Dirty Harri


K:n tarina

Vähän ennen joulua tuli kotiimme tieto ystäväni K:n kuolemasta. Olimme lähes samanikäiset. K vain 19 minuuttia minua vanhempi.
K syntyi napapiirillä, minä etelärannikolla. Sanoinko ystäväni?
En lopulta usko, että hän oli kenenkään ystävä. Minua hän sieti syystä, jota milloinkaan en tohtinut kysyä.

K:n lapsuus oli omituinen. ”Minulla ei ollut ihoa”, kertoi hän vuosia myöhemmin. Häneen sattui, aina. Pelkkä toisen ihmisen kosketus sai hänet tuntemaan silmitöntä  kipua.
”Patologinen yliherkkyys”,  olivat lääkärit vastanneet K:n äidille.

K kärsi myös äänistä. Päivittäisen desibeliympäristön piikit aiheuttivat fyysistä kipua, ja yhtäkkinen valon voimakkuuden muutos laukaisi yleensä migreenin.
Vaikka K oli fyysisesti täysin terve, hän ei ollut kunnossa. K oli eristäytyvä.” Olet pohjimmiltasi täysin kylmä”, sanoin hänelle kerran. Hän oli hiljaa.
K ei tuntenut empatiaa, ei osannut tulkita toisten tunteita ja sanoi sanottavansa suoraan. Hänen asiansa oli ilmeetöntä asiaa. Yksiselitteistä jäätikköllä kulkemisen kieltä, joka sietänyt mitään ylimääräistä.
Tästä seurasi hämmennystä ja selkkauksia.
Keväällä 1995 sain hänet tapaamaan psykiatrin ja neurologin. Hänellä todettiin Aspergerin syndrooma.

K:n älykkyys oli ylivertainen, mutta K oli kuin vaikeakulkuinen jäätikkö, joka ei päästänyt tulijoita lähelleen.
”Jumalalle kiitos tästä nöyryydestä”, kuului hänen mielirepliikkinsä S:n Rikhard III:sta. Pilkan lintu oli lentänyt hänen kielelleen.

K valmistui biologiksi. Opintonsa selvitettyään, hän keskittyi vain yhteen asiaan, ilmastomuutoksen indikaattoreihin Huippuvuorilla.
Sain häneltä viimeisen kirjeen lokakuun kääntyessä marraskuuksi. Viesti oli niukka ja viimeistä virkettä lukuunottamatta tavallista K:ta
”Olen Viatar”, hän lopetti viestinsä. Ihmettelin sanan naisellista muotoa.

Joulukuun kolmantena K katosi. Jäljet johtivat läheiselle jäätikölle. Lumimyrskyn ja kolmen päivän etsintöjen jälkeen pelastuspartio luovutti.
Kuulin, että hän oli jättänyt Huippuvuorilla kulkijan pakollisen varusteen, kiväärin, Longyearbyenin asuntoonsa.

Harri Nordell

  • Kirjoittaja on Turun Sanomien kulttuuritoimittaja ja runoilija. Tähänastiseen tuotantoon kuuluu viisi runokirjaa ja viimeksi on ilmestynyt (2011) Sanaliekki äänettömyydessä - Valitut runot 1980-2006 (WSOY). Runoja on palkittu ja käännetty monille kielille.

Blogi-arkisto

Aiheet

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle