Formulablogi

« Ansiot kehiin | Läksytystä »

Kisojen kynnys

Aihe Uncategorized, 16.10.2008 12:28, heikki.kulta

Grand Prix -kisojen määrä ei ole koskaan ollut vakio. Ensi kaudeksi esitetystä 19 kilpailun ohjelmasta on jo kaksi tipahtanut pois. Huhumylly kuitenkin jauhaa, että pudotetuista Kanada loppujen lopuksi kuitenkin palaisi vielä takaisin alkuperäiselle kesäkuun paikalleen.
Mikä sitten olisi ihanteellinen määrä F1-kisoja yhdessä kaudessa? Ja millä määrällä MM-taisto olisi paras mahdollinen?
Kysyin sitä tällä kertaa ihan kuljettajilta itseltään FIA:n virallisessa pressitilaisuudessa.
Tällaiset vastaukset sain:
Fernando Alonso: Minusta kisamäärä on hyvä ihan tällaisena.
Kimi Räikkönen: Olen samaa mieltä. Luulisin, että meillä on 18 tai 17 kisaa ensi vuonna. Yksi tai kaksi kisaa sinne tänne ei vaikuta paljon mitään. Uskon, että testaisimme enemmän, jos meillä ei ole kisoja ja kun ajamme enemmän kilpaa, testaamme vähemmän. Kilpaileminen on aina kaikkein mukavin juttu ja siksi kannatan kisoja.
Lewis Hamilton: Olen samaa mieltä.
Robert Kubica: Tällä kaudella paras kisamäärä olisi ollut seitsemän – näin minun näkövinkkelistäni. Tiedätte varmaan miksi.
Kubica johti sarjaa seitsemän kisan jälkeen.. Ihan vaan selityksenä hänen letkautukselleen.
Renaultin tallipäällikkö Flavio Briatore kertoi pitävänsä parhaana 17 kilpailun MM-kautta, mutta olevansa valmis sopeutumaan 20 kisaankin – koska tallit saavat ’’hilloa’’ lisää.
Toimittajaleirissä mielipiteet vaihtelevat.
TS:n avustaja Luis Vasconcelos sanoo, että 16 kisaa olisi paras mahdollinen määrä.
– Pitäisi päästä eroon viikon välein ajettavista kisoista ja lisäksi kesään tarvitaan yksi kunnon tauko. Siten jokainen kisa olisi valmisteluiltaan maksimaalinen ja mahdolliset erot vaihtelisivat enemmän kisasta kisaan.
ORF-tv:n Heinz Prüller näkee, että tylsistä kisoista pitäisi päästä eroon, mutta se on mahdotonta.
– Kuten alppilajeissa on Maribor, josta kukaan ei pidä, mutta joka voi ratkaista mestaruuden, sinne on pakko mennä, niin F1:ssä on vaikkapa Magny-Cours. Nyt se on pois. Kisamäärää on laskisi, mutta nyt on hyvä tilaisuus palauttaa Kanada Ranskan tilalle.
Speed-tv:n Peter Windsor kannattaa 20 kisan ohjelmaa.
– Mitä enemmän kisoja, sitä enemmän F1-fanit lajistaan saavat. Tosin 20 on sellainen määrä, että sen ylitse ei enää kannata mennä.
Entä mikä olisi optimimäärä F1:tä suomalaisjännäreille? Missä menee raja, ettei kisoja tule liikaa ja niihin kyllästy?

11 Vastausta artikkeliin “Kisojen kynnys”

JT: 16.10.2008 kello 12:57

Nykyinen kisamäärä on mulle ok. Määrää tärkeämpää olisi saada hyviä kisoja aikaiseksi. Radoille joissa ohittaminen on mahdollista jotta kisa ei menisi peräkkäinajeluksi.

Hyppään tässä vähän aiheesta kun mulla on pyörinyt mielessä semmoinen idea jolla muuttaa safety car käytäntöä. Kysyisinkin Heikki Kullalta että onko tämäntyyppistä ideaa pohdittu FIA:n toimesta. Eli se idea on sellainen että luovutaan varsinaisesta safety car:in käytöstä suurimmilta osin ja siirrytään käyttämään sellaista systeemiä jossa kilpailun johdolla (FIA?) on safety nappi jolla se voi etänä aktivoida autojen varikkorajoittimen päälle samanaikaisesti. Eli käytännössä kaikki autot siirtyisi yhtäaikaa ajamaan 80 km/h nopeudella olivat ne missä päin rataa tahansa. Näin varikko voitaisiin pitää auki koko sen ajan kun romuja siivotaan radalta. Eikä kukaan saisi etua siitä että joku muu kolaroi. Tämä vaatisi todennäköisesti vain pieniä muutoksia autoihin.

Tämän lisäksi radan varrelle laitettaisiin muutamaan paikkaan tutka valvomaan että nopeus ei rajoitin päällä nouse yli tuon 80:n. Kuljettajien ei tarvitsisi tietää näiden tutkien sijaintia.

Tällä vältettäisiin autojen kasaaminen letkaan, vaan etäisyydet pysyisivät suurin piirtein samoina koko siivousoperaation ajan.

Että tämmönen idea olisi tarjolla keskusteltavaksi.

Mauno Ahonen: 16.10.2008 kello 14:11

Sanoin tuossa hiljan että 12 kisaa olisi minulle sopiva määrä. Katuradat Monacoa lukuun ottamatta jättäisin pois kalenterista. Ja kaukokisat. (Toisaalta kuitenkin varsinkin kesällä menee hienoja viikonloppuja rikki kisojen takia. Silloin olisi mukavampi katsoa f1:tä iltaisin tai aamulla.)

JT:n sc-ajatusta pidän tuoreena ja yksinkertaisuudessaan nyt suunniteltua parempana. Uusintalähdön toteutusta pitänee vielä miettiä. Bloginpitäjä saisi viedä ideaa eteenpäin siellä kaukana.

Anssi S.: 16.10.2008 kello 14:34

18 kisaa olisi paras mahdollinen kisamäärä. Silloin kisoja ei ole turhan vähää ja toisaalta kausi ei veny liian pitkäksi, tai kisoja ei olisi liian montaa kertaa viikon välein.

Kisojen lukumäärää tärkeämpää olisi jättää pois kisakalenterista kisoja, joita ei voi laskea kunnon kisoiksi. Huonoja kilpailuja nähdään Valenciassa, Bahrainissa ja Singaporessa(pienin varauksin).

Anti-Räkä-fani: 16.10.2008 kello 16:19

Minusta Japanissa voisi järjestää kaksi kisaa. Peräkkäisinä viikonloppuina Fujissa ja Suzukassa. Siten tallitkin säästäisivät logistiikkakustannuksissa, kun radat olisivat melko lähekkäin. Nyt kun ajattelee Japanin panostusta lajiin: renkaat kaikille, rungot kahdelle tallille ja moottorit kolmelle tallille, niin olisi kohtuullista, että juuri Japani saisi toisen kisan. Miten paljon Espanja panostaa lajiin, kun sai täksi vuodeksi toisen kisan?

Anzta: 16.10.2008 kello 16:45

Mielestäni oikea määrä kisoja menee 17-18 välillä. Yli 18 jos menee niin kisoja on jo liian usein ja alle 17 niin niitä on liian harvoin.

Tosiaan radat pitäisi myöskin olla sellaisia missä pääsee ohi. Eikä katsoa vaan markkina-arvoa.

Hyviä ratoja nykykalenterissa ovat:
Belgia Spa, Italia Monza, Iso-Britannia Silverstone, Turkki Istanbul, Bahrain Sakhir, Malesia Sepang, Kanada Montreal, Singapore, Kiina Shanghai, Japani Fuji ja kaipa se monaco olisi oltava.

Vanhoista radoista olisi ehdottomasti saatava takaisin:
Japani Suzuka, Saksa (vanha) Hockenheim, Usa:n gp vaikkapa siellä Indyssä. Ja sitten joitain muita hyviä ratoja ja vaikkapa se Iitin tillolankankaan rata jos se rakennetaan :D

Jukka: 16.10.2008 kello 21:47

Kisojen lukumäärä on ihan OK nykyäänkin, mutta sijoittaisin tauon kesä-heinäkuulle enkä suinkaan keskelle talvea. Lisäksi kisat saisivat tulla aamuisin (kuten Japani ja Kiina) tai iltaisin (kuten Brasilia ja Kanada). Kauneimpaan kesäaikaan klo 15 iltapäivällä on surkein mahdollinen hetki katsoa telkkaria. Keski-Euroopan aika klo 14 ei ole yhtään sen parempi. En ymmärrä, mitä Bernie sillä oikein ajaa takaa.

Pekka2: 16.10.2008 kello 22:25

En puutu nyt tähän aiheeseen, sillä huomasin juuri edellisestä kisasta jotain, jota ei kai kukaan ainakaan suomalaisilla foorumeilla näytä tuoneen esiin.

Katselin äsken viime viikonlopun kisan lähtötapahtumat uudestaan. Hamiltonhan jarruttaa liian myöhään ensimmäiseen mutkaan ja menee pitkäksi. Tämän jälkeen hän palaa radalle ja kuvissa näkyy, että hän taistelee Alonson kanssa kakkospaikasta. Neljännellä paikalla ajaa Kovalainen aika lailla omassa rauhassaan. Tämän jälkeen kuva leikkautuu Coulthardin onnettomuuteen ja lopputulosta Alonson ja Hamiltonin taistelusta ei näy.

Sen sijaan ensimmäisen kierroksen lopussa tilanne on kuuden parhaan osalta: Kubica, Alonso, Kovalainen, Trulli, Massa, Hamilton. Eli Hämäläinen on pudonnut kakkospaikka taistelusta sijalle kuusi. Jos ensimmäisen kierroksen katsoo tarkasti, voi TV-kuvista (MTV3 Maxin lähetys) huomata, että itse asiassa Hämäläinen oli ensimmäisen kierroksen puolivälissä jopa sijalla seitsemän, Nelson Piquet juniorin takana, mutta onnistui ohittamaan tämän ensimmäisen kierroksen loppupuolella.

Tämä episodi todistaa ainakin sen, että Hamiltonin hermoilut eivät rajoittuneet vain ensimmäiseen mutkaan. Sen jälkeenkin hänellä olisi ollut helposti mahdollisuus pitää ainakin sija kolme, tallikaveri Kovalaisen turvatessa neljättä sijaa takana. Nyt sen sijaan näyttää siltä, että Hämäläinen on ensimmäisen kierroksen aikana törttöillyt toiseenkin kertaan pahasti ja joutunut sen seurauksena päästämään Kovalaisen, Trullin, Massan ja Piquetin ohitseen.

Aika jännä homma, että tästä asiasta ei ole järin paljon puhuttu. Olisiko sitten niin, että Hamiltonin törttöilyt eivät ole tallentuneet kameroihin, kun ne ovat kuvanneet vain Coulthardin onnettomuutta. Hamiltonin autokamerasta ensimmäisen kierroksen sujuminen toki selviäisi, mutta niitä kuvia ei näytä olevan tarjolla missään. Ehkä Heikki Kulta voisi koittaa kysyä asiaa vaikkapa muilta toimittajilta. Tämä on kuitenkin tosiasia ja näkyy selvästi esimerkiksi MTV3 Maxin lähetyksestä, jokainen voi tarkistaa, jolla on kisan ensimmäiset kierrokset digiboksissa tallella.

Pekka Sillanpää: 16.10.2008 kello 22:48

Lisää vaan kisoja ja Big Brotherit pois. Parasta viihdettä. Vaikkakin syö kyllä sydänverisuonitauditkin ennenaikaisesti päälle.

Pekka2: 16.10.2008 kello 22:51

Itse asiassa taisin löytää vastauksen omiin kysymyksiini. YouTubessa on video, josta selviää Hämäläisen putoamisen syy. Hän ajaa kolmannen mutkan leveäksi. Tämä näkyy helikopterista kuvatusta videosta:

http://www.youtube.com/watch?v=CG6ZyQ7Xddo

Erittäin mielenkiintoista pohdiskelua ensimmäisen mutkan kolarista myös tuolta:

http://rosehillpilot.spaces.live.com/blog/cns!5FB1122D5376279D!841.entry#comment

AS: 17.10.2008 kello 3:10

Viimeaikoina on tietenkin

näyttänyt siltä, ettei kisoja järjestetä ollenkaan tarpeeksi kun ”Tilkedromit” [eivätkä ne kaikki ole huonoja, Turkki on parhaasta päästä] Aasiassa ja Lähi-Idässä saattelevat eurooppalaisia [ja vähän muitakin] klassikkoja historian lehdille. Kanada oli/[on?] viimeinen puhtaasti yksityisesti järjestetty ja rahoitettu kilpailu, tai näin ainakin muistan jostain lukeneeni. Minun näkökulmastani julkinen rahoitus F1:lle – lasketaan sen tuotto miten vain, yleensä sen hahmottaminen on vähintäänkin haastavaa – on täysin väärä suunta. Tietenkin tässä havainnoitsijalle on se hyöty, että nykyinen kehitys kertoo Maailman valtarakenteiden tilasta laajemminkin l. ”tarttis tehrä jottain”.

Tarkan luvun antaminen on hankalaa, sanotaan vaikka ennemmin, että kisojen määrän tulisi olla suorassa suhteessa yksityisten promoottorien kykyyn järjestää tapahtumat paikoissa joihin yleisöä luonnostaan riittää, joihin on luonnostaan kiinnostusta ja joihin ko. yleisöllä on riittävän vaivaton pääsy. Tekee mieleni verrata F1:ä USA:han ja tiimien kamppailua subprime-kriisiin; markkinoiden globaaliksi hallitsemiseksi rakenteisiin pumpataan niin paljon resursseja ettei suurta osaa niistä pystytä enää mitenkään sijoittamaan oikeasti tuottavasti. Osin sijoittajien omiin etuihin perustuva sääntely ehkäisee tätä entisestään. Osakkailla on epäilyksensä omistustensa arvon suhteesta saatuihin sijoituksiin mutta tilanteen oikea järkevöittäminen ei houkuttele, koska se pakottaa tunnustamaan kuplan sisäisen ilman ja sijoitusten mahdolliset ei-rahalliset arvot [kuten oman valta-aseman turvaamisen]. Veronmaksajat ympäri Maailman joko subventoivat kisoja tai – enenevässä määrin – tapahtumat on kokonaan kansallistettu; ko. hallitukset toteavat, että lopulta veronmaksajillekin ”voi” tulla tuottoa. Öljyä ei tietysti ole laineille loputtomasti valeltavaksi joten katsotaanpa miten kovaksi myrskyn pitää yltyä, että energia tajutaan puhurista ottaa.

Tallien puolestahan ylärajaksi [nykyisillä toimintaperiaatteilla] on asetettu kai 20 kisaa vuodessa. Avoimemmin kilpaillussa ja rahoitetussa ympäristössä tiimejä voisi hyvin olla tuplastikin enemmän kuin nykyään, jolloin kausi voitaisiin järjestää vaikka 25 kisan mittaisena – aina 16 tiimin kisatessa ja neljän levätessä. Joten teoriassa, 32 kuljettajan/auton kohtaaminen joka toinen viikonloppu ei olisi mielestäni pöllömpää. Tallit voisivat jopa osin keskittyä enemmän omaan markkina-alueeseensa jolloin kiinnostuneita [paikallisempia] sponsoreita saattaisi ilmestyä enemmän. Pitkällä aikavälillä kaikki radat pitäisi rakentaa kuten muutama testi- ja klubiareena onkin jo suunniteltu – niin, että ne voidaan muuttaa kahdeksi tai kolmeksi selvästi erilaiseksi radaksi. Näin kisaviikonloppuna voitaisiin perustellusti ajaa kaksi täyttä kilpailua; maanantain näen parhaana testipäivänä sillä epäilen, että perjantaiharjoituksilla on merkittävä osansa kisojen jonoutumisessa. Muu testaaminen voitaisiin vaikka kieltää miltei tyystin. Kilpurien suunnittelun painopistettä voitaisiin muutenkin siirtää koko kauden perspektiiviin yhden viikonlopun sijasta, jo kustannussyistä. Ja jos Bernie tai joku muu sattuisi jonkin ihmeen kautta näihin em. ideoihin tykästymään totean ihan vain varmuuden vuoksi, että mikään ei ole ilmaista …

Re: JT – Käytännössä ehdotat kai jotain varikkorajoittimen käytön tapaista turva-auton käytön sijaan. Tallit ovat kai jotain vähän tämänkaltaista kokeilleetkin harjoituksissa, turva-autotilanne on pitänyt ”kuitata” ratissa olevalla napilla ja hidastaa johonkin määränopeuteen. Muilla keskustelupalstoilla tätä on myös pohdittu laajasti, joten vedän tähän yhteen muutamia esille nousseita [siis ei alun perin omiani] huolenaiheita:

- 80 km/h on nykyautoissa vähänlaisesti, moottorin jäähdytys kun perustuu yksin auton liikkeeseen.
- Sama koskee renkaitten ja jarrujen lämmittämistä.
- Renkaita lämmitetään autoa kieputtamalla. Kun ajetaan vakionopeudella, [riskillä] suoraan ajava saa edellä olevaa kiinni.
- Mahdollisen onnettomuuden pelastus- ja raivaustyöt vaikeutuvat kun autot ohittavat paikan satunnaisesti eivätkä jonossa.
- Onnettomuuspaikka saattaa olla sellainen, jossa muutenkin ajetaan kahdeksaakymppiä tai alle.

Ongelman vaikeutta kuvaa hyvin se, että esittämäsi ratkaisu on tästäkin huolimatta parhaasta päästä. Selkeästi homma kannattaa ajatella loppuun asti. Oma suosikkini tähän asti lukemistani ehdotuksista on se, että tallit velvoitetaan käymään varikolla viimeistään silloin kun tankissa on vielä polttoainetta kahdeksi kierrokseksi – paitsi turva-autotilanteessa. Tällöin kenenkään ei tarvitse tankata varikon ollessa kiinni. Tietenkään tämä ei poista sitä tankkaus- ja renkaanvaihtosumaa, joka väistämättä siitä sitten kertyy, sotkee taktiikat ja aiheuttaa varikkohenkilöstölle vaaratilanteita.

Pormestari: 17.10.2008 kello 20:32

20 on sopiva määrä. 2005 päästiin jo aika lähelle.

Tai olkoot vaikka 10 kisaa, kunhan Montreal mahtuu mukaan!

Kommentoi

Heikki Kulta

  • Heikki Kulta on TS:n formulatoimittaja, joka kirjoitti ensimmäisen F1-juttunsa 1978 ja on tehnyt juttuja ja haastatteluja Suomen kaikista F1-kuljettajista Leo Kinnusesta Valtteri Bottakseen. Hän on raportoinut paikan päältä liki 300 Grand Prix -kisaa mm. Mika Häkkisen ja Kimi Räikkösen ratkaisevat mestaruuskisoista. Ensimmäisen kerran Kulta toimi varikolla median edustajana San Marinon GP-kisassa Imolassa 1983.

Blogi-arkisto

Aiheet

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle