Extreme

« Tarttuva tonttutauti | Siistii siivousta »

Teenkö itse kiireeni?

Aihe Uncategorized, 16.11.2018 21:18, Johanna Elomaa

Jokaisella tuntuu olevan nykyään aina kiire. Oli kyseessä sitten työelämässä oleva, korkeakouluopiskelija tai lukiolaien, niin jokaisella on jatkuvasti kiire jonnekin. Minulla myös.

Usein tuntuu, että pitäisi pystyä repeämään vähintään kahteen paikkaan samanaikaisesti. Ja silloin kun en tee jotain pakollista, vaan olen vain, niin takaraivossa jyskyttää syyllisyys. Mietin, että voiko aina olla oikeasti kiire? Tottakai on päiviä, jolloin vuorokauden tunnit eivät meinaa riittää sitten millään. Tai varmasti riittäisivät, mutta välissä olisi ihan hyvä myös nukkua.

Kiireinen ei ole sellainen adjektiivi, jolla haluaisin itseäni kuvailla tai tulla kuvailluksi. Ehkä ajoittain se on ihan osuva, mutta en halua sitä kiinteäksi osaksi itseäni. En haluaisi vanhempana muistella nuoruuttani ja todeta, että parikymppisenä oli aina kamala stressi ja kiire. Todennäköisesti vanhempi Johanna myös taaksepäin katsoessaan kritisoisi myös aikatauluttamistani ja ajankäyttöäni.

Luulen, että kasaan itse itselleni hommia enemmän, kuin todellisuudessa on mielekästä tehdä. Huomaan miettiväni, että kyllä muutkin jaksaa, vaikka en näe kenenkään muun pään sisälle. Mietin myös, että olenhan ennenkin tehnyt pitkää päivää ja siitäkin aina selvinnyt. Aika kultaa muistot lyhyemmänkin ajan takaa, enkä muista enää kuinka rikki ja loppu olin viimeksikin.

Kiireen tuntuu tuovan myös ne ainaiset  ”huomenna” ja ” myöhemmin”. Kun asialla ei ole kiire, sen voi aina tehdä myöhemmin tai huomenna sen sijaan, että hommat hoitaisi heti pois alta. Uusia huomisia tulee aina vain, kunnes nekin kuluvat loppuun. Sitten onkin jäljellä enää nyt, heti ja nopeasti.

Kiire tuntuu olevan välillä välttämätön paha, mutta usein myös oman laiskuuden tai huonon aikatauluttamisen tulos. Eikä se hyvän aikataulun laatiminenkaan auta, jos sitä ei noudata.

Kommentoi

Extreme Extreme-blogit

  • Extremen blogia kirjoittavat Turun ja lähialueen oppilaitoksissa opiskelevat nuoret. Extremeläiset pyrkivät kirjoittamaan nuoria kiinnostavista asioista nuorten omista näkökulmista. Tekstejä tehdään innosta ja intohimosta, he sanovat.

Aiheet

  • No categories

Etsi blogista

Copyright © 1996-2018 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle