Extreme

« Luvatkaa rauhassa | Päivitys vuodelle 2019 »

Vuoden ensimmäiset

Aihe Uncategorized, 5.1.2019 11:08, Anni Saari

Vuotta 2019 on kulunut viisi päivää. Näihin päiviin on mahtunut monta ensimmäistä asiaa. Vuoteni ensimmäinen…

Ruoka: itsetehty hampurilainen nyhtökaurapihvillä. Unohdan helposti, kuinka vaivatonta tällaisten ruokien tekeminen on itse. Maistui takuulla paremmalta kuin hampurilaisravintolassa.

Kappale: Ben E. Kingin Stand by me. Kappale tuo aina hymyn huulilleni, eikä vain sen vuoksi, että minulla on hyviä muistoja sen laulamisesta, vaan siksi, että siitä tulee upea yhteenkuuluvuuden tunne. Ajaton klassikko.

Ilon aihe: Uudenvuodenpäivänä silmäni avatessa minua tuijottavat koirat. Yövyin ystäväni luona, ja hänen karvaturrinsa tervehtivät minua heti aamusta. Mitä, oi mitä ihmiskunta on tehnyt ansaitakseen rinnalleen noin lojaaleja ja hyväntuulisia kumppaneita?

Elokuva: Split. Trilleri, jossa jakautuneesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä mies kidnappaa kolme teinityttöä. Päähenkilö teki upean roolisuoituksen, mutta…

Ärsytyksen aihe: mielenterveysongelmien leimaaminen pelottaviksi. Toki ne saattavat olla sitä kokijalle, mutta mielenterveysongelmat eivät muuta ihmistä noin vain hirviöksi. Vaikka elokuva oli teknisesti mielestäni hyvä, toivon, että 2019 maailmassa saataisiin purettua mielenterveysongelmiin vahvasti liittyvää stigmaa.

Vinkki: pidä huolta itsestäsi. Joka päivä, niin kuin parhaalta tuntuu. Hae apua, mikäli arki alkaa tuntua liian kuormittavalta. Älä pelkää vaatia itsellesi tukea. Ja muista, olet tärkeä.

Kommentoi

Extreme Extreme-blogit

  • Extremen blogia kirjoittavat Turun ja lähialueen oppilaitoksissa opiskelevat nuoret. Extremeläiset pyrkivät kirjoittamaan nuoria kiinnostavista asioista nuorten omista näkökulmista. Tekstejä tehdään innosta ja intohimosta, he sanovat.

Aiheet

  • No categories

Etsi blogista

Copyright © 1996-2018 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle