Amurin varrella

« Talvinen tammikuu | Pääsekö Amur play-offseihin ? »

Runkosarjan viimeinen rutistus

Aihe Yleinen, 28.1.2012 21:54, Hannu Jortikka

Tammikuu on ollut todella kylmä Habarovskissa, elohopea on laskenut monia öinä yli -30 asteeseen. Päivät ovat yleensä aurinkoisia ja lämpötila nousee kymmenkunta pykälää. Valoisaa aikaa riittää aamu kymmenestä aina ilta kuuteen. Tuuli on tehnyt monena päivänä ulkoilun lähes mahdottomaksi ja olen joutunut viettämään aikaa jopa turhautumiseen asti sisällä. Paikalliset ovat kylläkin luvanneet lämpötilan nousevan heti helmikuun alussa , mutta kaikkihan on mahdollisita Venäjällä !
Joukkueeni joutuu taistelemaan play-off paikasta aina viimeisille kieroksille asti, sillä olemme olleet suurissa vaikeuksissa jo pidemmän aikaa. Liian monta kirvelevää maalin tappiota, ja tämähän syö joukkueen fiilinkiä ja itseluottamusta. Kaiken lisäksi joukkueeni ykköshyökkääjä Peter Vrana loukkaantui ja tämä sekoitti entisestään joukkueen peliä. Olemme pelanneet kahdella nuorella keskushyökkääjällä, ja pojathan kehittyvät kovassa sarjassa koko ajan , mutta heidän viisikkonsa häviävät oman pelinsä lähes poikkeuksetta 0-1. KHL on ammattilaissarja ja se ei todellakaan ole mikään kasvatuspaikka.
Varmasti osa syy hienoiseen väsymykseen on jatkuva lentäminen ja ennenkaikkea aikavyöhykkeiden edestakaisin sahaaminen. Tulevalla viikolla tämän kauden lentokilometrit saavuttavat kunnioitettavan 110 000 kilometrin rajapyykin !Tämän reissun jälkeen on vielä kauden päätöskiertue Moskovaan, Pietariin ja Riikaan , jossa pelaamme runkosarjan viimeisen pelin. Tämän jälkeen koossa on yli 120 000 kilometriä eli 3x maapallon ympäri !
Ei voi kun toivoa , että saisimme ratkaistua play-off paikan viimeistään siellä, sillä olen kuullut sinne matkustavan 60 turkulaista jääkiekon ystävää. Pelissä tulee olemaan hyvä tunnelma, sillä Dynamon kannattajat ovat ehkä kaikkein fanaattisimpia koko KHL:ssä. AMUR ei ole koskaan saavuttanut KHL historian aikana play-offs paikkaa, joten se on seuralle ja sen kannattajille uskomattoman suuri asia.

5 Vastausta artikkeliin “Runkosarjan viimeinen rutistus”

Anastasiya: 29.1.2012 kello 3:43

About temperature do not know, in February will be the wind before March there will be no heat.
And the game unpleasant sediment from two home defeats stayed, but we still love hope faith.

kallu: 29.1.2012 kello 21:38

Voittoisaa kiertuetta!!! Toivottavasti pattereissa riittää löpöä!!!

kallu: 30.1.2012 kello 23:43

http://www.youtube.com/watch?v=dOeHsMJaULk&feature=related

olisko tästä blogin tunnariksi? olisi hieno, kun tuo tärähtäisi soimaan…

URAA AMUR!!!

Aleksi: 7.2.2012 kello 14:03

Kyllä jännitti teikäläisen puolesta tänään. Huikea nousu tappioasemasta ja voitto rankkareilla! Ei olisi voinut voitto tulla tärkeämpään saumaan juuri tuosta vastustajasta. Onnea!

Oliko siellä tappioputken aikana kireyttä ilmassa? Nyt vaan muutama kolmosen voitto ja sit pleijareihin. Pelattavaa vielä riittää.

Lippu korkeella vaan!

KOMENTTI : Tunnelma on ollut pari päivää aika kireä eikä suuria pamppuja ole paljon näkynyt, mutta se on arkea täällä. Pelasimme vieraskiertueen hyvin ja molemmat pelit niin Torpedoa kuin myös Dynamoa vastaan olisivat voineet kääntyä myös meille. Peter Vrana on ollut poissa nyt 5 peliä ja se ei voi olla näkymättä meidän pelissä. Palannee ensi viikolla.

VA: 11.2.2012 kello 19:35

Stepanovilta joukkueelle ja miehelle itselleen todella tärkeät kaksi maalia viime pelissä. Mitä itse tuli viime vuonna muutama Valko-Venäjän liigan peli sekä MM-kisat netin välityksellä katsottua, niin aika luontaisesta maalintekijästä on kyse. Viime kaudella myös hurjat tehot kokoajan kovenevassa Valko-Venäjän kansallisessa liigassa, ja MM-kisoissakin oli joukkueensa parhaimpia hyökkääjiä.

Onko mies noin muuten vastannut odotuksia ensimmäisellä KHL-kaudellaan? Sarjojen välinen ero on toki huima, mutta ei kai tehot 5+13 ihan surkeastikkaan ole käytännössä ensimmäisellä kaudella kunnon sarjassa. Tehotilastokin näyttäisi olevan muutaman pinnan plussalla.

Kommentti: Hinta- laatu suhde on kohdalla , uskon hänen kehittyvän jatkossa!

Kommentoi

Hannu Jortikka

  • Hannu Jortikka on pitkän uransa aikana valmentanut jääkiekkojoukkueita neljässä eurooppalaisessa huippuliigassa. Tällä kaudella Jortikka valmentaa Amur Habarovskia KHL-sarjassa Venäjällä.

Blogi-arkisto

Aiheet

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle