Extreme

« Facebook, Twitter, mitä näitä nyt on | Vanha, vanhempi, minä? »

Hiustenhalkomista

Aihe Uncategorized, 10.9.2012 20:03, Sanni Salonen

Miehet, älkää edes vaivautuko lukemaan, ei teitä kuitenkaan kiinnosta. Aioin nimittäin puhua ilmiöstä “bad hairday” ja minusta tuntuu, että miehillä ei koskaan ole sellaisia. Vai onko, jos on valaiskaa minua.

Joka tapauksessa, miten on mahdollista, että pelkkä sotkuinen tukka onnistuu pilaamaan aamun kuin aamun. Henkilökohtaisesti voin hyvin suunnata julkisille paikoille ilman meikin hiventäkään, kokematta itseäni mitenkään rumaksi. Mutta jos kutrini ovat likaiset tai muuten huonosti, minusta tuntuu, että kaikki vastaantulijat tuijottavat ja että näytän aivan hirveältä.

Ei sillä, etteikö minulla olisi välineitä tukkani tuunaukseen. Löytyy nutturadonitsia ja -lassoa, koristepinnejä, erilaisia hiuslenkkejä ja vaikka mitä. Kuin myös lainerauta, kiharrin ja ah kultainen ysärirakkaus -kreppirauta. Mutta valitettavasti olen superlaiska ja aamu-uninen. Niinpä mielummin nukun pitkään ja ryntään tukka pikaponnarille sutaistuna koulunpenkille sen sijaan, että heräisin aikaisin leikkimään suoristusraudan kanssa.

Voinen siis syyttää hirveistä hiuspäivistäni ihan vain itseäni. Mutta tästä lähtien aion panostaa, olen nimittäin huomannut, että se todella kannattaa. Nimittäin niinä päivinä, joina tukkani on hyvin aseteltu, päivä on ehdottomasti parempi. Olo on paljon itsevarmempi ja vapautuneempi, kun tuntee itsensä edes vähän kauniimmaksi.

Kokeilkaa tekin tai jos ette jaksa panostaa kutreihinne niin…. no ostakaa peruukki.

Kommentoi

Extreme Extreme-blogit
Extreme-blogit
Blogi-arkisto

Aiheet

  • No categories

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle