Extreme

« Onneksi olkoon - opiskelupaikka tai ei |

Jalkapallofaniksi yhdessä yössä

Aihe Uncategorized, 7.7.2018 3:02, Oona Oikarinen

En osaa sanoa, missä välissä se tapahtui, mutta jalkapallon MM-kisat saivat minut koukkuun. Alusta alkaen nämä erikoiset kisat saivat minut tosissaan vahtaamaan, kuka pelaa milloinkin ja kuka voittaa kenetkin. Venäjällä järjestettävät kisavat olivat maailmantilanteen huomioon ottaen myös poliittisesti mielenkiintoiset.

Olen aiemmin seurannut jalkapallon MM-kisoja vuosien varrella siksi, että koko perheeni (veljeni, siskoni, äitini ja isäni) ovat aina olleet kiinnostuneitaa lajista. Olen pysynyt perillä voittajasta vain siksi, että perheestäni on löytynyt joku, jota kiinnostaa. Tänä vuonna kuitenkin jalkapallo tempaisi myös minut mukaan otteeseensa.

Matsin katsomisen ei tarvitse olla mikään kummoinen sosiaalinen tapahtuma, mutta on hauska huomata, että aina löytyy väkeä jota voi joko raahata kotiin katsomaan peliä tai jututtaa ravintolassa jossa peliä näytetään isolta screeniltä. MM-kisoissa riittää, että tietää mukana olevat joukkueet ja osaa nimetä päivän peleissä pelaavat joukkueet. Jalkapallon säännöt ovat loppujen lopuksi aika yksinkertaiset. Mukana on siis varsin helppo pysyä, ja uusia kontakteja syntyy kisoja seuratessa niin ikään helposti.

Olen iloinen, että olen päässyt mukaan jalkapallohenkeen juuri tänä ihmeellisenä vuonna, jona kaikki maat, joita itse pidän jalkapallon luvattuina maina, ovat tippuneet pelistä jo ennen puolivälieriä. Argentiina, Espanja, Saksa, Brasilia ovat marssineet kotiin, kun taas “yllättäjämaita” löytyy tänä vuonna paljon. Se tekee kisoista entistä mielenkiintoisemmat seurata ja vielä hauskemmat keskustella ja kommentoida kavereiden kanssa. Kannatusintoni näin suomalaisena on myös laskenut: Islannin putoamisen jälkeen voittajamaa on ollut minulle surullisen yhdentekevä.

Suosittelen kaikkia ystäviäni kuitenkin kerääntymään yhteen jalkapallon merkeissä. Vaikka kisat ovat olleet hyvin epätavalliset, on jalkapallon reilu henki silti säilynyt. Pelaajat auttavat toisiaan ylös, voittajat lohduttavat häviäjiä ja sopu säilyy ainakin suurimman osan ajasta. Jalkapallon MM-kisat keräävät tänä vuonna (syystäkin) sellaisia katsojia, jotka eivät vastaavaa huumaa tai pelin jännitystä ole ennen kokeneet, ja kun finaali lähestyy, tiivistyy tunnelma niin kentillä kuin kotikatsomoissakin. Toivottavasti pelien lopputulos on yllättävä ja jännitys ja tiivis tunnelma säilyvät viimeiseen asti!

Oona Oikarinen

Kommentoi

Extreme Extreme-blogit

  • Extremen blogia kirjoittavat Turun ja lähialueen oppilaitoksissa opiskelevat nuoret. Extremeläiset pyrkivät kirjoittamaan nuoria kiinnostavista asioista nuorten omista näkökulmista. Tekstejä tehdään innosta ja intohimosta, he sanovat.

Aiheet

  • No categories

Etsi blogista

Copyright © 1996-2018 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle