Extreme

« Ei kannata leikkiä sandaalit jalassa | Aleshoppaajan itsepetos »

Ken on heistä kaikkein kaunein?

Aihe Uncategorized, 7.7.2012 0:02, Sanni Salonen

Kun olin pieni, halusin isona missiksi. Mielikuvissani missit pukeutuivat aina hörhelöihin ja saivat osakseen rauhaa ja rakkautta. Myöhemmin sisäistin, että siihen hommaan vaaditaan muutakin kuin korkeat korot ja maailmanparantaja-asenne.

Valitettavaa kyllä, en nyt puhu sisäisistä ominaisuuksista, kuten älystä ja uskollisuudesta. Niitähän voi kuka tahansa itselleen halutessaan haalia. Ei minä puhun tämän julman maailman misseille asettamista ulkonäkökriteereistä.

Ensinnäkin pitäisi olla täydellinen hymy. Vaikka hampuleitani on kuinka oikomahoidossa väännelty ja pesen niitä kiltisti, eivät ne silti hohkaa valkoisina kuin Lumikin iho. Asettelussakin olisi toivomisen varaa. Täydellinen hymy, ei check.

Säärien pitäisi olla pitkät kuin nälkävuosi ja ylipäätään sitä pituutta pitäisi löytyä parin Mount Everestin verran. Noh, täältä sadankuudenkymmenenyhden ja puolen sentin lyhyydestä on paha huudella. Enkä osaa myöskään kävellä kilometrikoroilla peittääkseni puuttuvat sentit. Pitkä olemus, ei check.

Myös hiusten pitäisi olla silkkisen sileät, suloisesti laineille asettuvat ja mielellään myös pitkät. Lainelle omani kyllä taipuvat, mutta eivät mitenkään säännönmukaisesti ja välillä vähän liikaakin. Silkistä tämä hamppukasa ei tiedä mitään. Ja ellei polkka ole uusi pitkä, niin eipä täyty viimeinenkään ehto. Tyylikäs tukka, ei check.

Ja iho, sehän on misseillä kuin puhdasta kultaa. Kevyt päivettyneisyys ja mattapintainen virheettömyys takaavat täydellisyyden. Minun ihooni ei aurinko tahdo tarttua (ehkä minut hyväksyttäisiin Miss Grönlanniksi…) ja kömpelön liikkumiseni takia olen aina mustelmilla. Ja täynnä viiltoja, en itsetuhoisuuden vaan kissojeni terävien kynsien vuoksi. Jumalattaren iho, ei check.

Mikä tärkeintä, missi on hoikka. Mitään ylimääräistä ei ole missään ja luut ja lihakset vain paistavat. Voin nyt tässä ihan julkisesti myöntää, ettei minulla ole minkäänlaista itsekuria sen paremmin liikunnan kuin ruokailunkaan suhteen. Sekä luuni ja lihakseni (jos minulla sellaisia ylipäätään on) ovat piilossa tukevan suojakerroksen alla. Siispä ihan ilman vaakaakin on nähtävissä, että vaikka pienikokoinen olenkin, niin en minä missään missinmitoissa ole. Überhoikka missikroppa, ei check.

Lisäksi misseillä on upeat sopusuhtaiset kasvonpiirteet. Tässä vaiheessa voisin sanoa, että, juu silmäni ovat ihan kivat, samoin nenä ja suu, mutta… MIKSI IHMEESSÄ NAAMANI ON LEVEÄ KUIN NORSUN TAKAMUS!?! Täydelliset kasvonpiirteet, ei check.

Loppupäätelmä: Missiä minusta ei saa tekemälläkään, mutta ei se mitään. Eivät kaikki voi voittaa geenilotossa. Loppujen lopuksi olen ihan tyytyväinen ulkoiseen olemukseeni. Sitä paitsi, mulla menis hermot niiden mallimammojen kanssa alta aikayksikön.

Kommentoi

Extreme Extreme-blogit
Extreme-blogit
Blogi-arkisto

Aiheet

  • No categories

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle