Extreme

« Elämän pieniä(?) iloja | Tarttuva tonttutauti »

Ympäristöahdistusta

Aihe Uncategorized, 3.11.2018 2:32, Oona Oikarinen

Harvemmin puran minkään näköistä pahaa oloani tänne. Sosiaalisessa mediassa tapahtunut ilmastonmuutosta murehtivien postausten räjähdysmäinen lisääntyminen on kuitenkin saanut pahan oloni tulvimaan yli laidan. IPCC:n noin kuukausi sitten julkaisema ilmastoraportti ja sen tuomat huonot uutiset maapallon kohtalosta ovat nostaneet tunteita pintaan. Ympäristön tulevaisuudesta eivät puhu kiihkeästi enää vain ympäristöaktivistit, vaan esimerkiksi iso osa kaveripiiristäni. Keskustelu on ahdistunutta. Pelokasta. Epätoivoista.

Olen aina uskonut ajattelevani ympäristöä valinnoissani, mutta vasta viimeinen kuukausi on saanut minut tajuamaan, miten paljon enemmän voisin tehdä luonnon hyväksi. Miten paljon enemmän jokainen meistä voisi tehdä. Mutta onko siitä kuitenkaan mitään hyötyä? Ei kai yksi ihminen paljoon pysty?

Raportin jälkeen uutisista on saanut lukea esimerkiksi siitä, että suurin vastuu lepää valtioiden ja päätöstentekijöiden harteilla, ja että nopeita muutoksia vaaditaan ennen kaikkea esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa ja infrastruktuurissa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö yksilötasolla voisi vaikuttaa mihinkään. Niin kuin Berliinin muurin kuuluisassa maalauksessakin lukee (vapaasti käännettynä): “Monta pientä ihmistä, jotka tekevät monia pieniä asioita monessa pienessä paikassa, voivat muuttaa maailman kasvot.” Zero waste -aatetta käsittelevää juttuani varten haastattelemani opiskelija Nina Riski tiivisti mielestäni asian hyvin. Hän vertasi asiaa aikamatkustukseen, jossa pienikin muutos menneisyydessä voi aiheuttaa valtavia asioita tulevaisuudessa. Mikseivät siis meidänkin pienet, arkipäiväiset tekomme voisi olla alkua juuri tuollaisille suurille muutoksille?

Kun mietin luonnon ja ympäristön tulevaisuutta, nousee epätoivo yleensä päällimmäiseksi tunteeksi. Kuten monet kaverini, pelkään meidän kaikkien puolesta. Näemmekö päivän, jolloin Maa ei ole enää asumiskelpoinen? Näkevätkö lapsemme tai lapsenlapsemme? En haluaisi kuulostaa dramaattiselta, mutta tällä hetkellä kysymys ei tunnu laisinkaan irrelevantilta. Epätoivon ohella tunnen jopa syyllisyyttä ja vastuuta, ja nykyään esimerkiksi ruokakaupassa käyminen on nostaa juuri nämä tunteet pintaan. Tunnen itseni huonoksi ihmiseksi ostaessani asioita muovipakkauksissa ja pohtiessani enemmän tuotteen hintaa kuin ekologisuutta.

Olen kuitenkin huomannut ympärilläni muutosta. Ihmiset jakavat yhä enemmän ympäristöön liittyviä uutisia, kierrätysvinkkejä ja kasvisruokareseptejä. Ihmiset tiedostavat käytöksemme olevan uhka maapallolle, ja se on jo suuri askel eteenpäin. Vaikka liian moni suomalainenkin uskoo edelleen, ettei ruoka ole hyvää ja ravitsevaa ellei siinä ole lihaa, olen kuitenkin huomannut esimerkiksi useimpien koulukaverieni syövän vain kasvisruokaa. Ihmiset heittäytyvät zero waste -haasteisiin ja lentokielto-haasteisiin. Muutosta tapahtuu, ja joka ikinen ympäristöteko, kuinka pieni tahansa, on osa sitä muutosta. Joten olit sitten minun laillani ahdistunut planeettamme kohtalosta tai täysin ignorantti asian suhteen, muista, että seuraava pieni hyvä tekosi luonnon puolesta voi teoriassa olla juuri se teko, joka lopulta estää ilmaston pelätyn yli 1,5 asteen lämpenemisen.

Oona Oikarinen

Kommentoi

Extreme Extreme-blogit

  • Extremen blogia kirjoittavat Turun ja lähialueen oppilaitoksissa opiskelevat nuoret. Extremeläiset pyrkivät kirjoittamaan nuoria kiinnostavista asioista nuorten omista näkökulmista. Tekstejä tehdään innosta ja intohimosta, he sanovat.

Aiheet

  • No categories

Etsi blogista

Copyright © 1996-2018 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle