Ämpäriperunat

« Ammattilaisen vinkkejä |

Sadonkorjuuterveisiä

Aihe Uncategorized, 18.6.2008 16:26, jonna.lankinen

Tiistaina kesäkuun 17. päivänä koitti viimein se hetki, jota olin odottanut jo 2,5 kuukautta. Nimittäin ämpäriperunoiden sadonkorjuu. Olin hieman epäuskoinen saanko mullan kätköistä potun pottua, sillä naatit olivat lyhyitä ja heiveröisiä siinä kun ne kollegoilla puskivat jo toistametristä viuhkaa.
Edellisenä päivänä ennen sadonkorjuuta puhelimeni soi. Sieltä soitti kesälomalainen Jussi, joka oli tehnyt ämpäriperunoillensa sadonkorjuun ja halusi raportoida tuloksista. Ämpäristä oli löytynyt peräti 565 grammaa perunoita, joka kuulosti valtavalta määrältä kahden pienen siemenperunan lapsiksi. Jussin kasvatuspussista (johon mahtuu hieman ämpäriä enemmän multaa) löytyi iloa jo liki kilon verran, eli 896 grammaa.
Minä olin sentään sairaslomani huuruissa antanut perunoille roppakaupalla helliä ajatuksia, joten ajattelin sen kantaneen satoa myös mullan alle.

Totuudenhetken hurmiossani kippasin ämpärin sisustan kottikärryyn, riivin multapaakkua kynnenaluset mustina ja etsin kuumeisesti perunoita. Molemmat lapseni olivat mukana touhussa, ja aina kun pikkusormenkynnen kokoinen perunavauva vilahti jossain kohdassa, he kiljuivat innosta. Touhu muistutti epäilyttävästi kastematojen etsintää onkireissuja varten, niin vähän perunoita oli ja niin riemukasta oli löytää edes yksi pienikin.
Ämpärin syvyyksistä nousseet pikkuvauvaperunat mahtuivat helposti lapsen kämmenelle, ja niille kertyi punnituksessa painoa yhteensä 48 grammaa. Kyllä nauratti! Mikä painaa 48 grammaa? Teippirulla?
Pussin suhteen ei käynyt paljoa paremmin. Sieltä nousi tasan sata grammaa Timonpoikasia. Yhteensä sain kyllä keitettyä näistä sellaisen yhden hengen kevyen iltapalan, joka kieltämättä oli kyllä parempaa kuin olisin uskonut etukäteen. Perunat suorastaan sulivat suuhun.

Tässä blogissa olette ajoittain kuulleet myös muiden toimittajien perunankasvatuskokemuksia. Pidimme täällä toimituksessa epävirallista ja leikkimielistä perunankasvatuskilpailua. Tässä kauan odotetut tulokset::

ÄMPÄRISARJA

Jussi 565 g (”Erfarenhet!” ilmoitti ylpeä voittaja hymyillen, kun kysyin voiton salaisuutta).
Jutta 350 g (Jutta marssi lähikauppaan ja laski, että sen hinnoilla myytynä olisi tienannut perunoistaan 0,91 euroa).
Hanna 274 g (”Mutta varret olivat kauniit”. Hanna kiitteli käyttämäänsä kanankakkaa).
Elina 164 g (Elina istutti perunansa pari viikkoa muiden jälkeen ja vetosi siihen isoilla silmillään).
Jonna 48g (Jonna päätti yksinkertaisesti antaa tasoitusta kollegoilleen jotta näille tulisi parempi kesämieli).
Erja 0 g (Erjan ämpäriperunat paleltuivat eivätkä lähteneet kasvuun lainkaan).

PUSSISARJA

Jussi 896 g (Viime vuoden kakkonen nousi nyt molempien sarjojen voittajaksi ja siitä saadaan kuulla koko tuleva talvi).
Erja 610 g (Erja sanoi pussiperunoiden kasvaneen tuurilla. Ne olivat pihalla ja kastuivat vain sadevedestä, josta siitäkin suurin osa valui pois pussiin jääneen poimun kautta.)
Jutta 592 g (lähikaupan hinnoilla myytynä tästä olisi tienannut 1,53 euroa)
Hanna 376 g (Hanna myöntää olevansa pettynyt ja vaatii ensi vuodeksi ämpäritomaattien kasvatuskilpaa. Siinä hän on haka!).
Elina 208 g (Elina tyhjäsi pussinsa ja huomasi mullan olleen märkää vain pinnalta ja pölisevän kuivaa sisältä.)
Jonna 100 g (Jonnan mukaan kuka tahansa turhake ei onnistukaan kasvattamaan tasan sataa grammaa perunoita.)

*****************************

Teillä lukijoillakin on ollut melkoisen kivoja kokemuksia perunoidenne parissa.
Tässä Turun Sanomien toimitukseen tihkuneita terveisiä: 

 p1-ilkka-haapio.JPG

”Istutimme Timoa kahteen ämpäriin Uuteenkaupunkiin 1.4-08. Toinen kumottiin 8.6, ja siitä riitti kahdelle hengelle herkuttelua aivan riittoisasti. Toinen jäi vielä odottelemaan.”

”Täällä Alastarolla on perunat istutettu 1.4. neljään ämpäriin ja kasvaa kohisten. 1.6. maisteltiin jo ensimmäiset herkut ja voin vakuuttaa, että kyllä maistui, nam nam. Pienimmät oli peukalon kokoisia ja suurimmat pienen kananmunan kokoisia ja jälkiruokanahan ne sitten syötiin.”

”Perunat on istutettu Nousiaisiin 11.4. Paremmalta näyttää kuin edellisvuonna, silloin oli istutus jo maaliskuun lopussa.”

”Meillä on Rymättylässä pienessä saavissa 3 perunaa. Vähän jotain kevätlannoitetta on laitettu ja pakkasyöksi laitettiin kansi solumuovista päälle. Kastella on pitänyt, kun on näin kuivaa. Mukava on ollut seurata kasvua ja mielenkiintoista nähdä tuleeko jotain.”

”Minulla Kemiössä yksi ämpäri. Perunan pitäisi kukkia, sitt vois rohkaistua koklaamaan minkä kokoisia ovat. Oletan saavani maistiaisia, sain viime vuonnakin. Ihan hyvän kokoisia olivat vuosi sitten.”

”Perunat istutettiin Portsaan huhtikuun lopulla. Vanhukset seuraavat perunoiden kasvua päivittäin ja tuovat iloa ja keskustelua päivään. Juhannusviikolla toivon mukaan saadaan satoa.”

”Terveisiä vaan, että ainakin Sveitsissä kasvaa tällä metodilla Turun Sanomien kautta ämpärissä viisi perunaa. Minulla on seitsemän ämpäriä täällä Keravalla. Uskon että muillakin on. Hauska idea ja monet kiitokset.”

”Meidän perunat säästyivät pakkaselta,sillä täällä Korppolaismäellä, 30 m merenpinnasta, lämpötilat ovat yleensä pari astetta korkeammat kuin siellä torin laidalla. Viime kesänä saimme puolen kilon siemenperunoista satoa sata grammaa ja metrin pituiset varret. Kettu oli lisäksi kaivanut osan siemenistä ulos ämpäristä.”

”Meidän ämpäriperunan kasvatuksemme on edennyt mukavasti jo useamman viikon ajan. Ämpärit ovat olleet koko ajan ulkona ja olemme kylmiksi öiksi laittaneet harson niiden päälle. Varret ovat nousseet jo hurjan korkuisiksi. Tulisipa juhannus, niin me Turun kärsämäkeläiset saisimme itse kasvatettua perunaa pöytään!”

”Perunat voivat hyvin, ovat tummia ja tanakkoja, yltävät jo sangan korkeudelle. Olen kantanut kylminä öinä autotalliin. Kiitos vihjeestä!”

”Minun ämpäriperunat on olleet viikon jo ulkoeteisessä. Ikkunat molemmin puolin. Päivisin ja aina iltaan asti ollut ulkona, lisäsin multaakin, ja puhunut “potaskaa” ja “pehmosia”. Perunat on Kemiössä kasvamassa.”

”Naantalissa on perunat ihan kunnossa. Laitoin pakkasyötä odottaessani muoviset amppelikukkaruukut päälle ylösalaisin. Potut sinänsä ovat ihan tavallista K-kaupan irtomyyntitavaraa.”

”Minun perunani kasvattavat vartta hurjasti, eivätkä ole olleet milläänsäkään yöpakkasista seitsemännen kerroksen parvekkeella. Elättelen edelleen toiveita uusista juhannus-potuista.”

”Kasvatan Siikli-perunoita 15 litran pusseissa. Maaliskuussa hieman idätetyt perunat 6-packiin kuukaudeksi noin 15 asteen lämpöön. Sitten pari perunaa yhteen pussiin ja päälle luonnonlannoitetta ja vettä. Toukokuun alkupuolella pussit ulos, jotta varsikasvu pysyisi kurissa ja suojaan ne vielä 2-3 kerroksisella hallaharsolla yöksi. Ensimmäiset valmiit kunnollisen kokoiset siiklit nautittiin 1.6. eli tällaisia löytyy Paraisten torpalta.”

*********************

Nyt on siis ämpäriperunat nostettu juhannukseksi.

Ahkerimmat voivat tehdä kuten kaarinalainen Timo Vehviläinen: hän istuttaa varovasti tyhjennetyt naatit uudelleen multaan. Uusi perunasato kypsyy jälleen 10 viikon kuluttua, joten elokuun lopuksi kypsyvät hienosti ikiomat muinaistuliperunat.

Hyvää juhannusta ja maukkaita herkkuhetkiä ikiomien pottujen parissa! Toivottavasti tuloksenne ovat parempia kuin minun 48 grammaani. :)

Artikkelia ei voi kommentoida.

3 Vastausta artikkeliin “Sadonkorjuuterveisiä”

Eki Martinmäestä: 11.7.2008 kello 11:10

Istutin muoviämpäriin parvekkeelle viisi perunaa.
Istutusajankohtaa en muista,mutta hurjaa on ollut
varren kasvu.Tällä hetkellä 193 senttiä.
Juureen en vielä ole kurkistanut,koska olen ihmetellyt
kuinka pitkäksi se voi kasvaa.
Terveisin:Eki Martinmäestä.

Marina: 11.7.2008 kello 11:13

Sadonkorjuu terveiset Ukista!

Joka kevät vaimoon iskee viherpeukalo. Nyt se vain iski tavallista aiemmin, kun se innostui ämpäriviljelystä, luettuaan sitä koskevan lehtijutun aamiaispöydässä.

Mies oli kantanut jo runsaat kaksi kuukautta pottuämpäreitä
päiväksi ulos aurinkoon ja yöksi sisälle varaston lämpimään. Mahtaakohan näistä mitään tulla, mutisi mies epäillen raahatessaan ämpäreitä edestakaisin. Varret kyllä rehoittivat komeina ja vihreinä vaikkeivat muuta
saaneet kuin vettä juodakseen.

Sitten koitti se kauan odotettu juhannusaatto
ja sadonkorjuupäivä. Ämpäri kumottiin ylösalaisin ja voi sitä ihmettä.
Mullasta paljastui 13 kaunista perunaa, sileitä kuin kananmunat. Piti ottaa oikein potretti todisteeksi.
Toinen ämpärillinen sitten säästettiin myöhemmäksi, sen saalis on vielä arvoitus. Katettiin sitten
oikein juhla-ateria pihalle aurinkoon niin juhannuksen kuin onnistuneen sadonkorjuunkin kunniaksi.

Laatu kyllä korvasi määrän, perunat maistui
taivaalliselta. Taidetaan ensi vuonna laittaa useampikin ämpäri perunoita kasvamaan, totesi mies, ja söi tyytyväisenä “pottujaan”.

jonna.lankinen: 11.7.2008 kello 11:20

Heippa!

Kiva kuulla että ämpärin kätköistä on löytynyt kelpo satsi maailman parhaita ämpäriperunoita :) Niinhän se on kuten kirjoititkin: laatu korvaa määrän. Ei sitä voi itse uskoa ennenkuin kokeilee, että ämpäriperunat tosiaan maistuvat paremmille kuin mitkään muut uudet perunat.

Onkohan kyse hienosta mustasta mullasta, jota useimmat käyttää, vaiko pelkästä henkisestä fiilistelystä kasvatusurakan jäljiltä, vaiko jostain muusta. Mutta kun kerran on saanut itse kasvattamiaan ämpäripottuja maistaa, ei sitä makua unohda. Ehkä tähän perustuu se, miksi niin monet istuttavat perunoita yhä uudestaan ja uudestaan ämpäriin joka kevät.

Ensi keväänä uusiksi :)

Jonna Lankinen

  • Kirjoittaja on Turun Sanomien aluetoimittaja, jolla ei ole kerta kaikkiaan mitään kokemusta perunoiden kasvatuksesta. Se ei silti estä häntä antamasta loistavia neuvoja siitä, miten se oikeasti tulisi tehdä. Tule mukaan kasvattamaan perunoita ämpärissä, ensimmäistä sadonkorjuuta on jo suunniteltu juhannusviikolle.

Blogi-arkisto

Aiheet

  • No categories

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle