Extreme

« Vuoden ensimmäiset | Arkionnen monet kasvot »

Päivitys vuodelle 2019

Aihe Uncategorized, 12.1.2019 14:06, Oona Oikarinen

On päästy vuoteen 2019, ja pian on aika siirtyä jo 20-luvulle. Vielä näin vuosikymmenen portillakin huomaan ympärilläni jatkuvasti asioita, jotka pakottavat miettimään, mikseivät ne ole jo jääneet historiaan. Ajattelin näin vuoden vaihtumisen kunniaksi mainita niistä muutaman.

Setämieskulttuuri. Se on hyvin laaja käsite, jota on vaikea selittää lyhyesti, mutta käytännössä kyse on vanhempien (ja valitettavan usein myös nuorempien) miesten (ja valitettavan usein myös naisten) vähättelevä, alentuva ja naureskeleva suhtautuminen nuoriin naisiin ja tyttöihin. Setämiehet kokevat olevansa ikänsä ja sukupuolensa ansiosta älykkäämpiä ja kyvykkäämpiä kuin nuoret naiset, painavat heitä alas puheillaan ja käytöksellään ja kokevat voivansa arvostella ja kontrolloida heitä miten lystäävät.

Setämieskulttuurin takia joudun pohtimaan, voinko nuorena naisena olla vakuuttava lääkäri, vaikka minulla olisi esimerkiksi lyhyt “feministitukka” ja nenäkoru. Setämiesten takia esimerkiksi vielä tämän vuoden puolella Ilta-Sanomissa puhutaan nuorten jääkiekkoilijoiden tyttöystävistä palkintovaimo-sävyyn ja lauseilla, kuten “Nuoresta iästään huolimatta yksi jos toinen Nuori Leijona on onnistunut naaraamaan rinnalleen kuvankauniin tyttöystävän.” Sekö se naisten rooli vain olikin?

Koulukiusaaminen. Yle on näin vuoden alussa ottanut esille koko Suomen laajuisen koulukiusaamistutkimuksen tuloksia, ja ne näyttävät hälyttäviltä. Opettajien ja rehtorien kommentit asiaan ja näkökulmat, joissa kiusattu itse aiheuttaa kiusaamisen, ovat vähintään yhtä hälyttäviä. Globaalilla tasolla varsinkin nuorten ja aikuisten suvaitsevaisuus on minusta nousussa, mutta alakouluikäiset ottavat mallia suoraan vanhemmiltaan ja erilaisuus nähdään edelleen pelottavana. Erilaisuus ja joukosta erottuvuus eivät ole syitä kiusaamiseen, eivätkä myöskään yhteinen tekiä kaikille Suomen kiusatuille. Mielestäni kiusaamisen kitkemiseen täytyy osallistua sekä koulun, vanhempien että oppilaiden itse, ja uskon, että siinä onnistuttaisiin, jos kiusaamiseen puuttumista nostettaisiin ylemmäs koulujen prioriteettilistalla eikä sivuutettaisi “lapset nyt ovat vähän tuollaisia”-asenteella.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä: Bussissa käteisellä maksaminen. Vaikka matkustankin bussilla Turussa nykyään hyvin harvoin, hämmennyn aina siitä, ettei bussissa vieläkään voi maksaa kortilla. En ikinä kanna mukanani tai oikeastaan edes käytä käteistä, joten joudun joko lainaamaan kavereilta tai hakemaan automaatilta kahdenkympin setelin. Bussikuskien suhtautuminen jälkimmäiseen on melko negatiivista, ja usein he nihkeästi kysyvätkin, että “Eikö yhtään pienempää olisi?”. Olisihan minulla pankkikortti tuossa taskussa, ja sillä voisin maksaa tasarahana lipun hinnan. Lähimaksulla toimitus kestäisi muutaman sekunnin. Ehkä siis joukkoliikenteen (joka muuten minusta pelittää varsin hyvin) olisi aika päivittää maksujärjestelmänsä tähän päivään?

Kommentoi

Extreme Extreme-blogit

  • Extremen blogia kirjoittavat Turun ja lähialueen oppilaitoksissa opiskelevat nuoret. Extremeläiset pyrkivät kirjoittamaan nuoria kiinnostavista asioista nuorten omista näkökulmista. Tekstejä tehdään innosta ja intohimosta, he sanovat.

Aiheet

  • No categories

Etsi blogista

Copyright © 1996-2018 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle