Ne olivat kalliit, ikimuistoiset synttärit kaikille osapuolille. Ilkka Kanervan 60-vuotissyntymäpäiviä vuonna 2008 muistellaan ja maksetaan vielä neljä vuotta myöhemminkin. Syntymäpäiväkakkua riitti silloin, ja kakkua jaettiin sankarille ja kestien maksajille nyt myös oikeudessa. Ja ...
Puolueet valmistautuvat parhaillaan syksyn kunnallisvaaleihin haalimalla listoilleen mahdollisimman kattavan ja vetävän ehdokasjoukon. Listoille kelpaavat yhtä hyvin kokeneet poliitikot kuin tunnetut julkkiksetkin. Kansanedustajien osallistumisen oikeutuksesta kuntavaaleihin ollaan tosin monta mieltä. Toisten mielestä kunnanvaltuutetun työ antaa ...
Suomen keskustalla näyttää olevan huono naisonni. Kaksi kertaa kepussa on nainen kohonnut puheenjohtajaksi ja tämän jälkeen jopa Suomen pääministeriksi, mutta molemmat mandaatit ovat päättyneet nolosti pikaisiin pätkäkausiin. Anneli Jäätteenmäen kausi keskustan puheenjohtajana 2002-2003 kesti vain reilun vuoden. ...
Kuntavaaleihin on aikaa vielä yli puoli vuotta, mutta vaalikuume nousee jo. Sen huomaa kuumasta kuntauudistuskeskustelusta ja siitäkin, että oppositiopuolueet suoltavat eduskunnassa välikysymyksiä harva se viikko. Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on 28. lokakuuta. Ennakkoon voi äänestää jo ...
Viime torstai oli toivoa täynnä, mutta pelättiin pahinta. Tasavallan pöydällä oli isoja asioita, joista näytti olevan lähes mahdotonta päästä sopimukseen. Jyrki Kataisen kuuden puolueen hallitusta on epäilty toimintakyvyttömäksi keskinäisen kyräilyn kerhoksi. Puolustusministeri Stefan Wallin ...
Puolustusministeri Stefan Wallin (r) on juuri nyt ehkä poliittisen uransa pahimmassa paikassa. Ei ole nimittäin ihan pieni asia, jos ministeri jää kiinni valehtelusta. Anteeksi, Wallin. Poliitikkohan ei koskaan valehtele. Poliitikko puhuu korkeintaan muunnettua ...
Mitä enemmän Finnairin toimintaa tonkii, sitä enemmän se alkaa haista. Ei riitä, että toimitusjohtaja Mika Vehviläinen on koplannut asuntokaupoillaan itselleen Ilmarisen kanssa satojen tuhansien euron hyödyn. Myös muulle johtajistolle, kaikille ns. avainhenkilöille kansallinen lentoyhtiömme antoi ...
Sukari. Sellainen tosi-tv-ohjelmasarja, joka sivuaa vain lievästi tosi elämää, on parhaillaan menossa MTV3-kanavalla. Se kertoo Toivo "Topi" Sukarin edesottamuksista ohjelmalle laaditun käsikirjoituksen puitteissa. Me Topin yksitoista jokamaanantaista lenkkikaveria tunnemme Sukari-ohjelman takia hieman myötähäpeää, sillä ...
Kun maailmanparantaja Tarja Halonen valittiin kaksitoista vuotta sitten tasavallan presidentiksi, sitä pidettiin pienenä ihmeenä. Miten kirkkoon kuulumattomasta, avoliitossa elävästä yksinhuoltajasta, ay-juristista, vasemmistodemarista, työläisperheen kakarasta ja Setan entisestä puheenjohtajasta voi tulla Suomen tasavallan presidentti? Sitä ...
Olipa mukava palata taas lumiseeen Suomeen, vaikka hyvin viikko vierähti etelän auringossakin, Playa del Inglesin kesäisissä maisemissa. Vain vajaan kuuden tunnin lento Kanarialta suoraan Turkuun, niin ilmasto muuttuu melko radikaalisti. Yhteydet ovat nopeutuneet ja ...