Aimon plokkaukset

« Käännös oikeaan päin |

Rauhallista juhannusta!

Aihe Yleinen, 21.6.2012 17:36, Aimo Massinen

Juhannus tulee, oletko valmis? Ilmeisesti kansakunta käy juhannuksen viettoon vielä suhteellisen levollisin mielin, mutta toki jossain vaiheessa vähän riehaantuenkin.

Aurinko paistaa, hallitus on vankka. Kataisen-Urpilaisen kabinetti on ottanut politiikan tilan haltuunsa yllättävän hyvin.

Eduskunta lähti yli kahden kuukauden lomalle. Liekö sen ansainnut? Eppäilen, vaikka samahan se on, jos on virallisestikin lomalla, kun on istuntokauden aikana suuren osan melkein tyhjän panttina.

xxx

Ministereillä riittää joka tapauksessa kiireitä koko kesäksi. Ehtivätkö he pitää todellista lomaa laisinkaan? Valtiovarainministeri on taas pelastamassa Eurooppaa, joita upottavat vuorollaan Kreikka, Espanja, Italia ja milloin mikin maa. Kreikan vaalitulos antoi korkeintaan hetken hengähdysaikaa.

Ei hyvältä näytä. Eurooppaa uhkaa ajautuminen taantumaan tai vähintäänkin talouden pysyvä matalasuhdanne. Sitä eivät pohjoisen hyvinvointivaltiotkaan pitkään rapautumatta kestä.

Kestääkö euro vai ei? Mitä Nokian nurinmenon jälkeen? Uhkaavia kysymyksiä on kesäilmassa sakeanaan?

Positiivinen vire on tietysti yritettävä säilyttää, mutta talouden pahasta pälkähästä ei päästä, vaikka pääministeri hokisi yhtenään, miten fantastista osaamista meissä suomalaisissa onkaan. Kukaan ei kuitenkaan tunnu tietävän, miten todella päästään talouden umpikujasta ulos.

xxx

Turussa tohistiin taas juhannuksen alla iänikuisen Toriparkin kimpussa. Sen salliva kaava hyväksyttiin valtuustossa äärimmäisen niukasti 34-33. Näin tiukka äänestys ei näytä kovinkaan kauniilta, vaikka se toki onkin edustuksellisen demokratian mukainen päätös.

Itselläni ei ole Toriparkkiin vahvaa kantaa puolesta eikä vastaan, mutta ei tällaisia asioita tulisi runnoa väkisin läpi. Kyllä tähänkin olisi pitänyt pyrkiä löytämään laajempi kannatus tai sitten hylätä koko hanke.

Kun demokratiassa kuitenkin enemmistön tahdon mukaisesti yleensä edetään, Toriparkki-hanke jatkanee vaivalloista kulkuaan. Valitukset käsitellään aikanaan Turun hallinto-oikeudessa ja sen jälkeen korkeimmassa hallinto-oikeudessa (KHO).

Jos valitukset hylätään, Toriparkkia aletaan rakentaa muutaman vuoden kuluttua. Jos KHO hyväksyy valituksista vaikka osankin tai vaatii vielä lisäselvityksiä, Toriparkki on syytä unohtaa ainakin muutamaksi vuosikymmeneksi.

Onneksi ilman Toriparkkiakin tullaan toimeen. Se ei ole elämän ja kuoleman kysymys Turun kaupungin keskustan kehitykselle. Parkkihalli Louhessakin on vielä tilaa kosolti, ja sitäkin voidaan tarvittaessa laajentaa.

xxx

Olen kirjoittanut näitä blogeja Turun Sanomien verkkosivuille melkein kolme vuotta. Elokuun 21. päivä 2oo9 julkaistiin ensimmäinen “Aimon plokkaus”, joita on nyt kertynyt yhteensä jo 166 kappaletta. Tahti on ollut siis vähän tiheämpi kuin kerran viikossa.

Lukijoitten kommentteja niihin on julkaistu tänä aika hieman yli tuhat kappaletta, keskimäärin noin kuusi kommentoijaa yhtä blogia kohti. Muutama vakiokommentoijakin on nähty. Yleensä kaikki asialliset ja vähän asiattomatkin kommentit on julkaistu. Jos jätetään pois kasvavat ulkomaiset häirikkö- ja huijarikommentoijat, muistan vain yhden kotimaisen “sensuroinnin”, mikä julkaistuksi tullessaan olisi voinut johtaa rikosilmoitukseen.

Nyt nämä “Aimon plokkaukset” TS:n verkkosivuilla loppuvat - ainakin toistaiseksi. Jatkossa politiikan ja muun elämänmenon kommentointiani voi nähdä ainakin Facebookissa ja ehkä jossain muuallakin.

Syksyllä odottavat uudet haasteet, kun kokeilen, miten pitkälle siipeni kantavat syksyn kuntavaalimarkkinoilla. Tarkkailijasta siis kenties tekijäksi?

Rauhallista juhannusta, rakkaat “Aimon plokkausten” lukijat!

9 Vastausta artikkeliin “Rauhallista juhannusta!”

Silakka: 21.6.2012 kello 19:44

Rauhallista ja rattoisaa juhannusta myös Aimolle. Ja lycka till kuntavaalimarkkinat.
T: Silakka

Mökkiläinen: 22.6.2012 kello 9:07

Kiitokset Aimolle plokkauksista! Aina en ole ollut samaa mieltä, mutta teräviä pistoja on ollut silti mukava lukea.

O.T.Koi: 22.6.2012 kello 14:54

Kiitos Aimo kuluneesta - jotain iloa tästä intervepistäkin - ja onnea tuleviin koitoksiin; Ennen pitkää oli väistämätöntä että myös nuorisolle saatiin oma ehdokas.. :)

Antoisaa ja turvallista keskikesän juhlaa kaikille.

Börje Aaltonen: 23.6.2012 kello 16:26

Kiitos Aimo minunkin puolesta.
Viime yönä, siis juhannusaattona, ammuttiin ilotuliyusraketteja jossakin Mielisholman ja Atun maisemissa Paraisilla. Ei mene kaaliin miksi joku kauniissa kesäyössä haluaa pauketta ja räiskintää. Linnutkin pesivät vielä ja luonnon rauha häiriintyy. Ovatko jotkut ihmiset niin häiriintyneitä että paukuttelulla saadaan mielenrauha. Onko se edes luvallista jos on niin mistä löytyisi kansanedustaja joka tekisi lakialoitteen moisen hölmöilyn kieltämiseen.

Pertti Perko: 26.6.2012 kello 17:28

Valtioministeri on taas pelastamassa Eurooppaa ja pääministeri hokee yhtenään; saitpa Aimo viimeiseenkin plokkaukseesi “hyvä ja paha” asetelman; toivottavasti tuo hyvä ja paha edes keskenään tulevat toimeen.
Kiitos sivuistasi ja ajatuksistasi; toivottavasti luot uutta kulttuuria Aurakadun kaupungintaloon seuraaviksi vuosiksi ;olisi mielenkiintoista tietää mikä olisi ollut Toriparkki-äänestyksen lopputulos mikäli ryhmäkuria ei olisi suurissa ryhmissä näinkin suurissa asioissa

Reilu-Erkki: 29.6.2012 kello 5:41

Aimo! Milloin käynnistät vaalityösi ja mistä sinut löytää vaalityöstä?

Ajattelin jatkaa kriittistä linjaani kohtaasi ja tulen mielelläni vaalitilaisuuksiin missä olet!

Olen myös sinulle velkaa pullan+kahvit hävitystä vedonlyönnistä!

Minulla on jo valmiiksi rasittavan rakentavia kysymyksiä sinulle politiikasta, jotka tulen esittämään sitten sopivasti jossain tarpeeksi suuressa vaalitilaisuudessa!

Mielenkiintoisia vaaliväittelyjä odotellen!

"jäppinen": 30.6.2012 kello 15:31

Kiitoksen paikka:vuosi sitten tuli haukuttua demareita,jotka kuitenkin hallitukseen päästyään hoitivat köyhimpien perusturvan paremmalle mallille: työmarkkinatuki ja muut vastaavat nousivat bruttona 120 eurolla kuukautta kohti.Lisäksi YLE-maksu poistuu köyhimmiltä eli säästöä tulee kuukautta kohti runsaat 20 euroa.Myös Vasemmistoliitto ja Vihreät kannattivat mainittuja asioita.Jutta Urpilainen toimi jämäkästi asiassa.Sen sijaan Kimmo Sasi aiheutti verenpaineen nousua päästäessään suustaan ajatuksen työmarkkinatuen noston siirtämisestä .Kai Sasi pystyy työskentemään täysipainoisesti saatuaan kuolemantuottamuksesta tuomion?Ei kai se aiheuta painajaisia,jotka mahdollisesti vaikeuttavat työtä valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajana?Pitäisiköhän puolueitten ryhmäjohtajien pohtia asiaa?

Teuvo Vehkalahti: 3.7.2012 kello 10:40

Teuvon kuvat kävi täällä ja toivottaa hyvää kesän jatkoa.
http://www.ttvehkalahti.blogspot.com

Hely Kramer: 13.7.2012 kello 13:00

Toivottavasti Aimo jatkaa “”kirjeitä kaupungintalon kulmilta”.

Kommentoi

Aimo Massinen

  • Kirjoittaja on Turun Sanomien eläkkeellä oleva päätoimittaja. Maailmaan mahtuu mielipiteitä, mutta tapahtumien ja ilmiöiden selittäjistä, kokeneista analyytikoista on aina pulaa. Tällä blogipalstalla yritetään avata yhteiskuntaa joskus jopa kirpeän kriittisen huumorin avulla.

Blogi-arkisto

Aiheet

Etsi blogista

Copyright © 1996-2012 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle