Extreme

« Priorisoinnin pyhä vaikeus | Ohjekirja unelmiesi löytämiseen »

Ei ihan kullan kallis

Aihe Uncategorized, 22.9.2018 2:24, Oona Oikarinen

Olen muuttanut viimeisen puolentoista vuoden aikana viisi kertaa. Muuttourakka ja uuteen paikkaan totuttelu alkaa pikkuhiljaa tympimään. Mutta vaikka olen näinä viitenä kertana muuttanut hyvin erilaisiin paikkoihin hyvin erilaisten ihmisten kanssa, olen jossain kohtaa huomannut, että sanat “menen kotiin” tai “olen kotona” eivät tunnu enää niin vaikeilta sanoa. Olen kotiutunut.

Mitä kotoisa olo vaatii? Miten kotiudutaan? Minun kohdallani kotiutumisprosessi on pitkälti kiinni ihmisistä. En kertakaikkiaan viihdy yksin. Viime keväänä vietin välillä useamman viikon yksin kotona kämppikseni ollessa Suomessa, ja tuolloin huomasin kotoisuuden hälvenevän asunnostamme. Koulun jälkeen viivyttelin kotimatkalla, kun tyhjään asuntoon palaaminen tuntui ahdistavalta. Kodissa pitää olla eloa: ruuanlaiton ääniä, hyvänyöntoivotuksia, avaimien kolinaa lukossa. Joskus kuuluu useampi päivä ilman että puhun kämppiksilleni juurikaan, mutta kotona on sata kertaa mukavampi olla kun tietää ettei ole yksin.

Oma tila kotona on kuitenkin tärkeä. En tiedä, voisinko esimerkiksi asua poikaystäväni kanssa yksiössä. Pitkän koulupäivän jälkeen on ihana pyöräillä kotiin tietäen, että kotiin päästyään voi sulkea oven, heittäytyä sängylle makaamaan ja lojua tekemättä mitään ilman että kukaan kaipaa tai keskeyttää. Vaikka koenkin olevani ekstrovertti, on silti ihanaa, että kotona on mahdollisuus istua jossain mököttämässä tai voimia keräämässä selittelemättä tekemisiään muille.

Materialisti en taas koe olevani, mutta tarvitsen kotiini/huoneeseeni muutaman oman, tärkeän esineen ennen kuin se tuntuu kodilta. Jouluvaloja, kynttilöitä, poikaystävältä lahjaksi saamani taulu, kivan värisiä asioita… Sisustus on muutenkin tärkeää: haluan kotini näyttävän - no, kodikkaalta. Minulta. Ei ole väriä, vaikkei värimaailma ole ihan passeli, kunhan tunnistan huoneen omakseni. Inhoan myös sitä, kun huone on kesken, niin kuin tällä hetkellä. Kodilta tuntuu vasta sitten, kun muuttolaatikot on purettu, taulut on saatu seinälle ja huoneessa on kutakuinkin siistiä. Kotiutumistani on myös häirinnyt se, että joka kerta muuttaessani olen tiennyt asunnon olevan vain väliaikainen. On turha ostaa kauheasti uutta tavaraa, mutta toisaalta on myös kurjaa asua puoli vuotta asunnossa, joka ei tunnu alkuunkaan kodilta.

Ihmisten, sisustuksen ja siisteyden lisäksi, viimeisimpänä muttei vähäisimpänä, pitää kotona olla viherkasveja. Mieluiten sellaisia, jotka kukkivat. Jatkuvan muuttelun ja muutenkin hektisen elämäntyylini takia en voi hankkia lemmikkejä, joten huolehdin rakkaista huonekasveistani. Kotini tuntuu käsittämättömän paljon kodikkaamalta, kun toivotan tervetulleeksi uuden kasvin tai kun orkideani vuoden vaivannäön jälkeen taas kukkii.

Oona Oikarinen

Kommentoi

Extreme Extreme-blogit

  • Extremen blogia kirjoittavat Turun ja lähialueen oppilaitoksissa opiskelevat nuoret. Extremeläiset pyrkivät kirjoittamaan nuoria kiinnostavista asioista nuorten omista näkökulmista. Tekstejä tehdään innosta ja intohimosta, he sanovat.

Aiheet

  • No categories

Etsi blogista

Copyright © 1996-2018 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle