« Hiki laiskan syödessä | Soita isovanhemmille ja mene tänne! »
Aihe Uncategorized, 19.6.2012 21:30, anni.pajari
Katsoin eilen dokumentin, joka jokaisen Facebookissa tai muussa sosiaalisessa mediassa mukana olevan tulisi nähdä. Tylsähkö nimi Sosiaalisen median varjot ei ehkä herätä mielenkiintoa, mutta dokkarissa on paljon uskomattomia esimerkkejä siitä, mihin sosiaalinen media parhaimmillaan ja pahimmillaan pystyy. Mieleen jäi erityisesti nuori poika, jonka lupaava poliittinen ura tyssäsi Facebookista löytyneisiin vanhoihin biletyskuviin. Haastateltu asiantuntija totesikin, että ennen sosiaalisen median aikakautta nuoruuden kämmäilyt jäivät taakse ja unohtuivat, nykyään niistä jää ikuisia jälkiä netin syövereihin, jotka saattavat pompahtaa esiin huonolla hetkellä. Hurja ajatus.
Dokumentissa muistutetaan myös Facebookin hyvistä puolista. Tarinansa kertoo muun muassa amerikkalaisnainen nimeltään Kelly Hildebrandt, joka sattumalta löysi Facebookista miehen, jolla oli täsmälleen sama nimi. Löytö johti viestittelyyn, tapaamiseen ja lopulta avioliittoon. Onnelliset Kelly Hildebrandtit pitävät äärimmäisen epätodennäköisenä, että toisistaan kaukana asuneet samannimiset ihmiset olisivat koskaan kohdanneet ilman Facebookia.
Jos missasit, ohjelma löytyy Yle Areenasta. http://areena.yle.fi/tv/1548324