteilla ensi kaudellakin yhtä paljon suomalaisjännäreitä vai vieläkin enemmän?
Jukka: 18.11.2008 kello 13:56
Etusiipi on varsinainen lumikola. Kun ensimmäistä kertaa luin ylileveästä uusien sääntöjen etusiivestä, tuli välittömästi huoli sen kestävyydestä. Meneekö herkemmin palasiksi pienimmästäkin osumasta?
Kamalan näköinen häkkyrä. Toivottavasti siipien neliskulmaiset päädyt saavat vähän pyöreyttä kun päästään tositoimiin. Eikai mikään sääntö sitä kiellä?
mierja: 19.11.2008 kello 3:02
Kai näihinkin silmä tottuu, mutta tässä vaiheessa bemari ainakin näyttää leikkuupuimurin ja Formula Fordin risteytykseltä. Toisaalta Ferrarista ainakin on ollut näytillä ihan sulavankin näköisiä hahmotelmia, valitettavasti vain ei virallisia.
Ja noita siipiä varmasti paukkuu ainakin alkuvaiheessa, kun nokkaa ei voikaan työntää joka väliin ihan yhtä vapaasti kuin ennen.
Jaska stadista: 19.11.2008 kello 3:38
Eikös se ole niin että rumuus on katsojan silmissä? Ja muistaakseni Enzo Ferrari sanoi puolestaan, että voittava auto on aina kaunis! Kyllä homma on niin, että uusiin F1-autoihin me totumme todella pian. Niin on käynyt aina ennenkin. Kun nykyiset autot kaventuivat 90-luvun puolessa välissä kahdesta metristä 1,80 metriin, niin näitä autoja kutsuttiin kanooteiksi! Nyt näyttää leikkuupuimuri olevan nimiehdotuksista kärjessä. Oli miten oli, niin toivotaan, että radalla ohittaminen tulisi muutosten myötä vähän helpommaksi. Muuten muutoksissa ei ole mitään järkeä!
Anzta: 19.11.2008 kello 4:32
Rumahan tuo on kuin mikä. Mutta otan kaikki uudistukset ilolla vastaan, jos se vain parantaa show:ta ja tässä tapauksessa näiden uudistusten tarkoituksena on tuoda lisää ohituksia.
Jyrki: 19.11.2008 kello 5:50
Kyllähän Bemarin etusiipi aika ruma on, mutta kokonaisuutena muutos on parempaan suuntaan, kun toinen toistaan karseammat lisäsiivet ym. härpäkkeet on poistettu.
Peldo: 19.11.2008 kello 6:37
Tietääkö kukaan miten sääntö “härpäkkeiden” poistosta on muotoiltu. Kyllähän yhtenäinen kate saadaan taipumaan mitä monimuotoisempaan suuntaan tarvittaessa. Eli mikä on perusteena väittää jotain osaa ulokkeeksi ja milloin se on vain muoto katteessa? Uskoisin nykyisen BMW:n olevan kaukana lopputuloksesta jolloin katteen kaaret muotoutuvat sulavammaksi/muodokkaammaiksi. Etusiipi on mielestäni tehty liian leveäksi koska nyt rengaskosketukset rinnakkain hajoittavat järjestään myös siiven. No tuleepa enemmän varikkovierailuja ja muutoksia tuloksiin.
Kepponen: 19.11.2008 kello 6:56
Ulkonäköön tottuu varmasti, kuten Jaskakin toteaa. Kuitenkin on pakko huomauttaa muodon epätasapainoisuudesta; etusiipi on todella leveä ja takasiipi korkea ja kapea.
Itse kääntäisin Enzon lausahduksen voittavan auton kauneudesta toisinpäin. Auto ei tule kauniiksi voiton kautta, vaan tasapainoiset ja viimeistellyt (=kauniit) autot ovat voittavia. Tasapainoisuus ja viimeistelyn taso ovat tietenkin aikakausisidonnaisia ominaisuuksia.
Melko filosofiseksihan tämä pohdinta menee, ja muistan, että edellisten aerosääntömuutosten jälkeen (takasiipi edempänä ja etusiipi korkeammalla) autot olivat mielestäni oudon näköisiä. Tämänhetkiset fiilikset ovat kuitenkin muutamaa kertaluokkaa suuremmat.
Eiköhän nuo kulmat kuitenkin pyöristy testikauden edetessä. Ehkäpä etusiivetkin kapenevat, kun huomataan, että niiden kanssa ei ahtaista ykkösmutkista välttämättä läpi selvitä.
formulagubbe: 20.11.2008 kello 12:42
No toisaalta taas, onko joku sitä mieltä että viime kaudella nähdyt esim. Ferrarin ja Renaultin takaevähirvitykset olivat jotenkin esteettisesti onnistuneita? Siinä tapauksessa suosittelen lämpimästi käyntiä sekä silmälääkärillä että psykologilla.
Monokokkiauto avoimin pyörin ja siivekkein on aina tavalla tai toisella ruma.
F1FF: 20.11.2008 kello 13:36
2009 sääntöjen mukaiset autot tuovat mieleen vuoden ‘93 - ‘94 autot takaapäin katsottuna. (Korkeampi ja kapeampi takasiipi, ja sen johdosta takarenkaan sisäreunan ja takasiiven päätylevyjen väliin jäävä rako. Ja tietysti slicksit)
Etusiipi näyttää sen sijaan ihan käsittämättömältä. Tulee mieleen lähinnä 70-luvun formulat. Mahtaa Monacossa olla kulutustavaraa.
Lisäsiipien poistaminen sen sijaan on plussaa. 2009 säännöissä on määritelty alueet, joissa bodyworkia ei saa olla. Lisäksi auton pinnan muotoihin on lisätty rajoituksia pinnan kaarevuuden suhteen, jonka pitäisi ainakin FIAn mielestä karsia kaikki mahdollisuudet noiden hökötysten rakentelemiseen.
Onhan nuo sääntömuutokset ennenkin saaneet autot vaikuttamaan omituisilta: 1993 kavennettiin renkaita reilusti ja 1998 esitellyt 20cm kapeammat autot urarenkaineen näyttivät alkuun naurettavilta.
Ehkäpä ens vuoden autoihinkin taas tottuu ajan myötä, ja varmasti varsinkin etusiiven profiilit tulevat vielä muuttumaan. Viimeistellympiä muotoja pidetään varmasti vielä salassa, kun kikkailuja on turha istuttaa 2008 autoihin. Slicksit ja KERS vievät päähuomion.
Jos itse saisin toivoa, niin 2009 autoista jäisi pois KERS, autot olisivat 190cm leveitä, etusiipi 160cm ja takasiipi 90cm leveitä. Ja auton nenä maata vasten, eikä nostettu.
Hmm, sittenhän auto muistuttaisi jo hieman 1995 Ferrari 412:ta. ![]()
'ukko': 20.11.2008 kello 20:11
täytyy vain ihmetellä miten ihmisjärki voi tuollaista saada aikaan…kuin millään ei olisi mitään väliä
ymmärtäisi jos asialla olisi joku ulkopuolinen sakki joka ei ymmärrä tuon taivaallista autoista eikä niiden rakentamisesta
kyllähän tuosta pitää antaa ihan melkein maksimipisteet mitä tunarointiin tulee…heh
Ripen: 20.11.2008 kello 20:27
Aluksi ne on rumia ennenkuin niistä kuoriutuu nopeita.
Ongelmia on luvassa, siksi onkin mahdollista että säännöt
ja sitä myötä autojen ulkonäkö vielä muuttuu. Veikkaan että
joko takasiiveke kasvaa ja/tai takarenkaat levenevät.
Tuolla toisessa tekstissä otsikolla “F1-talleille talveksi uusi ongelmalista” oli virhe, ilmeisesti käännöskukkanen:
“Yliohjautuminen on siis jokaisen päänsärkynä ensi kaudella ja se taas johtaa vaikeuksiin takarenkaiden kestävyydelle. Siihen tiimit pystyvät mukautumaan autojen painojakautumalla siirtämällä sitä auton etupuolelta kohti perää.”
Todellisuudessa yliohjautuminen vaan kasvaa jos painoajakaumaa muutetaan kohti perää.
Pekka2: 20.11.2008 kello 21:58
Tänään ilmestyi Turun Sanomien formulaosastolle juttu aikaajoista. Homma menee ilmeisesti uusiksi aika lailla ja toimii pudotuskisana siten, että ajetaan 14 kierrosta hitaimman aina pudotessa. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka tämä käytännössä mahtaa toimia. Autotko lähtevät jonossa radalle ja ajavat 14 kierrosta siten, että hitain auto liputetaan pois.
Hieman vain täytyy ihmetellä miten tämä käytännössä mahtaa toimia, mutta ehkä systeemi vielä tästä tarkentuu.
TM: 21.11.2008 kello 15:13
Joo, ruma on kuin mikä. Ensimmäinen mielleyhtymä mulla on bobcat. Etusiipi näyttää kauhalta ja kapea sekä korkea takasiipi kopilta. Tosin, kaikkeen tottuu, paitsi hirttosilmukkaan..
Kalle: 22.11.2008 kello 8:44
Huvittavasti testeissä käytetyt, aerodynamiikaltaan riisutut välimallit kuluneen kauden autoista ovat olleet erittäin kauniita, mutta perinpohjaisemmin uudet säännöt huomioivat autot (lähinnä siis tämä BMW Sauber) ovat sysirumia. Vai mitä mieltä olette?
Kaunis: http://tinyurl.com/6ls5zd
Ruma: http://tinyurl.com/5cat2y
Kun uudistukset olivat ensimmäisen kerran puheissa, lupailtiin paluuta 90-luvun sulaviin muotoihin, mitä pidin loistavana asiana. Nyt vaikuttaisi kuitenkin siltä, että tällaista muutosta ei tapahdu. Etu- ja takasiiven suhteettomuus ja laatikkomaiset kyljet tuovat mieleen vanhat CART-sarjan autot.
Kehitystyötä kuitenkin tehdään vielä – BMW:kin on painottanut, että kyseessä on kaikkea muuta kuin lopullinen malli ensi kauden autosta.
Jukka: 22.11.2008 kello 15:29
Pakko vielä palata vähän aiheen vierestä viime kauden suosikkiaiheeseen: Schumin asemaan Ferrarilla.
http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/arkistot/f1/2008/11/752978
“Jean Todtin seuraajaksi Ferrarin tallipäälliköksi astui tämän vuoden alussa Stefano Domenicali. Schumi paljasti kieltäytymisensä vasta marraskuun alussa.”
Tuollainen soutamnen ja huopaaminen ei voi olla työrauhan ja -ilmapiirin kannalta hyväksi. Ei malttanut ottaa tämän episodin jälkeen kunnolla etäisyyttä ja antaa tilanteen rauhoittua niinkuin olisi pitänyt vaan halusi kuitenkin hämmentää, käyttää valtaa tarvitsematta ottaa vastuuta ja pyöri kuvioissa mukana (Massan tukena enimmäkseen).
Loetkoe: 23.11.2008 kello 7:48
Williamsin 2009-spec auto on kyllä paljon kauniimpi kuin BMW:n vastaava.
'ukko': 24.11.2008 kello 15:38
eräänlainen ‘rumuuden markkina’ oli minusta viime kausi ferraritallin toimia ajateltaessa
kauden aikana oli täällä paljon spekulaatiota massan ja kimin paremmuudesta ja muistan puolustaneeni kimiä tallin ykköskuskina vaikka talli nostikin yllättäen kesken kauden massan suosikkiasemaan… ja menetti tittelin
tässä erään tulevaisuuden mestarin näkemys asiasta
http://www.sportti.com/uutinen.asp?CAT=1-1&ID=140497
mukava todeta, että tuleva mestarikin - varmaan radalla havaintoja tehtyään - on päätynyt samoille linjoille
'ukko': 24.11.2008 kello 15:52
re:Jukka
niinpä…sotki pahasti ferrarin kuvioita ja tuo mitä sanot ‘käytti valtaa ottamatta vastuuta’ on ehkä asian ydin
mitään vastuutahan suutari ei ole ottanut ajajien tittelin menetyksestä mitä joutuu ihmettelemään
oma käsitykseni on, että ilman hänen puuhiaan massaan ei olisi alettu panostaa kuten nyt tehtiin
jostain syystä mies ei ole tajunnut, että ammattimainen asioiden hoito ei pidä sisällään homoeroottista veljeilyä toisen kuskin kanssa oman itsetunnon varmentamiseksi…eikä tallikaan sitä jostain syystä kyennyt tuomitsemaan
tietenkin suutarin nostoyritys tallipäälliköksi kertoi vain todtin sokeudesta jumalaksi noussutta ajajaa kohtaan:mieshän ei olisi siihen hommaan ollut ollenkaan sopiva koska se työ olisi vaatinut aivan muunlaisia ominaisuuksia kuin kykyä ajaa autoa
'ukko': 25.11.2008 kello 13:06
jatkan vielä tasapuolisuuden nimissä edelliseen liittyen:
yllä oli puhe vain ferrarista mutta jos katsomme mäkin puolelle, niin siellähän tilanne on aivan katastrofaalinen mitä kuskien asemaan tulee…tai mitä toisen kuskin asemaan tulee
kun ferrarilla suutari sotki pakan tänä vuonna omalla liitollaan massan kanssa, niin mäkillä ron varmisti tittelin omalla liitollaan lewiksen kanssa…
voi kysyä, onko samalla tapahtunut jonkinasteinen hylkiminen suhteessa heikkiin ? — kyllä on, ilman muuta…ja aika suurikin hylkiminen
on selvää, ettei mäkin kaltaisessa tallissa, jossa tallipäällikkö on kouluttanut omaa tulevaa tähteään jo kymmenkunta vuotta alasarjoissa, ole tilaa toiselle kuskille kuin paperilla… siis tasavertaisuus on vain paperilla, ei todellisuudessa sillä sitoutuessaan aikoinaan lewiksen uran luomiseen ron sitoutui henkisesti myös lewiksen tulevaan mm-titteliin ykkösissä
jotenkin tuota kuviota ja tosiasiaa on kuitenkin helppo ymmärtää ja jopa sympatiseeratakin, toisin kuin ferrarin tilannetta:siinä on tehty yhteistyötä kauan ja hitsauduttu yhteen henkisesti ilman mitään homoeroottisia kuvioita, enemmänkin hyvin inhimillisen ja epäilemättä myös lämpimän isä-poika suhteen pohjalta… se on kaikenkaikkiaan jotenkin avoimempi, reilumpi ja selkeämpi asetelma, joka herättää myös myötätuntoa
heikin virhe oli, ettei hän tajunnut tuota asiaa, kuten keke tajusi estäessään nicon menon mäkille… ei tajunnut, että häntä odottaa ‘barrichellon paikka’
minusta heikki ei voi syyttää tallia vaan ennenkaikkea itseään omasta sokeudestaan mutta kimi kyllä voi syyttää tallia sen sokeudesta ja kyvyttömyydestä luopua suutarin jumaloinnista ja myös haluttomuudesta estää suutarin, ulkopuoliseksi neuvonantajaksi päätyneen ja palkatun miehen kohtalokas sooloilu tallin sisällä
ensi vuotta ajatellen heikin tilanne voi olla parempi koska nyt ron on saavuttanut sen mitä on hakenutkin mutta silti asia ei ole yksinkertainen:ron haluaa lisää titteleitä ja lewis tarvitsee vielä kaksi päästäkseen sen unelmien auton rattiin, jonka ron on hänelle luvannut kolmen tittelin jälkeen…
heikkiä ei todellakaan käy kadehtiminen vaikka hän hyvin tienaakin… ’sumimaisuudessaan’ mäkin asetelma tuo mieleen ferrarin kuviot takavuosilta ja ellei ferrari ota opiksi tästä vuodesta ja palaa ’suutarin aikaan’, niin pelkään pahoin, että seuraavakin titteli menee lewikselle…
vain kimi voisi sen estää, niin uskon
toivotaan, että talli pystyy rakentamaan hänelle kunnollisen auton ja hän saa mahdollisuuden voittaa tittelin ajamalla, ei vain hyvällä onnella tai lewiksen epäonnella kuten tapahtui viime vuonna
Talli Määräys: 25.11.2008 kello 17:37
Rumuus on tietysti jossainmäärin makuasia, en ole nähnyt näitä uusia joten en voi sanoa niistä mitään, mutta kuulemma rumia ovat. Mutta niinhän ovat nämä uudet siviili autotkin, pedon silmineen ja möhkö-muotoineen. Mitä tulee tämän vuotisiin F-1 autoihin, siis 2008 malleihin niin ainakin Ferrarin “peräsinmalli” oli mielestäni erittäin ruma. Mutta nopeus oli tietysti pääasia. Mitä Ferrariin muuten tulee niin luulen että Ferrari olisi ottanut mestaruuden, jos Schumi olisi ottanut sen kuulemma tarjotun tallipäälikkyyden, hän olisi ajoissa pistänuy kuskit arvojärjestykseen, ja auktoriteetillaan sekä järjestelykyvyllään estänyt nähdyt kamalat varikkosähläykset. Se että Räikkönen olisi siinä jäänyt kakkoskuskiksi ei olisi haitannut muita kun hänen Suomalaisia kannattajiaan, ja tietysti mediaa joka täällä oli rakennettu vain häntä varten. Epäurheillullistako ? kyllä mutta niin tämä laji on aina ollut. Tulevalla kaudella sitten siirrytään sileisiin renkaisiin, ja ajoa helpottavaa tekniikkakin on kai vähemmän. En ole vielä lukenut että tämä nuori pleikkari-sukupolvi olisi suurissa vaikeuksissa näillä uusilla autoilla, koska eivät ole ns. tosirattimiehiä, tulee mieleen että onko jotain opittu viime kaudesta.
Fakta: 26.11.2008 kello 7:27
Re Ukko: heikin virhe oli, ettei hän tajunnut tuota asiaa, kuten keke tajusi estäessään nicon menon mäkille…
Taitaa kuitenkin olla niin, että Heikillä tosiasiassa ollut muuta vaihtoehtoa kuin McLaren. Alonso oli tulossa Renaultille ja Heikille ei sieltä paikkaa siitä syystä olisi herunut. Keskikastin talleista paikka olisi varmaan löytynyt, mutta olisiko Heikin tilanne nyt yhtään sen parempi. Niconkin status huippukuskina senkun hiipuu Williamsilla.
'ukko': 26.11.2008 kello 11:53
re:Fakta
niinpä… vaihtoehdot olivat vähissä
heikin virhe olisi pitänyt kirjoittaa näin: ‘virhe’.
toyota olisi kai ollut hyvä vaihtoehto pitemmän päälle
nythän heikki on nalkissa ehkä pitemmänkin ajan ja lienee aika toivotonta tuossa kuviosaa suunnitella mm-tittelin voittoa — asia, mitä heikki ei ehkä halua ymmärtää tai hyväksyä vieläkään…ehkä eivät fanitkaan?
AS: 26.11.2008 kello 14:18
Tällaisesta tuesta suomalaiset
kuskit voivat vain haaveilla: Banco Santander on vahvistanut siirtyvänsä sponsoroimaan Ferraria kaudesta 2010 lähtien. Pääjohtaja Botín liputtaa avoimesti sen puolesta, että Alonso saisi tallipaikan Maranellosta jo tuolloin huolimatta Räikkösen ja Massan voimassa olevista sopimuksista. Kalliiksi tulee huipputallipaikka yhteiskunnalle kun täytyy sponsoroida kaksi kisaa kaudessa, talleja läpi kentän ja ties mitä muita moottoriurheilun porrasluokkia, kehittämis- ja koulutusohjelmia. Siinä eivät taida täkäläiset maksutv-satsaukset paljon painaa vaakakupissa. Mutta F1:n silmäätekevät ottavat mitä saavat, oli maksajien logiikka kuinka höllässä tahansa, se on varma. On mielenkiintoista nähdä millaisia kommentteja Ferrarin johdosta tästedes kuuluu - uskoisin, että varsin pian näemme onko linja jo valittu vai onko ajosuorituksilla väliä.
http://www.crash.net/motorsport/f1/news/172160-0/santander_confirm_ferrari_deal_chasing_alonso.html
http://www.as.com/motor/articulo/formula-automovilismo-deportes/dasmot/20081126dasdaimot_3/Tes
http://www.marca.com/edicion/marca/motor/formula1/es/desarrollo/1187276.html
Nähtäväksi jää myös pidemmällä tähtäimellä, onko Formula 1 kasvamassa kaikin tavoin liian isoksi bisnekseksi kotimaisista lähtökohdista ponnistaen. Jos tämä trendi jatkuu, uskon tulevaisuuden osallistumismahdollisuuksien olevan enemmän tekniikka- kuin kilpapuolella. Ja mahdollisesti kilpailevissa sarjoissa joissa meno on paremmin sellaisella “keeping it real”-pohjalla. On hyvä muistaa, että F1:n eräänlainen dominanssi on historiallisessa mittakaavassa varsin viimeaikainen ilmiö ja mahdollisesti palvelee paremmin sellaisten talouksien toimijoita, joissa “harvemmilla ja valitummilla” on enemmän liikkumavaraa resurssien käytössä ja joissa “henkilöidytään” enemmän yhteiskunnan yksittäisiin edustajiin.
Tällaiset uutiset korostavat sitä, että resurssien verrattainen rajallisuus ei saa leikata siipiä haaveilta ja innostukselta. Mutta realismia tässä vaaditaan ja pelisilmää, kasvumarkkinoiden ja todellisen, rehdin kilpailun tyyssijojen löytämiseksi. Samalla perinteitä ja mahdollisuuksia täytyy vaalia sukupolvia, eikä vain yksittäisiä onnistujia varten. Tällaisia uutisia kun lukee niin ei voi olla ajattelematta, että kissanpäivät ovat kohta ohi. Mutta ehkä se on tuossa pidemmässä juoksussa parempikin, että mootoriurheilun “fanittaminen” ei ole enää niin palkitsevaa kotisohvalta käsin. Näin tekijämiehillä ja -naisilla on kenties taas suhteellisesti enemmän motivaatiota lähteä tekemään omia unelmiaan todeksi.
'ukko': 26.11.2008 kello 18:33
re:AS
hyviä linkkejä… mikäs on sponsatessa
pankeillahan nyt on taas rahaa kun sitä niille kerätään veronmaksajilta…heh
omituiseksi menee maailma kun raha alkaa hallita ja siirtää ihmisen taustalle vain välineeksi
tulee mieleen, että sitä on ihan väärässä paikassa kun asuu tällä planeetalla
Fakta: 27.11.2008 kello 8:15
Mielenkiintoinen kommentti Oskari Saaren blogista:
“Urakka ei ole helppo, sillä viime kaudella ainoaksi jääneen näyttöpaikan, kevyemmän auton saaminen Silverstonen aika-ajoon, vaati Kovalaisen esikunnalta kahden päivän intensiivisen suostuttelutyön. Näin olen antanut hyvin luotettavan lähteen itselleni kertoa.”
http://blogit.mtv3.fi/pitstop/
Vahvistaa entisestään tässäkin blogissa esitettyjä mielipiteitä Kovalaisen asemasta “Barrichellona”. Ei ole Heikillä ollut helppoa Hamiltonin valtakunnassa.
'ukko': 28.11.2008 kello 12:22
pannaan tämä nyt vielä tänne vaikka kaikille lienee jo selvää, että kimi hävisi tittelin autonsa takia
ferrari oli aliohjautuva eli puskeva, juuri sellainen auto, joka sopi suutarin ja massan ajotyyleille
ja nyt rengastoimittaja vahvistaa asian todeten, että rengas vielä tehosti tuota ominaisuutta lyhyellä aikavälillä
http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.shtml/arkistot/f1/2008/11/756697
niin vaan on, että yhä epäoleellisemmat asiat alkavat tulla ratkaiseviksi kun ajetaan sekunnin murto-osista
Talli Määräys: 28.11.2008 kello 23:05
ukolle, totta puhut, Räikkönen hävisi monta kilpailua autonsa takia, ei osannut välittää tietoja säätöhenkilöille. Sitäkin kerrotaan ettei viitsinyt, mutta siihen en usko, kyllä 30 milj. palkalla on pakko viitsiä. Hyvä kuljettaja tietysti ajaa hyvin autolla kuin autolla, eikä puhu huonoista säädöistä mitään. Muuten “puskevalla eli aliohjautuvalla” Ferrarilla ajettiin pisteen päähän tittelistä tänäkin vuonna. Se että rengasfirma alkaa selitellä yhden kuljettajan ajamisia tuntuu omituiselta, siis selittelyltä, onhan sarjassa parikymmentä suunnilleen samanlaista kuljettajaa. Toivottavasti tuleva kausi muuttaa tilannetta pienempien tallien hyväksi, edes jonkinverran, pelkään kuitenkin että on alkanut McLarenin valtakausi joka kestää kauan.
Ron Jeremy: 30.11.2008 kello 7:33
Talli Määräykselle, totta tosiaan puhut sinäkin. Ferrarin johdossa ollaan tosiaan myös todella tyhmiä. He kun eivät älyä, että 30 milj. / vuosi menee hukkaan, kun Kimi ei osaa/viitsi säätää autoaan. Monessa muussa tiimissä johto on niin fiksu etteivät huonolle maksaisi. Ferrari on sarjassa niin noviisi, että eivät ole vielä oppineet.
Sitäpaitsi, Kimihän ajoi 10 nopeinta kisakierrosta ihan vaan vahingossa ja aina varmasti siinä kohtaa kun se ei enää auttanut. Kimin luonne on tietysti sellainen, että hänen itsetunnoleen riittää voittojen sijasta nopeimmat kierrokset. Hänen omat lausuntonsa tukevat tätä täysin.
Ferrari voisi säästää miljoonia palkatessaan eri foorumeilta - puhumattakaan Italian lehdistöstä - viiltävän teräviä asiantuntijoita johtoonsa monottamaan Kimi ulos, koska hän on kertakaikkiaan niin huono. Ihme etteivät tätä(kään) tajua.
McLarenin valtakauteen en usko, Kimin paluuseen kylläkin.
'ukko': 1.12.2008 kello 14:01
re:tallimääräys
luulempa, ettei kysymys ollut kimin osaamisesta
jos auto on tehty aliohjautuvaksi eli puskevaksi, niin ei sitä säädöillä saada yliohjautuvaksi
kysymyshän on painojakautumasta
kyllä kimi varmasti osaa sanoa tiimille, että auto puskee mutta jos tiimi ei pysty siihen vaikuttamaan niin mitä apua siitä on ? … ei mitään….
kisan aikana eturenkaat varmaan lämpenivät ja keula alkoi pitää paremmin mikä selittää kimin vauhdin paranemisen kisan kuluessa, näin arvelen
Pekka Sillanpää: 1.12.2008 kello 17:32
Kaikkihan varmasti tietää, että nykyään auton säätäminen on vähän eri hommaa kuin Häkkisen aikana. Ja jotenkin tuntuu, että McLarenilla osataan tuo säätäminen vähän paremmin kuin Ferrarilla. Ja muutenkin uuden teknologian omaksuminen, vrt. KERS. 2000-luvullakin kun Häkkisen autoa oli kehitetty väärään suuntaan, oliko Skotin vuoksi, niin meni yksi kilpailu ja se oli taas kunnossa. Näin muistelen.
Asiaa ensi vuonna ei auta se, että testimääriä tiputetaan ja rajoitetaan jälleen rajusti. Joten milläs Kimi testaa? Niksipirkoilta odotetaan taas vastauksia. Onneksi Berney-sedän mitalit ratkaisee asian! Ja se, että kisajärjestäjät nyhdetään tappiolle. Kisat siirtynee rikkaisiin öljyvaltioihin.
Jukka: 2.12.2008 kello 15:31
Ei Ferrarilla järjessä ole vikaa.
Mutta niinkuin joukkuelajeissa, suomalaisessa jääkiekossakin, on nähty - organisaatio ei toimi jos palkkaat vain huippuyksilöitä. Pitää olla oikeat henkilt oikeissa rooleissa. Tässä suhteessa Ferrarilla on menty vähän vipuun ja Schumi - joka on ollut hyvä kuski ja auton kehittäjä - on päästetty hääräämään organisaatio- ja päällikköpuolelle, jossa miehellä ei kaiketi ole oikeanlaista nöyryyttä ja alaistensa kuuntelemisen taitoa tai mikä sitten onkin, mutta väärä mies väärässä paikassa. Niinkuin soutamisesta, huopaamisesta ja viime hetken ratkaisusta tallipäällikkyyden suhteen voi päätellä. Hyväkin joukkue tai työryhmä voi mennä pilalle vain yhdestä “mädästä omenasta” tai väärästä henkilöstä, joka a) sählää tai b) turhautu ja siinä samalla sotkee muiden kuvioita.
Itsekäs ihminen miettii omalta kannaltaan viimeiseen saakka. Epäitsekäs ja koko joukkueen parasta ajatteleva tekisi päätöksensä - ehkä vähän omalla riskilläänkin epävarmana siitä mikä on oikein - hyvissä ajoin, jotta muille jää enemmän aikaa sopeutua päätökseen oli se mikä tahansa.
'ukko': 3.12.2008 kello 16:40
laitan tähän juttua ykkösten huolestuttavasta ja epäurheilullisesta kehityksestä
georgio pantano, f2-voittaja, purkaa huoliaan
harvalla on esittää tällainen meriittilista, ei kimillä eikä heikilläkään
—”I won two karting world titles, three European, three Italian, German F3, GP2 and was always at the front in F3000. But now I don’t have a seat in F1, is this a joke?
Pantano believes that a driver’s talent is no longer relevant if he cannot bring substantial financial backing to a team.
“Money is becoming the priority in order to race, talent doesn’t exist any more,” he said. “I think I could still do six or seven years in F1 at high levels.
“I would just like someone to let me test an F1 car. Once the test is done, they’d tell me whether I could be a possible world champion or not. That would give me peace of mind.
“I just want a credible test, a real chance that puts me in the conditions of being properly assessed.”
—-aika surullinen kohtalo miehelle, jolle paikka ef-ykkösiin ilman muuta kuuluisi saavutusten pohjalta, ainakin pitäisi päästä testaamaan ja näyttämään kykynsä….mutta tallit toimivat omalla tyylillään:parasta ei aina valita…sensijaan ikääntyville ‘baricchelloille’ löytyy aina tilaa…heh
http://www.autosport.com/news/report.php/id/72303
Ajomies: 8.1.2009 kello 20:53
Vähän of topiccia:
En vaan jaksa ymmärtää miten suomalaisten on niin vaikea hyväksyä sitä faktaa että muiden kansallisuuksien edustajat voivat olla(ja ovat) lahjakkaampia kuin meidän omat poikamme maailmalla.
Toki Häkkinen(respect for Mika) nosti suomalaisten formulaitsetunnon niin korkealle että nyt kun räkä floppasi ja hävisi jopa melko vaatimattomana pidetylle Massalle niin syyn on pakko olla jossain muussa kuin kuljettajassa.
Kysyn vain, kuinka kauan räkäfanit(ja jotkin suomalaiset F1 toimittajat) aikovat rypeä tuossa itsepetoksessaan.
Jokainen kuitenkin tietää että Ferrari oli tehty juuri häntä varten, vai ketä muutakaan kun kyseessä oli hallitseva mestari ja vielä ykköskuski huippupalkalla.
Koska muuten viimeksi hallitseva mestari on jäänyt vähintään kolmanneksi ja hävinnyt jopa tallikaverilleen, niinmpä niin räkä tais tehdä F1 historiaa hieman kielteisemmässä valossa.
Jokainen talli varmasti tekee parhaansa että kuljettajat ottaisivat maksimipisteet. Autot kehitetään niin nopeiksi kuin tallit kykenevät sääntöjen rajoissa tottakai. Mutta se miten kuljettajat osaavat ottaa autostaan kaiken irti on pelkästään kuljettajasta riippuvaa. Auto pitää tuntea, palautetta pitää osata antaa.
Sinänsä räkä oli ja on “sääntömuutosten uhri” että luistoneston poistuminen vei häneltä viimeisetkin “kyvyt” ajaa mestaruudesta tai edes voitoista, ilman autopilottia räkä on nolla.
Jos ei ymmärrä milloin ja miten jarruttaa/kiihdyttää niin tulos on katastrofaalinen jopa voittaja-autolla. Edes ferrarin ylivoimaiset resurssit ja raha eivät auttaneet kun viimekädessä kaasua, jarrua ja rattia vääntää kuljettaja jolla sitä kykyä on tai sitten ei, kuten näimme.
Mielenkiinnolla odotamme milloin räkän ensikauden heikot esitykset käännetään taas jonkin muun kuin kuljettajan syyksi. Viimekaudellahan syinä käytetiin mm. renkaat eivät sovi, auto ei sovi, rata ei sovi……
OLISIKO SEURAAVA SELITYS KENTIES SE ETTÄ FORMULAT EIVÄT SOVI RÄKÄLLE ![]()
Madelaine Millikan: 21.5.2011 kello 14:33
Ya I have used the acai berry supplement .It is very effective and it does’nt take too much time to indicate the result.