Dirty Harri


O’ Come All Ye Faithful

Olen syntynyt ja kasvanut porvarillisessa kodissa, jonka sunnuntaihin kuuluivat klassinen musiikki, hyvän konjakin aromit ja sikarin siniset haiut.
– Jätkille on soitettu liikaa Mozartia, epäili isäni reserviupseeriystävä kuultuaan vuosia myöhemmin, että olin veljeni kanssa hakeutunut siviilipalvelukseen.
Reserviupseeriystävä ja tilanomistaja oli niin isänmaallinen, että lähtiessään kerran kunnon tuiterissa perheemme illallisilta joskus 60-luvulla, hän ei suostunut  astumaan taksiin, koska se sattui olemaan Volga.
– Kullakin on riippansa, sanoi diplomaattinen isäni.

Minun riippani oli seitsenvuotiaana amerikansuomalainen Jooseppi Riippa. Kotimaani ompi Suomi on hänen laulunsa.
Musiikinopetus Salon Alhaisten vanhassa puukoulussa oli sellaista, että piti nousta pulpetin viereen seisomaan ja esittää Kotimaani yksinlauluna.
Olin ujo. En laulanut, en sanonut sanaakaan. Jos poika ei laula, poika ei osaa laulaa, päätteli kanttori.
Huomautin asiasta isälleni, mutta opettajana hän tunsi mielestäni vilpillistä solidaarisuutta kanttoria kohtaan.

Pikkuveljelläni oli ja on absoluuttinen sävelkorva. En luovuttanut, vaan valistin kanttoria. Miten minulla ei voisi olla? Ei, ei hän ollut kuullut geneettisestä perimästä.
Kostoksi onnistuin suutelemaan kanttorin tytärtä, joka ihastui minuun. ”Liekö ollut tahto Herran, kun se päättyi kyyneliin”, huutelin kanttorille kelkkaillessani ohi.

Voitin pukkitappelun ja katkaisin etuhampaani. Adrenaliinin synnyttämä itseluottamus iski kohisten. Halusin Saapasjalkakissaksi.
Joulujuhlan harjoituksissa opettaja pyrskähteli ja piti kättään suunsa edessä. Mutta koska kuiskaajaa ei ollut päädyin Saapasjalkakissan varakissaksi, ja koska Saapasjalkakissa ei saanut nuhaa  päädyin katsomoon.

Velipojalla kävi  flaksi muutamaa joulua myöhemmin. Se valittiin Joosefiksi seimikuvaelmaan. Se oli itseään täynnä, ja kyseli varakissan kuulumisia.
Näyttämöllä se toheloi ja pudotti Jeesus-nuken eikä oikein tuntunut olevan selvillä missä oli.
Rooliasuna sillä oli kylpytakki ja pyyheliina päässä. Nauroin takapenkissä katketakseni, enkä rangaistuksena saanut sitä kuuluisaa paperipussia, jossa oli omena ja piparkakku.

Tänä jouluna, kuten  muutamana aiempanakin, esitän vaimoni iloksi (ja kuvitteellisen kissan, jota en tule koskaan saamaan) vanhan kärisijän, Bob Dylanin kanssa duettona klassikon  Adestes Fideles  - O’ Come All Ye Faithful.
Kullakin on riippansa.

Harri Nordell

  • Kirjoittaja on Turun Sanomien kulttuuritoimittaja ja runoilija. Tähänastiseen tuotantoon kuuluu viisi runokirjaa ja viimeksi on ilmestynyt (2011) Sanaliekki äänettömyydessä - Valitut runot 1980-2006 (WSOY). Runoja on palkittu ja käännetty monille kielille.

Blogi-arkisto

Aiheet

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle