« Kuin maansa myynyt | Kuohittu leijona »
Aihe Yleinen, 5.12.2010 14:35, Aimo Massinen
Maailmalla myllertää, mutta tämä sitkeä, ei aina niin itsenäinen, mutta itsepäinen kansa elää tavallaan. Kun lähes puolet kansasta tapittaa tv-ruudusta presidentinlinnan itsenäisyyspäivän kättelyjonon soljumista tuntikausia, täytyy itsenäisyydestäkin vielä olla jäljellä ainakin illuusio. Tämä kansa, tämä maa, sillä arvoa on pysyvää.
Suomen on parasta luottaa aina ensisijaisesti itseensä. Me emme ole koskaan oikeasti luottaneet Neuvostoliittoon tai Venäjään. Meidän on syytä pitää hyvää huolta itsestämme myös EU:ssa, ettemme koskaan joudu kokemaan Kreikan ja Irlannin kaltaista nöyryytystä.
Suomi tunnetaan maana, joka maksoi velkansa. Nyt meidät muistetaan myös maana, joka on valmis maksamaan myös toisten maiden velkoja. Toivottavasti tämä mannermainen solidaarisuus ja loputon nöyryys markkinavoimien edessä ei johda siihen, että koko Euroopalle tulee ennen pitkää pää vetävän käteen.
xxx
Maailman talouskriisin katveessa Suomessakin tapahtuu vaivihkaa suuria taloudellisia, poliittisia ja kulttuurisiakin muutoksia, joita voi kuvata yhdellä sanalla arvokonservatismi. Vanhoillisuus ja kovat arvot käyvät kaupaksi. Edistyksellisyys on pikemminkin pilkkasana.
Tuloerot kasvavat ja köyhyys lisääntyy, mutta ilmiötä pidetään nykyään suorastaan hyvän, luovan ja kasvuhakuisen tulevaisuuden edellytyksenä. Samalla unohdetaan tietoisesti, että nimenomaan pienten tuloerojen maissa ja muutenkin kansalaisten tasa-arvoa korostavissa pohjoismaissa ihmiset voivat kaikilla mittareilla parhaiten.
Kuntien toimeentuloluukulla leviävät vain kateus ja katkeruus.
xxx
Politiikassa perinteiset perusarvot nostavat päätään niin, että impivaaralaisuuteen ja populismiin pohjaavat perussuomalaiset hengittävät kannatuksellaan jo kolmen suuren, kokoomuksen, keskustan ja Sdp:n niskaan. Ihmiset tarttuvat turhautuneisuudessaan, turvattomuudessaan ja protestihengessään oljenkorteenkin, saati verbaalivirtuoosi Timo Soiniin.
Persujen suurvoiton mukana Suomi ottaisi monta askelta taaksepäin, mutta minkäs teet. Demokratiassa kansa on aina oikeassa, vaikka olisikin väärässä.
Kristillisdemokraatit suorastaan loikkasivat avoimesti takaisin menneisyyteen ottamalla vaalikäyttöönsä kokoomuksen vanhan iskulauseen “Koti, uskonto ja isänmaa”. Puolueen puheenjohtaja Päivi Räsänen siunaa kuitenkin vain tietynlaisen “perinteisen” kodin, kannattaa vain tiettyä uskontoa ja hänen isänmaa-käsityksensäkin taitaa olla varsin ahdas, rajallinen.
xxx
Kristillisdemokraattien täsmäohjus on tietysti suunnattu lähinnä kokoomukseen, joka taaannoisessa edistyksellisyyden puuskassaan hyväksyi puoluekokouksessaan sukupuolineutraalin avioliiton ja jopa tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta luopumisen, mutta hylkäsi pakkoruotsin.
Tällaiset päätökset saavat suhteellisen liberaalina pidetyn kokoomuksen remonttimiehen, professori Jarmo Virmavirrankin pyörittämään päätään. Hän ihmetteli Suomen Kuvalehdessä, ettei tässä median hallitsemassa ajassa traditiolla ja historiallisella ulottuvuudella ole aktiivisen puolueväen keskuudessa merkitystä.
Näennäisestä arvoliberaalisuudestaan ja “työväenpuolueeksikin” maskeeratusta julkisivustaan huolimatta kokoomus on kuitenkin ottanut takaisin askeleita oikealle, markkinavoimien suuntaan. Puolueen puheet ja teot kulkevat eri tahdissa.
Porvarihallituksen talous-, vero-, sosiaali- ja koulutuspolitiikkaa on harjoitettu täysin Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) pillien mukaan. Tietä tasaveroon ja kansan kahtiajakoon on mukavasti vahvistettu.
Keskusta on puolestaan syvällä kokoomuksen sylissä. Tätä ilmentää paitsi hallituksen politiikka, esimerkiksi pääministeri Mari Kiviniemen järkähtämätön lausunto: “Demareita ei tarvita.” Aika näyttää, miten osuvaksi tai kohtalokkaaksi tuo lausunto osoittautuu.
xxx
Suomen ulkopoliittinen asema ei liene koskaan ollut vakaampi kuin tällä hetkellä, mutta sekään ei kaikkia tyydytä. Kokoomus haluaa vängätä meidät Naton jäseneksi. Tähän tavoitteeseen liittyy sekin, että ulkoministeri Alexander Stubbin pitää vähän väliä käydä kumartamassa USA:n suuntaan. Milloin Georgia-kiistan kommenteissa, milloin Afganistan-politiikan lausunnoissa, ja viimeksi Wikileaksin paljastusten pahoitteluissa ja anteeksipyynnöissä USA:n törkydiplomatiasta.
Tällaista kutsuttiin ennen “rähmällään oloksi”. Suunta on vain muuttunut idästä länteen.
Tutkijana esiintyvä Arto Luukkanen puolestaan lyttää Suomen Venäjä-politiikan yhä nöyristelyksi pamfletissaan “Suomi Venäjän taskussa”. Kyytiä saa tietysti varsinkin tasavallan presidentti Tarja Halonen, jonka ilmeinen vika on siinä, ettei hän ole saanut istutetuksi Venäjän vallanpitäjiin humanistisia arvoja. Halonen vain “lullustelee” Venäjän johtajien kanssa eikä ole kuulemma puuttunut esimerkiksi itänaapurin seksuaalivähemmistöjen brutaaliin kohteluun!
Luukkasen mukaan Suomi on saanut imelällä ystävyyspolitiikallaan aikaan vain kiristyneitä puutulleja, rekkajonoja, elintarvikekieltoja ja lapsikiistoja. - Suomen suvereenisuutta on vedetty kölin alta, Luukkanen ryöpytti Ilta-Sanomissa.
Itsenäisessä Suomessa saa olla vapaasti tätäkin mieltä.
xxx
Vaikka nimenomaan tasavallan presidenttiä on viime aikoina vedetty kölin alta tai ehkä joskus jopa vessan pöntöstä alas, ehkä tällainen instituutio kuitenkin kaikesta huolimatta tarvitaan. Vieläpä sellainen tasavallan presidentti, jolla on jatkossakin ulkopoliittista valtaa.
Tätä mieltä on ainakin viisas professori Matti Klinge, jonka mielestä tasavallan presidenttiä tarvitaan erityisesti Venäjä- ja muissa suurvaltasuhteissa. Venäjällä ja muidenkin suurvaltojen johdossa on aina jonkinlainen yksinvaltias, johon yhteydenpito käy luontevasti presidentin kanssa. Ulkopolitiikkamme ei koskaan hoideta pelkästään EU:n kautta hallituksen ja pääministerin välityksellä.
Vähän samanlainen näkemys lienee myös presidenttipelin ylivoimaisella suosikilla Sauli Niinistöllä, joka ei ole koskaan hyväksynyt oman puolueensa kokoomuksen kantaa presidentin vallan riisumisesta.
Muuten olen sitä mieltä, että presidenttigallupit ovat tässä vaiheessa, jolloin ei edes ehdokkaiksi pyrkijoistä ole tarkempaa tietoa, ovat täysin turhia, typerää poliittista viihdettä. Niinistön ehdokkuudesta ei sinänsä ole epäselvyyttä. Hänen tapoihinsa kuuluu kursailla.
Petrix: 6.12.2010 kello 9:59
Eipä ole edistyksellisyys toden totta arvossaan. Niin on patavanhoillinen ja pölyttynyt Massisen arvomaailma, ainakin tämän kirjoituksen perusteella.
Kansalainen: 6.12.2010 kello 10:51
Hei kansalaisille.
Hyvää itsenäisyypäivää niin Aimolle kuin kaikille muillekin.
Alkaa tuo Aimonkin arvomaailma olemaan niin patavanhoillinnen, että päätä huimaa. Juuri tuollaisella vanhaan “ajatusmaailmaan” linnoittautumalla Aimo ajaa äänestäjiä persujen laariin.
Eniten pelottaa toimittaja joka näin avoimesti nostaa itsensä muitten yläpuolelle.
timo t k: 6.12.2010 kello 12:27
nyt kansa juhlii itsenäisyyttään mutta Katainen on muualla ehkä pettämässä Suomalaisia?
Suoma: 6.12.2010 kello 14:20
timo t k,
Suomalaisia 3 413, 0,06% meistä 5 374 775 suomalaisesta! (Lähde VRK)
tuomas: 6.12.2010 kello 16:06
Kyllä tarvitaan demareita ja presidenttiä. SP:n pääjohtaja ja presidentti ovat hallituksen takana näissä EU-päätöksissä, mutta oma puolue ei ole, vaan haluaa erkaantua euroalueen yhteisrintamasta. Mihinkähän tällä demareiden poliittisella linjauksella påådyttäidiin!
Aimo Pamaus: 7.12.2010 kello 0:57
Aimo, eikä sinun pitäisi jo olla ongella? Puhelet mitä sattuu ja kas kummaa kaikki kääntyy teksteissäsi aina SDP:n hyväksi. SDP:n joka petti äänestäjänsä. Ja sitten mies pukinparrassaan miettii miksi Persut menestyvät. Voi hyvä isä!
Min: 7.12.2010 kello 15:27
Aimo, Mihin perustuu otaksumasi Päivi Räsäsen isänmaa-käsityksen ahtaudesta ja rajallisuudesta?
Aimo Massinen: 7.12.2010 kello 16:40
Nimimerkki Min kysyi, mihin perustuu käsitykseni Päivi Räsäsen isänmaa-käsitksen ahtaudesta ja rajallisuudesta. Minulle on vain syntynyt mielikuva, että Päivi Räsäsen isänmaa-käsitys on lähempänä menneiden vuosikymmenien kapeaa isänmaa-käsitystä kuin nykyaikaista, avointa, monikulttuurista, moniuskonnollista ja EU:n jäsenyyden sisällään pitävää isänmaata.
Aimo
laskija: 9.12.2010 kello 6:10
“Edistyksellisyys”… niin, mitä se on?
Onko se sitä, että uhrataan rahat ja demokraattiset arvot väkisinluotuun “kansainvälisyyden” imagoon sekä xenofiiliseen toiseuden palvontaan?
Ikäänkuin juuri vanhempiensa luota ensimmäiseen asuntoonsa muuttanut nuori, joka ilman työtä, opiskelupaikkaa, tai muutakaan tietoa tulevasta, tilaa pikavipillä muutaman satasen tililleen, jotta saa sen uusimman, “edistyksellisimmän” kännykän. Kännykän nimeltä “monikulttuuri & avoimuus”…
Lasku lankeaa maksettavaksi hyvin pian, ja olisi järkevää etukäteen miettiä mihin ylipäänsä on varaa - mutta, kuten erään pikkupuolueen ministeri sanoi, niin nyt ilmeisesti “ei ole resursseja eikä aikaa tämän kaltaisiin tutkimuksiin”?
Min: 9.12.2010 kello 13:40
Kiitos vastauksestasi, Aimo. Siitä kirpoaisi helposti uusi pohdiskelu kysymyksestä, sisältyykö “isänmaa”-käsitteeseen ylipäätään muualta tuotu monikulttuurisuus tai moniuskonnollisuus. Jotenkin ajattelen, että käsitteenä “isänmaa” rakentuu nimenomaan menneiden sukupolvien kulttuuri- ym. perintöön, joten jos monikulttuurisuus, moniuskonnollisuus on tänä päivänä enemmän in, ehkä sitten pitäisi hyväksyä se, että “isänmaakin” on jotain, joka kuului menneille sukupolville, kun taas globaali maailmankylä on tästä päivää.